
Ravintola Hieta hurmasi. Ja wiener schnitzel myös. Hurmasi tunnelmallaan, mutkattomuudellaan ja luonnollisesti, herkullisella ruoallaan.
Olen aina pitänyt keittiömestari Ari Ruohon käden jäljistä. Hän ei kikkaile turhantärkeillä raaka-aineilla osaamistaan korostaakseen, vaan Arille maistuva, laadukas ruoka on pääosassa. Näin on hänen pitkään luotsaamassaan Ravintola Nokassa kuten myös Nokan pikkuveljessä, tuoreessa Hieta-bistrossa.

- 4 vasikan ulkofileepihviä
- 1 tl suolaa
- rouhaus mustapippuria
- 3 dl pankojauhoa
- 1,5 dl spelttivehnäjauhoja
- 2 munaa
- Juoksevaa kasviöljyvalmistetta (tai voita) paistamiseen
- päälle muutama sitruunan lohko.
- 1 rasia rucolaa
- 3/4 dl pinjansiemeniä
- kourallinen keltaisia tomaatteja
- 2 kevätsipulin varret
- hyvää oliiviöljyä
- valkoviinietikkaa
- Mittaa jauhot yhdelle syvälle lautaselle ja pankojauhot toiselle. Nuiji pihvit ohuen ohuiksi ja mausta suolalla sekä pippurilla molemmin puolin. Pyöräytä pihvit ensin kauttaaltaan spelttivehnäjauhoissa ja sitten kananmunassa. Painele sen jälkeen pihvit pankojauhoissa kauttaaltaan. Paista kullanruskeiksi voissa tai kasviöljyvalmisteessa.
- Valmista lisukkeeksi salaatti rucolasta. Huuhtele rasiallinen rucolaa. Valuta. Siivuta kourallinen keltaisia minitomaatteja. Siivuta kaksi kevätsipulin vartta. Paahda kuumalla pannulla pinjansiemenet kullanruskeiksi. Koka salaatiksi lautasille, pirskota päälle oliiviöljyä sekä valkoviinietikaa ja nosta päälle kypsä wiener schnitzel ja muutama sitruunan lohko.





