Uunikurpitsa on värikäs arkiruoka parhaimmillaan.
Pari kurpitsaa on oleillut olohuoneessani. Tein alustavaa joulusiivouksta ja valmistin kurpitsaruokaa.
Kurpitsastahan nyt voi tehdä vaikka mitä ihanaa, mutta päädyin nakkaamaan nämä kumppanit uuniin. Uunikurpitsa on maukas ja kaunis ateria.
Halki, täytettä sisään ja ja uuniin muhimaan. Helppoa, hyvää. Herkullisen makea myskikurpitsa paahtuu uunissa meheväksi, pehmeäksi ja tuoksuvaksi.
- 2 butternut- eli myskikurpitsaa
- 1/2 tl jauhettua korianteria
- ¼ tl chilihiutaleita
- pari rouhausta mustapippuria
- suolaa
- oliiviöljyä
- 2 valkosipulin kynttä
- 3 dl erivärisiä minitomaatteja
- 2 rkl aurinkokuivattuja tomaatteja silputtuna
- 2 rkl tuoreita oreganon ja basilikan lehtiä
- 4-5 rkl raastettua parmesaania
- 1 rkl oliiviöljyä
- suolaa
- mustapippuria
- Halkaise kurpitat pituussuunnassa. Kaavi siemenet ja hieman kurpitsan lihaa pois lusikalla niin, että täytteelle syntyy tilaa.
- Sekoita mausteet oliiviöljyyn ja sivele kurpitsan sisus mausteöljyllä. Laita kurpitsat leivinpaperin päälle uunipellille ja paista kurpitsoja 200 asteisessa uunissa noin tunnin ajan tai kunnes sisus on haarukalla kokeillen aivan pehmeää.
- Pilko tällä välin tomaatit kahteen osaan, siivuta valkosipuli ohuiksi siivuiksi ja raasta parmesaani. Sekoita tomaatit, aurinkokuivatut tomaatit sekä huuhdellut yrttien lehdet kulhossa, lorauta joukkoon hieman oliiviöljyä ja mausta seos suolalla ja pippurilla.
- Kun kurpitsat ovat kypsiä, ota ne pois uunista ja täytä tomaattitäytteellä. Ripottele lopuksi pinnalle raastettu parmesaani ja gratinoi kurpitsaa uunissa vielä 5 minuutin ajan niin, että juusto saa hieman väriä.
Tunnetko myskikurpitsan?
Ohutkuorisesta, keilamaisesta myskikurpitsasta käytetään sekä syvän oranssi hedelmäliha että siistit siemenet.
Myskikurpitsan maku on makea ja tämän kurpitsan liha ei ole vetistä, joten se sopii hyvin keittoihin, uunikurpitsaksi ja paahtamiseen. Paahtaminen antaa myskikurpitsalle myös syvän, makea maun.
Tämä kurpitsaherkku julkaistiin ensi kerran Iltalehdessä viime syyskuussa.
Muita kurpitsaherkkuja:
Mausteinen kurpitsakakku
Kurpitsapasta
Kurpitsaketsuppi
Kurpitsakeitto
Kurpitsalasagne