SISÄLTÖYHTEISTYÖ:

’Oikeastiko sä kirjoitat valmisruoista? Siis syöttekö te myös niitä? Oikeesti? Kyllä, kyllä ja kyllä.

Olen aina pyrkinyt siihen, että elämä soljuu mukavasti. Yleensä tähän liittyy se, että kaikilla on maha täynnä, verensokerit kohdillaan ja olo hyvä.

Olemme intohimoisia mökkeilijöitä. Ensimmäisessä mökissämme ei ollut talvisin peruslämpöä, vaan jos ulkona oli -20 astetta, mökissä oli myös. Mutta mökille oli päästävä. Kahden tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme perille. Lapsilla oli yleensä nälkä. Ensimmäisenä lykättiin lapsille eineskeitto mikroon kuumenemaan ja toinen alkoi lämmittää takkaa. Tupa oli pieni, lämpöä tuli nopsaan ja hupsista vain, asiat soljuivat mukavasti.

Mulla ei koskaan ole ollut tarvetta asettaa itselleni jonkinlaisia rajoja siihen, miten tulee toimia, että on hyvä. Jotenkin parempi tai erinomainen. En ole fanaattinen mikään suhteen. En ruoan enkä minkään muunkaan.

Kaiken ei tarvitse väkisin olla luomua – ei ruoassa eikä viineissä – eikä kaiken ruoan ei aina tarvitse olla itse alusta alkaen tehtyä. Ihan vain siksi, että elämä soljuu huomattavasti mukavammin, kun ei turhia pakkoja itselleen aseta. Varsinkin kun nykyajan työelämä on todella hektinen, aikaa on rajatusti ja joskus sen ajan haluaa käyttää johonkin muuhun kuin hellan äärellä seisomiseen. Varsinkin, kun tätä vielä työkseen tekee.

Metsäsieni- ja perunasalaatti, pinaattiletut, hernekeitto, karjalanpiirakat, vispipuuro.. Eineksiä kaikki tyyni. Ja kaikki maistuvat perheelleni. Pahimpina ruuhkavuosina erehdyin tekemään vispipuuroa itse. Lusikoin sitä lapsen eteen lautaselle. Syvä hiljaisuus. Sitten kysymys. ’Mitä tämä on?’ ’Vispipuuroa’ Syvä hiljaisuus. Sitten kysymys. ’Miksi se ei ole neliön muotoista?’ Tämä kertonee kaiken.

Nyt elämä ei ole pahimmassa ruuhkavuosipuristuksessa ja näin ruoka-alan yrittäjänä meillä yleensä ottaen on kaapit täynnä ruokaa. Mutta jos olen ollut asiakkaalla stailaamassa ja valmistanut kymmenen ruoka-annoksta työpäivän aikana, ei keittiö kotona juurikaan houkuttele. Nostan kädet pystyyn pelkästä ajatuksesta, että viisi mustikkapiirakka leivottuani alkaisin jälleen laittaa ruokaa. Tällöin pelastus voi löytyä jääkaapin uumenista, valmisruokien muodossa. Kuulostaako tutulta?

Toisaalta taas rakastan hortoilua, sienestystä, kalastusta ja marjastuskin on ihan ok. Tällöin ruoanvalmistus alkaa yhdessä lasten kanssa ihan ruoan keruusta ja hankinnasta alkaen. Ääripäissä voi sujuvasti liikkua. Miksi ei voisi?

 

Lähtökohtaisesti olen myös sitä mieltä, että siitä mulle tulisi huono omatunto, jos lapset söisivät näiden valmisruoka-aterioiden sijaan höttöistä fast foodia, poissa kotoa. Kun laitan kaupan pinaattiletut lautaselle, lusikoin päälle itse tehtyä puolukkasurvosta, voitelen viereen ruisleivän palan ja kaadan lasiin maitoa, koen, että olen hyvä äiti. Tänään näin, huomenna jotain toista.

Yhteistyössä Saarioisten kanssa.