Barcelonan valkoinen gorilla oli hyvä, tämä Gorilla on paras?

 Tätä ruokaelämystä on vaikea ylittää. Ainakin nyt tuntuu siltä.

Kävin Kööpenhaminassa Boschin kutsumana kisaamassa pohjoismaalaisten bloggaajien kanssa oikein kunnon maaottelussa. Kakku sellaisessa. Tästä lisää, kunhan ehdin kuvat käydä läpi. Mutta sen voin jo todeta, että oli kyllä metkaa.

Jäin Köpikseen vielä kolmeksi päiväksi kisan jälkeen, oikeastaan ainoana tarkoituksena tutustua kaikkiin  hip-mestoihin, jotka tanskalainen bloggaajaystäväni Katrin oli listannut. Näin sitten tein ja voin todeta, että Köpis rokkaa ruoan saralla. Ja kovaa.

Pikku-Amsterdam. Varo pyöriä, myös talvella.

Ja Gorilla taitaa olla se makein mesta tällä hetkellä. Maailmanluokan bistroruokaa rennosti, mutta ah, niin hyvin.

En tiennyt paikasta juuri muuta kuin mitä olin sivuilta lukenut. Menu vaikutti hauskalta –slidereita, ostereita, ravioleja ja pastoja – joten varaus sisään.

Joulukukkia joka nurkassa. Vieläkin.

Kisapäivän iltana suunnistimme Keltaisessa keittiössä Martinan ja Henkan kanssa aivan Gorillan holleilla sijaitsevan Pate Pate-viinibaarin kautta Gorillaan syömään. Eipä kyllä tiedetty, mikä meitä odotti!

Puntaroimme listaa tutkiessa, että starters menu voisi olla kiva. Otimme – näin jälkikäteen ajatellen luojan kiitos – vain 10 startersin menun. Listalta sai kivoja viinejä laseittain, otimme sekä punaista että valkoista tarjoilijan suosituksesta. Ja sitten alkoi ruokatykitys.

Katukuva on rustiikinen ja nasta.

Tuli itsetehtyjä sipesejä, vasikkaterriiniä, äyriäiscoleslawta, ilmakuivattua kinkkua, tuli turskaa ja fenkolia, tuli itsetehtyä pastaa chilinpuremalla raakamakkarakastikkeella, tuli ricottalla täytettyjä pastapalloja parmesankastikkeella. 

Pastapallojen äärellä pohdimme, että nyt varmaan tulee jo jälkiruokaa, koska tämä kääntyi jo vähän makeaan ja ainakin kahdeksaa lajia olemme syöneet.  Olimme siis tupaten täynnä. Ja kattia kanssa. Seuraavaksi tuli kookas lampaankoipi, tuli suussasulavia litteitä sliderita, jotka maistuvat sille, miltä snägäriruoka maistuu kello kolmelta yöllä ja lisäksi vielä liiloja, marinoituja porkkanoita. Tarjoilija luki ilmeitämme ja rauhoitteli, että tämä on nyt pääruoka..

Lisää näitä ukkeleita.

Jälkiruoka..tai siis jälkiruoat saapuivat tämä jälkeen pöytään. Banaani-suklaapehmistä suklaakastikkeella ja krokantilla ja luumujäätelöä pekaanikaramellilla ja taisi olla kirsikkamarjamoussella. Pehmis näytti hekumallisen hyvältä ja maistelimme sitä. Martina totesi, että hän vähän maistaa tätä toista jälkiruokaa. Tässä vaiheessa Henkka oli jo täysin hiljentynyt maistettuaan sitä. Itsekin kuopaisin lusikallisen luumujäätelöä suuhuni.. katsoimme toisamme. Tämä on parasta, mitä olen ikinä syönyt, tuli yhtä aikaa kolmesta suusta. Ei puhettakaan, että tätä jälkiruokaa olisi yhtään jätetty lautasille. Teki mieli nuolla lautanen. Viedä se mukanaan.

Pönötys!

En muista montako kertaa illan aikana totesimme, kuinka upea ruokaelämys tämä on ja kuinka mahtavaa syöminen yleensäkin on. Tämä visiitti meni lennossa top 3 ravintolakokemuksiini, enkä juuri osaa sanoa, että mikä tämän ylittäisi.

Kyse on siitä, että Gorillan tyyli on juuri se, mistä pidän. Rentoa, superhyvää, konstailematonta bistroruokaa, herkullisia viinejä ja persoonallista meininkiä. Pääfiilis on kuitenkin se rentous, niin asiakkaissa, tarjoilijoissa kuin paikan tyylissä. Lämmin suositus. Jos käyt Köpiksessä ja ehdit visiitille vain yhteen paikkaan, valitse tämä. Gorilla on niin suosittu, että pöytävaraus on must. Tarjoilija kertoi, että etsivät jo lisätiloja, koska tulijoita riittäisi.

Kaikkialla oli värejä.

Palatessani kotimaahan nappasin Köpiksen kentältä Mad & Venner-lehden mukaan ja kappas, siellä oli usean sivun juttu tästä tuoreesta, lokakuussa avatusta ravintolasta. Ei ihme, että ruoka oli jumalaista. Gorillan chef on käynyt ottamassa oppia muun muassa sellaisissa ravintoloissa kuin Fat Duck, Nimb ja Almanak… Tämä selvä!

Yhteistyössä Boschin kanssa.