Kaikki kakut ja makeat. Kiitos, kiitos, kiitos!
Olen aivan hurahtanut erilaisten raakaherkkujen tekemiseen. En siksi, että se on trendikästä, vaan siksi, että raakakakut ovat aivan järjettömän hyviä. En enää saa minkäälaista sokerihumalaa tai herkkukiksejä tavallisista kakuista (no ehkä vähän kuitenkin). Ei, ei.
ja onhan niiden luominen älyttömän hauskaa. Kaikkea vain sekaisin ja sitten katsotaan, miltä maistuu. Yleensä järjettömän hyvältä. Esimerkiksi nämä vadelmabrowniesit vievät jalat alta!
Raakakakut ovat rikkaita, tahmeita, makeanhimon täydellisesti tyydyttäviä herkkupaloja. Valitettavasti kahviloissa nämä maksavat hunajaa eikä kotonakaan valmistetut ilmaisia ole. Mutta hyvä puoli tässä raakaherkuttelussa on se, että näitä kakkusia, kuten tämän jutun vadelmabrownieita ei tarvitse kuin pienen palan. Se riittää. Rikasta on, rikasta!
- 3/4 dl kaakaojauhetta
- 1,5 dl kaurahiutaleita
- 2,5 dl pekaanipähkinöitä
- 0,5 dl vaahterasiirappia (tai jos täysin raaka haluat, hunajaa tai agavesiirappia)
- ripaus Himalajan suolaa
- 1/2 tl aitoa vaniljajauhetta
- 170 g purkki (2 dl) paahdetuista cashewpähkinöistä valmistettua voita
- 1/2 dl taatelisiirappia (täysraakaversio hunajaa tai tummaa agavesiirappia tai muutama mehevä taateli ja hieman vettä)
- n. 1 dl vadelmia
- 1 tl vadelmajauhetta/rouhetta
- Mittaa kaikki ainekset ja 1/3 vadelmista mikseriin ja aja kakkutaikinaksi. Ei täysin sileäksi, vaan pähkinät saavat jäädä hieman rouheiksi. Levitä puolet taikinasta pienen suorakaiteen muotoisen vuoan pohjalle (n. 15 cm x 18 cm) ja levitä loput vadelmat tasaisesti, kokonaisina taikinan päälle. Peita vadelmat lopulla taikinalla ja laita browniestaikina pakkaseen pariksi kolmeksi tunniksi pakkaseen tai yön yli jähmettymään. Leikkaa yhdeksäksi palaksi.
- Nämä kestävät pakkasessa tarkalleen niin monta päivää kuin montako palaa pakkasessa on. Joka päivä on saatava pala jotain raakaa..
Koska minulle ei ole niin nokonuukaa, oion välillä mutkia ja käytän löytämääni luomutaatelisiirappia monissa raakakakuissa taatelien ja veden sijaan. Tai sitten käytän vaahterasiirappia. Ihan pro-raakailija käyttää hunajaa tai agavesiirappia. Mutta kuten sanottu, ei se ole niin nokonuukaa. Maukas tulos on pääasia!