Valkosipuliconfit vie jalat alta. Öljyssä karamellisoituneiksi ja levitettävän pehmeiksi kypsyneet valkosipulinkynnet ovat huumaavan herkullisia.
Valkosipuliconfitin valmistaminen ei ole vaikeaa, ainoastaan hieman aikaa vievää, kun yhtä pientä purkkia varten pitää kuoria noin kuusi isoa valkosipulia.
Testasin näitä herkkupaloja erilaisten juustojen, keksien ja viikunahillo kanssa ja oi taivas, kuinka makoisaa oli.
VALKOSIPULICONFIT
5 isoa valkosipulia
1 l rypsiöljyä
5–6 timjaminoksaa
1. Kuumenna uuni 120 asteeseen. Kuori valkosipulin kynnet ja aseta ne timjaminoksien kanssa esimerkiksi valurautapataan ja kaada päälle öljyä niin, että kynnet peittyvät. Kypsennä noin 2 h.
2. Siirrä lasipurkkeihin ja säilytä viileässä. Käytä valkosipulipastaan, lihan ja kalan kanssa tai crostinin päällä. Siivilöi ylimääräinen öljy talteen ja käytä ruoanlaitossa. Valkosipulit säilyvät noin kahden viikon ajan.
Sen lisäksi, että nämä muhevat valkosipulinkynnet ovat kiva lisä juustoille, niistä saa tehtyä aivan upean pastan, valkosipulicarbonaran. Meni heittämällä kotona tehtyjen pastojen kärkeen. Jaan tämän reseptin myös blogissa tässä pian.
Sanomattakin lie selvää, että erilaiset liharuoat saavat näistä mielettömästi potkua. Ja siivilöity öljy kannattaa ottaa talteen. Siitä majoneesi tai käytä öljyä kalan tai lihan paistamiseen, uunikasvisten valeluun.
Löysin myös sattumalta täydellisen punaviinin joulun juustoille. Olen vahvasti sitä mieltä, että punaviini ei ole juustojen kanssa se oikea juoma. Paljon huikeampia elämyksiä saa jäännössokeria sisältävien, kypsien valkoviinien ja juustojen kombosta. Tai sitten kannattaa juustot nauttia makean portviinin tai jonkun kullankeltaisen jkälkiruokaviinin, kuten Monbazillacin tai Sauternas’n kera.
Ranskalainen Loiren laaksosta, Chinonin-kylästä tuleva Domaine de Noiré Dolia, 36, 99 euroa oli huikea kokemus juustojen kanssa.
Viinissä on tömäkkä tuoksu. Nenä tavoittaa ensin tallia ja navetan tuoksuja ja paksua hilloisuutta. Hetken lasissa oltuaan voimakkain kärki taittuu, mutta keskitäyteläinen viini on hieno kokonaisuus hilloisaa kirsikkaa, punamarjaisuutta ja maan muhevia makuja.
Testasin viiniä samppanjacheddarin, kypsän, jo kiteytyneen goudan ja pehmeän kermaisen oranssikittikuorisen juuston kanssa ja aivan käsittämätöntä. viini mätsäsi kaikille mitä mainioimmin. Eli jos tykkäät kattaa juustoille etenkin punaviinin, niin testaa Dolia. Se kättelee monien juustojen makuja sopuisasti.
Siinäpä se, hyvä punaviini juustoille ja mieletön lisuke joulun juustopöytään.