Joulunäkkileipä on herkullinen, kotitekoinen näkkäri joulun juustopöytään. Tämän lisäksi se on mainio ruokalahja. Kokoa keko joulunäkkäreitä sellofaanipussiin, sido pussi somalla nauhalla ja vie lahjaksi komean juuston kera.
Rakasta ruokalahjoja. Sekä antavana että saavana osapuolena. Eikä ruokalahjat kuulu vain jouluun, mutta vähintäänkin silloin saa hyvää mieltä, kun askartelee pieniä syötäviä lahjoja pukinkonttiin.
Joulunäkkileipä on siitä kiva ruokalahja, että sen voi valmistaa jo nyt ja pakata joulua odottamaan. Osa ruokalahjoista on sellaisia, että niiden valmistus täytyy jättää aivan siihen viime tippaan, jotta menevät tuoreina lahjansaajalle.
Siemenet tuovat tähän joulunäkkileipään makua ja rapeutta ja tällainen näkkileipä on hauskannäköinen juustopöydän lisukkeena.
JOULUNÄKKILEIPÄ
1 1/2 dl kaurahiutaleita
1 dl spelttivehnäjauhoja
1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl seesaminsiemeniä
1/2 dl pellavansiemeniä
2 1/2 dl vettä
1 tl suolaa
1 tl kuminansiemeniä
- Sekoita ainekset taikinaksi. Anna taikinan tekeytyä 1/2 h huoneenlämmössä. Levitä taikina lusikalla leivinpaperilla vuoratulle pellille ohueksi levyksi. Jaa veitsellä neliöiksi.
- Paista 150-asteisessa uunissa 1 tunnin verran. Anna jäähtyä ja murra paloiksi. Pakkaa jäähtyneenä tiiviisti sellofaanipussiin tai kannelliseen lasipurkkiin, koristele purkki nauhalla, kiinnitä pieni kortti pakettiin ja vie lahjaksi.
Mitä juustoja joulupöytään?
Valitse juustot huolella jouluksi. Eikä se ole vaikeaa. Viitisen maultaan ja rakenteeltaan erilaista juustoa riittää, juustot tulee temperoida eli ottaa huoneenlämpöön useita tunteja aiemmin, kun niitä nautitaan ja juustojen kanssa katetaan erilaisia pikkupurtavia sekä hilloja, hedelmiä ja siirappeja
Juustopöydässä on jotain pehmeää ja mietoa juustoa (Brebiou-vuohenmaitojuusto, tuorejuusto tai kermainen valkohomejuusto, kuten Helsingin Meijerin Klippan. Nämä juustot kaipaavat kylkeensä hilloa, kuusenkerkkäsiirappia tai hunajaa. Jotain ihanaa makeaa.
Lisäksi pöytään katetaan jotain pehmeää ja voimakasta juustoa. Brillat-Savarin on suosikkini. Tämä vahvanmakuinen, kermainen lehmänmaitojuusto on todella herkullinen ja koko kiekko on korkea ja näyttävä. Litteä, kypsävä valuvahko ja aromikkaan tuoksuinen Brie de Meaux on valkohomejuustojen kingi. Siitä nousee voimakas tuoksu, mutta onhan se nyt vain niin upean makuinen brie, että oksat pois. Pala mahdollisimnman pehmeää gorgonzolaa kruunaa pehmeiden ja voimakkaiden joukon. Myös Kappelin Juustolan Illusia sinihomejuusto on vienyt sydämeni.
Pehmeiden juustojen lisäksi katan pöytään sopivasti kypsyneen (väh. 10 kk) , suolakiteisen goudan tai kypsän cheddarin. Tämä kanssa päärynähillo on aivan must. Ja sitten pala joulunäkkileipää. Myös pala hyvää parmesaania pääsee kovien juustojen joukkoon.
Tämän lisäksi valitsen juustopöytään aina jonkin uuden tuttavuuden. Jonkun oudonvärisen juuston, juustotiskin myyjän suositteleman herkun tai vain irtotiskistä löytyvän, kiinnostavan tuttavuuden.
Näistä aineksista syntyy mainiotakin mainiompi juustopöytä.
P.S Huomisessa joulukalenterissa on todella näyttävä herkku ja viinisuosituksen joulun juustopöytään..!