Näitä kaupasta.
Älä pistele enää. Tee se itse kotimaisista juureksista tai vihanneksista. Tulee lähes täydellistä. Kuulemma.
Mä en ole koskaan oikein ymmärtänyt vihreän, basilikan aromeja uhkuvan peston päälle. En itsetehtynä enkä purkkiruokana. Mutta pesto ideana on kiva ja se tarttuu mukavasti narupastaan kiinni. Näin pasta-annoksesta tulee maukas.
Siksi mulla onkin omat ässät hihassa: punainen punajuuripesto ja vihreä ruusukaalipesto. Jos tykkäsit – kuten niin moni näytti tykkäävän – kesäkurpitsalasagnestani, niin kokeile myös näitä. Takaan, että et tule pettymään. Näillä saat vähän tuuletusta arkiruokaan. Eikä vie kauaa.
Ruusukaaleja olen himoinut koko kesän ajan. Se on lempikaalini, mutta satokausi kotimaisilla taitaa olla vasta näin syksyllä. Ainakaan en löytänyt näitä kaupasta kuin vasta nyt. Mutta odotus palkittiin. Nyt sain rouskuvan rapeita, kotimaisia pikkukaaleja pestoa varten.
Sitten soseeksi.
Ruusukaalipesto
6 hengelle
400 g ruusukaaleja
1,5 dl raastettua pecorinoa
2 valkosipulinkynttä
1/4 dl oliiviöljyä
1/4 dl valkoviiniä
ripaus suolaa
1/2 dl cashewpähkinöitä
1 kourallinen kehtipersiljaa
oliiviöljyä paistamiseen
hyvää, tummaa pastaa
Poista ruusukaaleista mahdolliset huonot lehdet, kanta ja halkaise ne. Kuori valkosipulinkynnet. Kuumena loraus oliiviöljyä pannulla, paista ruusukaaleja ja valkosipuleja n. vajaan kymmenen minuutin ajan, kunnes ovat hieman kypsyneitä, mutta eivät läpipehmeitä. En muuten ymmärrä, miksi ruusukaalit aina keitetään läpikypsiksi, pehmeiksi lölleröiksi. Parhaimmillaan ne ovat pinnalta rapeiksi paistuneina, mutta sisältä vielä rouskuvan rapeina. Makunsa kullakin.
Mittaa ainekset tehosekoittimeen ja aja pestoksi. Lisää tarvittaessa oliiviöljyä, mikäli pesto on liian paksua. Se saa tosin olla melko tahmeaa, näin se tarttuu juuri sopivasti pastaan kiinni.
Laitan tämän peston kanssa hyvää italialaista tummaa spagettia. Se sopii makuun kuin, heh, nenä päähän. Sekoita pesto valmiiksi pastaan, laita pasta tarjolle isoon astiaan ja koristele annos vielä ruusukaalin lehdillä.
Muuten, viini, joka sopii somasti tämän peston kanssa, on pitkäripaisen itävaltalainen uutuus, Pannonica. Tätä lorautin itse pestoon ja sittemmin myös lasiin. Tästä kivasta kolmen rypäleen viinistä lisätunnelmia perjantaina.
Punajuuret. Mitä tässä nyt voi sanoa. Ne ovat jo pelkästään niin syvän syksyisen värisiä, että niistä on vain pakko laittaa ruokaa. Tämä pastakastike on todella upeanväristä ja paistettu pekoni tuo uunissa makeutuvan punajuuren makuun hienosti suolaista kärkeä. Tästä pastasta mulle todetiin, että tämähän on melkein täydellistä. Melkein? Höh, ei tässä kyllä parantamisen varaa enää ole. Niin herkullista tämä vain on.
Ja hyvää pastaa kiehumaan.
Punajuuripesto
4 hengelle
6 siivua pekonia
3 pientä valkosipulia
1 tl sormisuolaa
3 punajuurta
mustapippuria
oliiviöljyä
Vanhaa pecorinoa ja yrttejä koristeeksi päälle
Leikkaa valkosipulit leveyssuunnassa halki, kuori ja lohko punajuuret. Pyörittele punajuuripalat oliiviöljyssä ja sipaise valkosipulien päälle myös hieman öljyä. Paahda vihannekset kypsiksi 200 asteessa.
Paista tällä välin pekonit rapeiksi ja rasvattomiksi. Kun punajuuret ovat läpipehmeitä -testaa tämä haarukalla- ota ne pois uunista. Puristele valkosipulinkynnet ulos kuoristaan ja laita kaikki ainekset – pekoninpalat, punajuuret, valkosipuli, mausteet ja oliiviöljy – tehosekoittimeen ja aja paksuksi pestoksi.
Keitä hyvää italialaista spagettia peston kaveriksi, pyörittele pasta pestossa ja annostele jo valmiiksi lautasille. Koristele näteillä yrteillä. Raasta vielä vanhaa pecorinojuustoa tarjolle. Se kruunaa tämä soosin maun.
No, vielä tekee mieli ostaa purkkipestoa? Vai joko on ostoslista tuunattuna?
