Paahdettu paprika-tomaattipasta tai tuttavallisemmin punainen pasta syntyi, kun lunta vaan tupruttaa lisää.
Näin talvinen sää selkeästi saa elimistön varautumaan selviytymiseen ja pasta maistuu. Kiinnitin muuten huomiota, että tämä talvisään syöpöttely ei ole vain meidän ihmisten oikeus, vaan meillä myös pieni Onni-koira on kerännyt massaa tässä alkuvuoden aikana. Vaatii ylimääräistä iltapalaa tiiviillä tuijotuksellaan iltaisin.
Tällaisen kasvispastan kanssa on talvella pieni ongelma. Miten saada pastaan makua? Talvella kasvikset eivät maistu superkypsiltä ja herkullisilta, vaan maku on valju. Mutta tätä taklataan kahdella tapaa: paahtamalla kasviksiin makua uunissa ja maustamalla ne hyppysellisellä sokeria, joka tuo talvikasvisten makuun mukavasti pyöreyttä.
PAAHDETTU PAPRIKA-TOMAATTIPASTA
4 hengelle
500 g punaisia paprikoita
500 g tomaatteja
1 keltasipuli
1 kokonaisen valkosipulin kynnet
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl tuoretta oreganoa
1 tl ruokosokeria
2 tl suolaa
1 tl mustapippuria
1 rkl balsamicoa
1 dl kasvislientä fondista
1 dl kermaa
1 dl raastettua parmesaania
½ tl chilihiutaleita
½ tl hunajaa
1 tl suolaa
pari rouhausta mustapippuria
Koristeeksi:
2 buffalomozzarellaa
tuoretta basilikaa
vihreitä oliiveja
500 g linguinepastaa
1. Lohko paprikat neljään osaan ja poista siemenkota. Halkaise tomaatit ja poista kanta. Kuori ja lohko keltasipuli. Kuori valkosipulin kynnet. Paahda oreganolla, ruokosokerilla, suolalla ja pippurilla maustetut kasvikset 250 asteessa noin 30 minuuttia, kunnes kasvikset ovat saaneet hieman väriä ja pehmenneet.
2. Soseuta kasvikset tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella ja siirrä kattilaan. Lisää kaikki muut kastikkeen ainekset ja kiehauta.
3. Keitä linguinepasta reilusti suolatussa vedessä al denteksi. Lisää valutettu linguine kastikkeen joukkoon ja anna hetken aikaa vetäytyä. Koristele paprikapasta revityillä buffalomozzarellan paloilla, vihreillä oliiveilla ja basilikanlehdillä.
Täytyy heti huikata, että tämä pastakastike on hyvää ihan sellaisenaan. Kun maistoin sitä valmistusvaiheessa, olin kahden vaiheilla, haluanko edes tehdä siitä pastakastikkeen vai kaadanko tämän punaisen pastakastikkeen suoraan keittolautaselle ja alan lusikoimaan. Paahtaminen saa tomaatteihin ja paprikoihin täyteläisen ja intensiivisen maun ja todellakin, tätä pastakastiketta voi myös keitellä, kun syvänpunaista keittoa tekee mieli. Ohjeesta tulee keitto kahdelle, pastan kanssa ruokaa riittää neljälle.
Maista myös:
Parmesaaniorzotto
Uunirisotto opeurabolognesella