Nimi ei ole enne tässä tapauksessa. Kaupungin ykkösruokaa Tocassa kokataan.

Parikymmentäpaikkainen, mukavalla tavalla nyrjähtäneesti sisustettu ravintola Toca on nyt kulinaristien huulilla. Tänne täytyy saada pöytävaraus. Puhelin seinällä on kilissyt tauotta ja Elina Valorannan meilissä on satoja varauspyyntöjä.

Miksi? Siksi, että jos haluat aidosti herkullista, innovatiivista ruokaa, Toca ’is the place to go’. Näin Nyt-liite totesi, löi ravintolalle viiden tähden leiman ja tässä nyt ollaan.

Varauskirja näyttää punaista. Kesäkuun 20 hengen lounasasiakasmäärät ovat kasvaneet niin, että ensi viikolla huidellaan varmaan sadan paremmalla puolen. ’Sunnuntai on vapaapäivä ja silloin pesukone laulaa kotona’, Elina naurahtaa. ’Mutta nautin työstäni suunnattomasti enkä haluaisikaan muuta.’

Tämän asenteen asiakkaatkin aistivat. Täällä tehdään ruokaa rakkaudella. Elinan ote asiakkaisiin tuo mieleen Italian tai Espanjan, jossa omistaja kiertää salissa ja vaihtaa kuulumisia kiireettä asiakkaiden kanssa. Tai kuten yksi asiakas lähtiessään toteaa, että Tocassa on Newyork-henkinen meininki. Kyllä, kansainvälistä touchia tässä on.

Miehitys on pieni. Käytännössä ’pojat’ ja Elina. Elina hallitsee suvereenisti salia. Istahtaa viereen kertomaan viineistä ja käännyttää nälkäiset, onneaan kokeilevat ystävällisesti ovelta. Keittiössä häärivät pojat: Elinan puoliso Gennaro Oliviero ja mm. Palacessa työskennellyt Jouko Aarnio. Kiire on. Molemmilla puolilla, mutta laadusta ei tingitä.

Ruoka on juuri niin hyvää kuin sen pitääkin olla. Liioilla nostoilla lautaselle ei kikkailla, vaan pääruoka on pääosassa, maukkaana ja maistuvaisena. Turhia lisukkeita ei ole, vaan kastikkeet kruunaavat annokset. Viiden lajin maistelumenu täyttää ilman ähkyä. Annokset ovat sopivan kokoisia. Viinit olivat huolella valittuja ja persoonallisia.

Alun keittiön tervehdys, punajuurta ja vuohenjuustoa, kiusoittelee makuhermot hereille. Perunaa ja sipulia on uskomaton annos. Kuinka pelkkä peruna voikaan olla näin maukasta. Annoksessa pelataan hienosti vastakohdilla: rapeita perunalastuja, pehmeää pyrettä, kylmää perunalunta lämpimän perunan vieressä.

Napakymppi tuli pöytään pastan muodossa. Itsetehdyt, piskuiset semolasta tehdyt pastapallerot ja kirpeänraikas tomaatti-basilikakastike ja päällä runsaasti raastettua, kypsennettyä ricottaa. Parempaa pastaa en ole koskaan syönyt. En edes Italiassa. Tämän kanssa tuli tarjolle lasi toscanalaista. Oi!

Tämän alkuruokatykityksen jälkeen seurasi kaksi liha-annosta, naudanposkea ja possua. Teriyakikastike, naudanposki ja Grinder-pinotage lauloivat ruokailijan pyörryksiin. Possuannoksessa kanttarellipyre aiheutti toistuvia huokauksia ruokaseuralaisessa. Monesti menuita nauttiessa lämpimissä ruoissa tulee notkahdus ja ne eivät jaksa nousta alkuruokien tasolle. Tocassa näin ei käy. Pisteet siitä.

Loppuun pientä makeaa. Suklaata, vadelmasorbettia ja vadelmia. Ja lasillinen italialaista jälkiruokaviiniä. Kaunista, suussasulavaa.

Toca on Gennaron ja Elinan varsinainen toinen yhteinen ravintolayrirys, siitä nimi. Primo, ykkönen, toimi pari vuotta Lahdessa.  Vielä tätä ennen pyörähdys Tampereella ja nyt Helsinki on kolmessa kuukaudessa otettu haltuun.

Maine on kiirinyt. Mutta suosio tuo mukanaan dilemman. Kuinka tällä porukalla pärjää? Nytkin, kun saavuimme, niin puolisen tuntia siinä meni vettä nautiskellen ja muiden annoksia kadehtien, kunnes viiniä saapui lasiin ja ruokailu alkoi.  Mutta tämä seikka painui pian unhoon, ruokailun alettua. Eihän tästä voi kuin tykätä.

Toukokuussa on tainnut syttyä Helsingin ravintolataivaan kirkkain tähti. Ja Toca on vasta tarinansa alussa.

Kävinpä testaamassa Tocan tokaa kerta. Lue, miten kävi.