Keltaista sielun kyllyydestä.
Sellainen todella syvä, melkein oranssiin vivahtava keltainen. Tämän totesin heti, kun Champagneen saavuin. Nyt tiedän, mistä paletista Veuve Clicquot on värinsä valinnut.
Melkein suoraan kentältä meidät nimittäin kyyditettiin samppanjatalo Ruinartin toimesta heidän viljelyksilleen. Sellaisille upean keltaisille, syksyisille.
Vanhat köynnökset tuottavat satoa edelleen.
Käteen lyötiin lasi ja siihen kaadettiin kullankeltaista Ruinartin lippulaivaa eli Ruinart Blanc de Blancia. Vaikuttavaa. Kaunista. Tätä en hetkessä unohda. Marraskuinen ilma oli lempeä ja seesteinen. Muutamia työntekijöitä oli viljelyksiä huoltamassa.
Talvea kohti mennään.
Vuodesta 1729 alkaen.
Lasit kädessä keikkuen kuljimme viiniköynnösten lomassa, siemailimme tätä eleganttia samppanjaa ja saimme ensikosketuksen siihen, mitä tämä Champagnen vanhin ’Maison de Champagne’ tekee.
Syvästi syksyistä.
Heti alkuun kysymys. Onko sinullekin uskoteltu, että munkki Dom Pérignon keksi samppanjan? Näin ei kuulemma ole. Samppanja syntyi, kun Englantiin Ruinartin toimesta laivoissa kuljetettava viini alkoi matkan aikana käydä uudestaan ja saapui perille kuplivana. Vastaanottajat ihastuivat ja Dom Perignonin lusikka on ollut sopassa vasta siinä vaiheesa, kun tämän uudelleenfermentoituneen viinin laatua haluttiin parantaa. Hän kehitti monia nykyäänkin käytössä olevia tapoja samppanjan valmistukseen.
Vanhin ’maison’ se siinä.
Viljelysten jälkeen astelimme maan alle, vanhoihin kalkkikaivoksiin, joissa samppajapullot viihtyvät sopivassa 11 asteen lämpötilassa. Kaivoskäytäviä on kahdeksan kilometrin verran ja syvimmillään ne vievät 38 metrin syvyyteen. Pehmeisiin kalkkiseiniin oli historia – ja ihmiset – jättänyt jälkensä. Päivämääriä, taideteoksia ja muita raaputuksia siellä sun täällä. Mitään ei poisteta. Ainoa toive nykyisille työntekijöille on, että jo jotain seiniin raapustelevat, laittavat siihen myös päivämäärän.
R de Ruinart.
Ja sitten. Ruinart -tasting. Tänä vuonna maailman parhaksi valitun rosésamppanjan valmistanut Cellar Master Frédéric Panaiotis kertoi, että hän tavoittelee elegantteja, raikkaita ja aromaattisia makuja Ruinartin samppanjoihin. Ei-toivottuja makuja ovat karamellisyys ja voisuus. Myöskään sitruksisuus ei saa olla liian hyökkäävää. Eikä se olekaan.
Häpeilemättä se maailman paras. Tänä vuonna.
Itse en erityisemmin ole sitruksisten, todella raikkaiden samppanjoiden ystävä, mutta Ruinart-fani olen. Nämä samppanjat ovat todellakin elegantteja, naisellisia jopa ja sellaisia, joita voi nauttia aamiaisbrunssillakin. Mutta ei likaa sitruunaa. Frédéric kaivoi varastoistaan meille maistettavaksi vuoden parhan Dom Ruinart Rosé 2002-sampanjan sekä maistatti meille myös kullankeltaista, herkullista, paahteista vuoden 1988 Dom Ruinart Blanc de Blancsia.
Herkku kellarin uumenista.
Frédéric ei ensin kertonut, miltä vuodelta kyseinen kypsä samppanja oli. Oma arvaukseni vuodesta 1990 pohjautui siihen, että samppanja ei ollut muuttunut täysin viinilliseksi, vaan siinä oli vielä iloista kuplaa jäljellä. Omaksi suosikikseni nousi kuitenkin Dom Ruinart Blanc de Blanc 2002, joka on mielestäni ihan täysi kymppi samppanjaksi. Upeaa ruoan kanssa tai ilman.
Rautarouvan juoma.
Seuraavana päivänä suuntasimme Veuve Clicquotin samppanjatalolle. Ruinart ei ole pieni talo, mutta Veuve Cliquot painii kuitenkin jo aivan eri mittakaavassa ja eri tavalla. Ruinart-visiitti oli hyvin henkilökohtainen ja kaikkien tapaamiemme työntekijöiden tavasta toimia paistoi syvä ylpeys siihen, mitä he tekivät.
Se keltainen talo.
keltaisen lesken keltainen.
Keltaisella leskellä vierailu oli ’kliinisempi’. Veuve Clicquotilla meidät vastaanotettiin ’visitor’s centerissä’ ja ystävällinen, nuori opas kertoi meille perusteellisesti historiaa, kierrätti kellareissa ja tarjosi kierroksen päälle La Grande Dame-samppanjaa vuodelta 2006. Siinä missä Ruinart on elegantti, kuplat ovat kepeitä ja maku on raikas Veuve Clicquot on voimallisempi, kuplat ovat vaativia ja tämä ei niinkään ole sitä Frédéricin mainostamaa aamiaissampanjaa. Tyylillisesti nämä samppanjat ovat hyvin erilaisia, vaikka ennen Ruinartille siirtymistä Frédéric työskenteli myös tässä talossa.
Clicquotin leski teki uraa uurtavaa työtä naisyrittäjänä, menestyi ja ansaitsi lempinimen La Grande Dame. Pullon korkin nutturapää oli varmasti piinkova businessleidi, ei hän muuten tuona aikana olisi noin hyvin onnistunut.
Syksyn keltaista, mutta joulua valmisteltiin.
Täytyy nyt tehdä tunnustus. Tämä oli ensi visiittini Champagneen, mikä on ehkä hieman outoa tällaiselle kupliin rakastuneelle. Mutta. Olen aiemmin käynyt kolme-neljä kertaa Ranskassa ja kokemukset eivät ole olleet erityisen mieleenpainuvan positiivia. Aiemmilla käynneillä koin ranskalaiset koppaviksi, huonosti englantia puhuviksi enkä ruokaankaan rakastunut. Kuinka vääräksi kaikki ennakko-oletukseni ja muistoni sain todeta tällä visiitillä.
Olin myös yllättynyt siitä, kuinka piskuinen ja sympaattinen Reims oli. Vähän kuin Alsace, mutta ei kuitenkaan. Olin odottanut jotain aivan muuta.
Champagnen joulukatu oli juuri aukeamassa.
Loppuyhteenvetona todettakoon, että Ranskassa tehdään maailman parasta kuplivaa juomaa, sieltä löytyy maailman kauneimpia kenkiä naisille, ruoka sekä bistroissa että tähtiravintoloissa on suussa sulavaa. Ja ne leivät. Oh, parasta koskaan. Kuoren rapeudella ei ole rajoja.
Entäpä ne ranskalaiset? Sujuvasti englantia puhuvia, ystävällisiä eikä koppavuudesta tietoakaan. Toki Ruinartin kellarimestari on arvonsa tunteva, mutta ystävällinen kuitenkin. Olen iloinen, että jouduin heittämään ennakkoasenteeni romukoppaan.. ja samalla olen surullinen, sillä olin Pariisissa viikonloppua ennen murhenäytelmää. Ehdin juuri haaveilla visitistä uudemman kerran Champagneen ja Pariisiin. Mutta nyt ehkä täytyy nämä haaveet haudata toistaiseksi. Maailmalla oli muita suunnitelmia.
Mutta onneksi sitä samppanjaa saa muualtakin!
Champagnen kattojen yllä.
Tärppejä Reimsiin ja Pariisiin:
Samppanjatalo Ruinart ja Veuve Clicquot
Molemmat talot vastaanottavat vieraita ja vieraat saavat samankaltaiset visiitit, mitä yllä kuvailin. Varaa aika, molempiin.
Täällä illallistimme Ruinartin Cellar masterin isännöidessä. Kahden tähden ravintola, japanilainen chef, mutta ruoka ranskalaistyyppistä ja jumalattoman herkullista. Itse ravintola on kuin jonkun hieno villa, koti kokolattiamattoineen ja puhviverhoineen.
Bistrotyyppinen pikkuveli yllämainitulle ja sijaintikin ihan siinä vieressä. Kuhiseva, viihtyisä lounaspaikka ja erinomaista ruokaa. Pienen matkan päässä keskustasta.
Bistro aivan ytimessä. Valtavat annokset, tajuttoman herkullinen tartar. Ja ne viinit. Mmm. Samppanjoita sivukaupalla. Niin kuin kyllä muuallakin.
Upea äyriäismesta Pariisissa. Laakeat äyriäisvadit kannetaan pöytään ja asetetaan tolpan varaan. Mitä merenelävää täällä ei ole, niin sitä ei voi syödä. Paikka on sisutuksellisesti aivan vaisu ja tarjoilijoilla on lyhyet hameet, mutta ruoka on erinomaista.
Samppanjat
Laatusamppanjat ovat edullisia Champagnessa. ota mukaan joku muu laukku kuin trolley ja osta kotiinviemisiksi pullo tai pari jotain herkkua. Oma trolleyni natisi liitoksissaan, kun sulloin sinne ison pullon laatikkoinen. Mutta kyllä kannatti. Upeaa vuosikertaa naurattavan edullisesti.
Mikäli et juuri aluelle ole matkaamassa, Alkosta löytyy laajahko valikoima sekä Veuve Clicquotin samppanjoita että Ruinartia. Brasserie Kämpistä löytyy sitten näiden tuottajien harvinaisempia herkkuja, mikäli niitä mielii maistella.
Matkan tarjosi Moet & Hennessy.
