Hempeilyä.

Tiedättekö sen tunteen, kun välttelee sitä, mitä pitäisi tehdä? Ja ahkeroi muiden askareiden parissa?

Luulen tai siis tiedän, että koko tämän aamun olen tehnyt tätä. Nousin puoli seitsemältä. Poukkasin 40 asteiseen kylppäriin maalaamaan viisi alustaa. Kylppäriin siksi, että koira ei nuolisi maalipintoja. Pyörrytti. Join kupin vihreää teetä, nautin mustikkatuorepuuroa.

Kuvasin eilen valmistetut keksit ja marengit. Mietin, että olenko ruvennut liian tyttömäiseksi, kun ripottelin kuvaan jo toistamiseen kukkia. Pursotin marengit. Mitä!? 

No, päätelkää itse. Tämän näköistä jälkeä tulossa toiseen soppa-kirjaan. Tyttömäistä tahi ei.

Ja lisää samaa.

Kävin koiran kanssa ulkona ja rupattelin naapurin lasten kanssa. Yksi niistä kertoi, että ’pöllö’ oli purrut häntä käteen’. Ettäkö ihan pöllö, taivastelin. Missäs se pöllö oli, kysyin huvittuneena. Isompi lapsista katsoi minua vähän hitaasti ja sitten muistin, että perheen kissa kulkee nimellä ’Pörrö’.

Valmistin yhden ruoan. Inspiroidun ja valmistin vielä toisen. Kuvasin ne molemmat. Ja tässä vaiheessa kohtalo puuttui peliin. Päätti varmaan viheltää pelin poikki ja pakottaa mut käsittelemään niitä satoja ja satoja kuvia, jotka odottavat käsittelyä kirjaa varten.

Pesin vihannessorvia. Jotenkin oudossa asennossa ja tästä johtuen  sain aivan hiivatinmoisen syvän viillon vasemman käden peukkuun. Joo, nyt ei voi kokata, ei maalata eikä muutenkaan häröillä. Onneksi tämä kirjoittaminen vielä sujuu. Päätin nyt kuitenkin näyttää kieltä kohtalolle ja tehdä maanantaille blogipostauksen. Kun ei tiedä, milloin seuraavan kerran ehtii..

Ihana aamu!

Mutta tässä aamuherkku, joka illalla valmistetaan. Enjoy!

Mustikkatuorepuuron resepti on julkaistu aiemmin Ilona & Hyvä olo-erikoisnumerossa.