Tätä ilosanomaa käytiin levittämässä vielä Ylen aamu-TV:ssäkin. Nyt on kyllä kaikki mediat käyty läpi, ruokalahjoista puhuttu Syötäviä vietäviä-kirjan ilmestymisen jälkeen oikein urakalla. Ihan hikeä täytyy pyyhkiä otsalta..
Ja täytyy myös ihmetellä sitä, että toltako mä näytän. Teeveessä. Punaiset posket, musta tukka. Niin kai sitten. Eskimoksi kutsuttiin nyt sitten kotona..
Mutta ei se mitään, asia on tärkein. Eli ruokalahjat, ruokalahjat. Ja tässä viiiielä yksi. Ihana, tämäkin.
- 5 dl piimää
- 2 tl kuivahiivaa
- 1,5 dl mallassiirappia
- 1 tl suolaa
- 4,5 dl ruisjauhoja
- 5 dl täysjyväspelttijauhoja
- 1/2 rkl fenkolinsiemeniä
- 1 tl aniksensiemeniä
- Murskaa mausteet morttelissa. Sekoita kaikki kuivat ainekset kulhossa. Lisää huoneenlämpöinen piimä ja sekoita ainekset sekaisin. Peitä kulho tiiviisti kelmulla ja anna tekeytyä huoneenlämmössä yön yli, vähintään 12 tunnin ajan.
- Kumoa taikina aamulla jauhotetulle alustalle. Ripota taikinan pinnalle hieman jauhoja ja taittele taikinan reunoja keskelle, kunnes taikina alkaa tuntua napakalta. Anna taikinan nousta vielä reilun tunnin ajan liinalla peitettynä jauhotetulla leivonta-alustalla.
- Kuumenna uuni 250 asteeseen. Laita valurautapata uuniin ja anna padan kuumentua. Nosta leipä kuumaan pataan, laita kansi padan päälle ja siirrä pata uuniin.
- Paista pataleipää 250 asteessa 30 minuutin ajan. Poista padan kansi ja paista vielä 15 minuutin ajan 200 asteessa. Nosta kypsä leipä pois padasta ritilän päälle jäähtymään. Pakkaa ja vie lahjaksi.
Tosin olisin varmaan nukahtanut sohvalle, sillä heräsin kello 4. Kun saavuin kotiin puoli yhdeksän maissa, sänky kutsui kovin. Kymmeneltä en enää vastustellut ja unta palloon.
Tällaista se on, tämä elämä <3 !
P. S Tämä ruokalahjareseptini julkaistiin ensi kerran Iltalehden ruokatorstaisivuilla. Jos olet vieläkin vailla vinkkejä makoisista ruokalahjoista tai haluat reseptit ohjelmassa esiteltyihin herkkuihin, suuntaa ihmeessä kirjakauppaan ja nappaa mukaasi Syötäviä vietäviä. Sen jälkeen ei lahjaongelmia ole!