Granolaa ja pataleipää. Näitä täytyy aina löytyä kaapista aamusella.
Muuten koko perhe hermostuu.
Onneksi molemmat ovat simppeleitä valmistaa. Pataleipä vie hieman aikaa, mutta valmistus itsessään on iisiä. Ja lopputulos on leipomoluokkaa. Granola syntyy puolessa tunnissa ja säilyy pari-kolme viikkoa rapsakkana oikein säilytettynä.
Viime viikonlopuksi leivon nämä suklaiset pataleipäsämpylät.
- 4 dl kahvia
- 4 dl täysjyväspelttijauhoja
- 4 dl hiivaleipä
- 1/2 tl hiivaa
- 1 tl suolaa
- 1 rkl leipäsiirappia
- 50 g tummaa suklaata
- 3/4 dl saksanpähkinöitä
- Sekoita kuivat aineet (ei suklaata, saksanpähkinöitä) keskenään. Kaada ainesten päälle lämmin kahvi. Sekoita ja peitä seos foliolla ja anna nousta vähintään 12 tunnin ajan.
- Kaada taikina jauhotetulle alustalle ja ripota pinnalle hieman jauhoja sekä murskattu suklaa ja hasselpähkinät. Taittele taikinan reunoja muutamia kertoja (6-8 krt) taikinan keskelle, kunnes taikina on napakkaa.
- Annostele taikina pieniin leipä- tai muffinssivuokapellille. Laita pelti uuniin ja käännä uuni 200 asteeseen (noustatus tapahtuu uunin kuumetessa). Anna sämpylöiden olla uunissa 30 minuutin ajan. Nauti lämpiminä briejuuston kera.
- Valmistan pataleipätaikinan yleensä seitsemän kahdeksan aikaan illalla ja leivon siitä aamuseitsemältä tuoretta, tuoksuvaista leipää.
Itse suosin pataleipienpaistovuokana valurautaa, mutta pataleipä ei juurikaan voi epäonnistua, joten pata kuin pata kelpaa. Kunhan muistat kuumentaa padan ennen leivän kippaamista padan syleilyyn.
Jos et ole pataleipää koskaan leiponut, niin suosittelen. Leivän jujuna on vaivaamattomuus, mikä tekee liepomisesta vaivatonta. Ja lopputuloksena syntyy käsittämättömän kauniita, rapeakuorisia, hyväsitkoisia leipiä.
Aivan kotiuunissa kohoten.
Tsekkaa myös:
Pikajuurella nostatettu spelttihiivaleipä
Gluteeniton tattarigranola
Suklaa-gojimarjagranola
Banaanigranola
Jyväsämpylät