Omenainen korvapuusti piirakka on taivaallinen kombo mehevää omenatäytettä korvapuustitaikinan sisään leivottuna.
Nyt alkaa olla sellaiset kelit, että omenat ja pulla maistuvat. Ja mikä parasta, nämä kaksi lemppariani voi yhdistää tällaiseksi söötiksi omenaiseksi korvapuustipiirakaksi. Tämän korvapuustipiirakan leipominen on sellaista meditatiivista viikonloppuleivontaa, joten siksi nakkaan reseptin ulos näin perjantaina. Joka muuten on ollut tosi hyvä päivä – ainakin tähän asti.
Yksi yrittäjyyden monista iloista on se, että voit mennä urheilemaan lähes milloin haluat. Tänään aurinko houkutteli lämmöllään ja suuntasin Allas Sea pooliin aamu-uinnille. Lämmin kesä antoi mahdollisuuden uida joka aamu 27 asteisessa järvessä mökillä ja muistin, kuinka paljon pidän uimisesta. Elvytin vanhan harrastukseni ja päätin alkaa taas uimaan. Sillä lailla omin ehdoin, silloin tällöin.
Tykästyin jo kesän alussa Allas sea pooliin. Mikä upea paikka uida keskellä Helsinkiä ulkona laivojen seilatessa vieressä. Tänään vietin altaassa pitkän tovin, saunoin, kävin välillä 13 asteisessa merivesialtaassa ja saunoin taas lisää. Aivan upea fiilis. Nautin myös lounaan samaisen alueen kahvila-ravintolassa, Neighbour Bistrossa, mutta se vähän latisti tunnelmaa. All day salaattipöytä on vähän väsynyt esitys kuivine salaattipohjineen, teollisine kastikkeineen ja vähäisine valikoimineen. Puolet salaatista jäi syömättä.
Yritin korjata tilannetta aiemmin herkulliselta maistuvalla kauramaitolattella. En tiedä, ovatko muuttaneet maidon vai kahvin, mutta tämäkään ei tällä kertaa maistunut. Pistaasikierrepullat sen sijaan saavat 10 pistettä, mutta ne lienevät Kanniston leipomon käsialaa. Harmillista, sillä olisi kiva nauttia lounas tällä mainiolla aluella, mutta tarjonnan ollessa, mitä on, vien rahani muualle.
- (piirakkaan menee puolet taikinasta, lopuista voit leipoa korvapuusteja)
- 5 dl maitoa
- 50 g hiivaa
- 2 kananmunaa
- 2 1/2 dl ruokosokeria
- 1 rkl jauhettua kardemummaa
- 1–2 tl suolaa
- 200 g pehmeää voita tai 2 1/4 dl juoksevaa kasvirasvaa
- n. 16 dl spelttivehnäjauhoja
- kananmuna voiteluun
- 3 (600 g) hapanta omenaa, esim. Granny Smith
- 1 dl omenahilloa tai -sosetta
- 1 dl ruokosokeria
- 1 rkl maissitärkkelystä
- 1 tl aitoa vaniljaa jauheena
- 1/2 tl jauhettua muskottipähkinää
- 1 tl jauhettua kanelia
- 1 rkl sitruunanmehua
- 1 dl tomusokeria
- n. 2 1/2 rkl vaahterasiirappia
- Valmista pullataikina.
- Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja murenna hiiva nesteeseen. Lisää joukkoon sokeri, kananmunat, kardemumma ja suola. Lisää jauhot ja vaivaa taikina hyvin. Lisää lopuksi pehmeä voi. Kohota taikina kaksinkertaiseksi.
- Taikinan kohotessa pese ja kuori omenat ja leikkaa ne puoliksi. Koverra siemenkota pois ja kuutioi omenat kulhoon. Lisää sokeri, maissitärkkelys, mausteet ja sitruunanmehu.
- Kauli kohonnut taikina 50 cm x 30 cm:n kokoiseksi
- levyksi. Levitä pinnalle voi, sokeri ja kaneli. Kääri
- taikina tiukaksi rullaksi ja leikkaa rullasta 16 noin 1
- cm:n paksuista viipaletta. Leikkaa loput taikinasta
- korvapuusteiksi ja paista ne erikseen. Kauli taikina-
- viipaleet ohuemmiksi ja levitä puolet viipaleista pii-
- rakkavuoan pohjalle ja reunoille, niin että viipaleet 55 ovat hieman limittäin.
- Täytä vuoka omenakuutioilla, lusikoi päälle omena- hillo ja peitä omenat lopuilla korvapuustiviipaleilla. Painele viipaleet tiukasti reunaan kiinni. Anna ko- hota peitettynä noin 20 minuuttia. Voitele pinta ja paista uunin alaosassa 180 asteessa 45–50 minuut- tia. Peitä pinta leivinpaperilla, mikäli se tummuu liikaa. Anna piirakan jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
- Sekoita tomusokerin joukkoon sen verran vaahte- rasiirappia, että saat notkean kuorrutteen, ja valuta kuorrutus piirakan päälle.
- Tämän piirakan voi täyttää käytännössä melkein millä tahansa. Kokeilin myös puolukkaa ja mustikkaa ja ah, toimii!
- Resepti löytyy Taikinakirjasta.
Nyt ole jälleen koneen äärellä ja teen iltapainotteiseti töitä. Tällainen hauska nurin perin työpäivä siis!
Mutta jos viikonloppuna leivotuttaa, niin tämä on nappivalinta omenapuiden notkuessa kirpeitä, kotimaisia omenoita. Viikonloppuja!
Muita omenaherkkuja?
Omenakakku
Omenapaistos
Toscaomenat suolakinuskilla
Hasselbackan uuniomenat
Lisää Jotain maukasta ?