Jos on 100 sivua liikaa tulevaan kirjaan ja aiheena on leivonta, niin voitte kuvitella, että tässä tämän vuoden aikana tulee jonkun kiva leivontaresepti tänne blogiinkin. Ja keväällä sitten kokonainen kirja. Aloitetaan tällä ihanaisella banaanikeikauskakulla.
Kaikki, missä on kypsää – liimaiset raakileet sikseen -banaania, on järkkyhyvää. Ainakin omassa banaanintuoksuisessa maailmassani. Ilolla mustutan banaaneja keittiössä ja sitten testailen erilaisia banaanikärpästen hävityskonsteja, koska aika ajoin ne valtaavat kodin kulkeuduttuaan meille banaanien salamatkustajana.
Oletko muuten pähkäillyt, miten keikauskakkuun saa kauniin pinnan ja hedelmät pysyvät siellä, missä niiden pitääkin eli kakun päällä? Ratkaisuna on leivinpaperinpalanen, joka laitetaan kakkuvuokaan ennen kinuskin ja banaanisiivujen lisäämistä. Kuten kuvasta näkyy, toimii kuin unelma.
Toinen tärkeä niksi keikauskakkujen kanssa on se, että kakun ei saa antaa jäähtyä liikaa ennen keikauttamista. Silloin kinuski alkaa sitkistyä ja tarttua kakkuvuokaan. Eli hetki jäähdyttelyä ja sitten ulos vuoasta!
- 100 g voita
- 1 ½ dl ruokosokeria
- 2 kananmunaa
- 2 dl mantelijauhetta
- 3 dl spelttivehnäjauhoja
- 1 tl leivinjauhoja
- 3/4 dl maitoa tai kermaa
- 1 tl kardemummaa
- 75 g voita
- 1 dl ruokosokeria
- 1-2 pilkullista banaania
- Voitele kakkuvuoka (halkaisija 20 cm) ja leikkaa vuoan pohjalle hieman vuokaa pienempi pala leivinpaperia. Leivitä vuoan reunat. Viipaloi banaanit noin 0,5 cm paloiksi.
- Kuumenna voita ja ruokosokeria pannulla, kunnes voi sulaa ja seos alkaa karamellisoitua. Kaada karamellikastike voideltuun vuokaan ja levitä pinnalle siivutetut banaanit tiiviisti vierekkäin.
- Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat ja erissä jauhot, joihin olet lisännyt leivinjauheen. Lisää lopuksi maito. Kaada taikina banaanien päälle.
- Paista n. 50 min. 185 asteessa, kunnes kakku on kypsä. Anna jäähtyä muutaman minuutin ajan ennen kumoamista.

Mantelijauhe antaa kivaa rouheutta tähän taikinaan ja halutessaan voi mantelit korvata jollain muulla pähkinällä, kuten pekaanilla – muta älä jätä niitä pois.
Tämä banaanikeikauskakku on aivan mainio, mutta tällä kertaa jätin koko keikauskakkuosion pois kirjasta. Mutta älkää huoliko, banaania kirjasta kyllä löytyy!
Lisää Jotain maukasta ?
Instagram / Facebook / Twitter
Dinner4u2 Mirka & Pauliina sanoo
Banaani on parasta! Ihana kuulla, että kirjasta löytyy banaania!
Mari sanoo
Paljon banaania!