Veriappelsiinikana, kanapelti, mitä näitä nyt on. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Ja hyvä maku.
Veriappelsiinikana on peltiruoka, joka kannattaa kokata nyt veriappelsiiniajan ollessa vielä kuumimmillaan. Kanapelti onnistuu toki myös muilla sitruksilla, mutta dramaattisuus vähenee. Onhan toi tumma veriappelsiini niin komea kaveri.
Peltiruoat ovat mniitä parhaimpia. Tämänkin pellin esivalmistelut vievät yhden punaisen minuutin ja sitten perjantairuoka kypsyy uunissa itsekseen. Tällä välin kerkiää korkata makoisan viinin, jota sopii maistella jo ruoan kypsymistä odotellessa.
VERIAPPELSIINIKANA
6 broilerin koipi-reisipalaa
25 g voita
3 valkosipulinkynttä
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
1 purjo
3 veriappelsiinia
2 kokonaista valkosipulia
3-4 eriväristä porkkanaa
1/2 dl valkoviiniä
tuoreen timjamin lehtiä
- Leikkaa koipi-reisipaloista koivet erikseen. Aseta kaikki palat pellille.
- Sekoita huoneenlämpöiseen voihin kolme murskattua valkosipulinkynttä sekä suola ja pippuri. Hiero seos broilerinpalojen pintaan.
- Pese ja kuori porkkanat. Paloittele. Pese purjo, halkaise se ja leikkaa paloiksi. Leikkaa veriappelsiinit lohkoiksi. Aseta kaikki pellille kananpalojen joukkoon. Ripota pinnalle timjamia ja kaada pellille valkoviini. Paista 200 asteisessa uunissa 30-35 minuutin ajan, kunnes kana on kypsää. Nauti riisin tai salaatin kanssa. Kookosriisi maistuu ihanalta tämänkin aterian kanssa.
Viinisuositus:
Kun viikonloppu tuloillaan, niin laitetaan veriappelsiinikanalle vielä viinisuositus. Olen aina diggaillut runsasaromisia, kypsän hedelmäisistä etelä-afrikkalaisista chenin blanc-viineistä ja sellainen istuu tälle aterialle kuin nenä päähän. Kana-ateriat kaipaavat viiniltä runsasta makua, kypsää hedelmäisyyttä ja sellaiseksi Etelä-Afrikan aurinko nämä viinit kypsyttää. Avondale Jonty’s Duck Pekin White valkoviini, 14,99 euroa on runsaan hedelmäisenä, jopa hitusen hunajaisena oiva mätsi. Maussa on leveän hedelmäisyyden lisäksi ryhdikästä sitruunaista hapokkuutta, mikä tekee tästä viinistä passelin tälle sitruksiselle aterialle. Jos vielä keität kookosriisi lisukkeeksi tälla kana-aterialle, niin varsinainen makujen ilotulitus on edessä..!
Maista myös:
Kookosriisi
Endilladapannu kanasta
Misokana
Kalkkunasaltimboca