Jotain maukasta

ruokablogi

Kesä pakettiin – punaherukkamuffinssit

by

Melkein voi haistaa nenässään raparperien kirpsakan tuoksun.

Raparperit pakkaseen. Punaviinimarjoista muffinsseja. Entä luumut?

Hieman haikeaa. Aloitin tämän kesän kirjoitukset raparperista. Syntyi suussa sulava piirakka. Nyt keräilen viimeisiä raparperin varsia ja pilkon ne pakkaseen. Pussiin sopivan kokoisina paloina ja odottamaan sitä, että jonain talvipäivänä mieli tekee imelän-karvasta raparperi-kaurapaistosta.

Punaviinimarjat loistavat vihreän takapihan keskellä kuin tummat, pulleat rubiinit. Niistä leivoin satsin ilmavia muffinsseja. Kirpeän makeita nekin. Pienet, siisteimmät tertut sujautin jääpala-astiaan jäätymään syksyn boolimaljan koristeeksi.

Punaiset pallot täynnä makua.

Punaviinimarjamuffinssit
n. 16 muffinssia

8 munaa
3 dl + 1 dl sokeria
3 dl jauhoja
100 g sulaa voita
n. 4 dl punaviinimarjoja

Joku ehti jo viedä palasen.

  1. Vatkaa valkuaiset ja 3 dl sokeria tuhdiksi vaahdoksi. Vatkaa toisessa kulhossa keltuaiset ja 1 dl sokeria vaaleankeltaiseksi vaahdoksi vesihauteessa kiehuvan veden päällä. Näin saat vaahdosta mahdollisimman kuohkeaa.
  2. Nostele keltuaisvaahto kevyesti valkuaisvaahdon joukkoon, lisää kevyesti sekoitelleen jauhot ja lopuksi sulatettu voi. Voitele muffinssipellin vuoat voilla.
  3. Täytä muffinssi vuoista 1/3, ripottele päälle reilusti punaviinimarjoja ja lisää pari lusikallista taikinaa päälle. Paista muffinssit kypsiksi miedossa lämmössä max. 175 astetta  15-20 minuutin ajan, kunnes taikinaan painettuun tikkuun ei enää tartu taikinaa. 

Matkalla pakkaseen.

Boolimaljan koristuksia puinaviinimarjoista tekee käden käänteessä. Marjat huuhdotaan, jääpalalokerikko täytetään vedellä ja jokaiseen lokeroon laitetaan puolikas terttu punaviinimarjoja. Nämä jääpalat uivat syksyn kirkkaassa boolissa koristeina.

Älä putoa päähän.

Ja ne luumut? Ne ovat vielä yhtä vihreitä kuin lehdetkin eli vielä on syksyn satoa korjattavissa. Ja mikä biisi paremmin kuvaa näitä alkusyksyn tunnelmia kuin Mama’s and Papa’sin vanha hitti ’California dreaming’. All the leaves are brown and the sky is grey..

 

Sokeriorgasmi. Ja muita pieniä elämyksiä.

by

Kaikki jaetaan.

Rapisevaa, ruskeaa sokeria. Pecanpiirakkaa. Jugurttijäätelö sulaa päällä. Marrakeshin  maistuvaista sitruunapiirakkaa paksun, imelän kinuskin kera. Karvaan makeaa suklaakakkua kinuskisydämellä. Olenko taivaassa? No,sokerihumalassa ainakin.

Nämä sokerilla kyllästetyt herkut kannettiin pöytään ravintola Boulevard Socialissa todella maittavien, jaettavien alku-ja pääruoka-annosten jälkeen. Ja taju meinasi mennä. Sokerista, makeudesta, täydellisestä aterian lopetuksesta. Ei  näin hyviä jälkiruokia edes ole. Olisin nuollut lautasenkin, jos olisimme jaksaneet tämän kahdelle makean ystävälle tarjottavan sokeri-ilotulituksen syödä viimeistä murua myöden.

Välimeren maat, värit ja lämpö ovat innostaneet ravintolaelämän kultapoika Tomi Björckiä kumppaneineen tässä kaikin puolin mukiin menevässä  ravintolassa. Siellä täällä näkyy pieniä, kivoja yksityiskohtia: persoonallisia laseja, koukeroiset aterimet, puuta ja metallia. Roseviinikin oli läpinäkyvän vaaleanpunaista ja tuoksui mansikalta. Viinilista on napakka, mutta hyvä. Ja ne jälkiruoat..

Mutta kelataanpa tuosta loppuhuipennuksesta takaisin  alkuun. Bulevard Social aukesi joskus kesän korvilla. Tarjolla on mausteisia herkkuja pieninä annoksina. Lista on pitkä. Kuin nälkävuosi. Viiden hengen seurueemme oli jo päättänyt,  mitä yhteisiä annoksia tilataan ennen kuin itse ehdin edes kahlata koko listaa läpi. Mutta ei se mitään. Jok’ikinen annos oli maukas ja niistä riitti maistiaiset koko joukolle. Pöytään kiiti kovaa tahtia -tämä tahti on ainoa asia, josta tuli pitkä miinus – meriahventa ja bouillabaissea tiiviissä muodossa, rapeaa possunkylkeä omenaraasteella,  jättikatkoja ja fetaa, vihersimpukoita vartaassa, naudanlihatartaria ja social plate, jossa muun muassa hummusta ja pieniä pitaleipiä. Johtuuko vauhdikas tarjoilu tarjoilijoiden valtavasta määrästä vai siitä, että illassa on pari kattausta ja nautiskelijat täytyy saada pika pikaa lykättyä yöhön?

Joka tapauksessa Tomi on löytänyt aarteen sateenkaaren päästä tai ainakin keksinyt, mikä puree kaupunkilaisiin ravintolakävijöihin.  Kaikki kolme ravintolaa-Gaijin, Farang ja uusin Bulevard Social – saavat suitsutusta osakseen. Ja pöytää saa jonottaa. Mutta ihan aiheesta. Kyllä näihin kannattaa mennä. Muuten, älä ohita LL Cool J:tä. Sekin maistuu!

Perjantaisen tyttöjen illan jälkeen pehmeän hummuksen ja pitaleivän himo iski uudelleen lauantai-iltana. Ei se mitään. Nopsaan sen vääntää. Tällä ohjeella saa pehmeän ja tavallista valkosipulisemman hummuksen aiksiseksi. Joka katoaa parempiin suihin tuota pikaa.

Melkein kuin Välimeren auringon yllä.

 Valkosipulihummus

1 prk kikherneitä liemessä (n. 250 g)
1,5-2 dl kikherneiden säilöntälientä
5 rkl sitruunamehua
1 iso valkosipuli kypsennettynä uunissa (tai pari valkosipulin kynttä murskattuna)
1 tl sormisuolaa , sitruunaista, jos on
1,5 rkl tahinia

Leikkaa valkosipuli vaakasuunnassa halki. Sivele leikkauspinnat oliiviöljyllä. Kypsennä puolikkaat 175 asteen lämmössä niin, että kynnet ovat aivan pehmeitä. Mittaa kaikki aineet kulhoon ja aja tasaiseksi tahnaksi sauvasekoittimella. Tahnaa kaavitaan suuhun pitaleivällä, joka on leikattu kuuteen pieneen kolmioon, voideltu öljyllä, pinta koristeltu mustilla seesaminsiemenillä ja palaset lämmitetty uunissa.   Helppoa ja niin hyvää!

Ne on täällä!

by

Nyt niitä saa!

Saksiniekat. Tillikruunut. Punakuoret. Kravut. Pirut merrassa. Ja Fishmarketissa.

Elokuun puolivälin hiostava torstai päättyi mukavissa merkeissä. Muutama porras Espalta maan alle. Kuumuus oli tiessään ja astuin sisään vaaleaan ja viileään Fishmarketiin. Nyt syödään rapuja.

Ravustuskausi käynnistyi 21.7.2012 ja tämän vuoden rapusaaliista ennustetaan hyvää, tosin saaliista loppupääpainotteista. Vielä en ole ehtinyt itse tähän vuotuiseen puuhaan eli rapujen keittoon. Mutta käy se rapukulttuurin juhlistaminen näinkin. Fishmarketissa pöytään kannettiin kaunis kattaus rapuja korkealla vadilla. Rapuliina kaulaan ja saksia katkomaan. Itse valitsen aina isosaksisimmat, sillä saksien liha on makoisaa. Isosaksiset ovat kuulemma koiraita ja isoperäiset ravut naaraita

Syödessä mietin vanhaa sanontaa ravuista, ’piru merrassa’. Eivät nämä punapäät kyllä piruilta näytä. Mutta persoonallisia ne ovat. Katselimme rapulautasen kavereita ja jokainen näytti omalta yksilöltään. Ei näkynyt kahta samanlaista naamaa.

Yksilö karkuteillä!

Elävänä poreilemaan

Rapuihin on myös liitetty aikoinaan monenmoisia terveysvaikutuksia. Niillä on jopa uskottu olevan lähes maagisia parantavia voimia. Ravunkiviä on käytetty sydänlääkkeenä, ravun rasvalla hoidettu lasten kuivia jalkoja. Ja on rapulääkityksen uskottu auttavan myös vesikauhuun. Saksiniekkojen syöminen on lähtöisin aateliston parista, josta se on pikku hiljaa valunut rahvaan pariin.

Itse rapujen keittäminen ei ole herkkähermoisten puuhaa. Mutta elämys se on. Siinä tarvitaan viiniä, pullo tai pari. Keittäjien määrästä riippuen. Ravut pitävät säilytysastiassaan epämääräistä kahinaa ja nappaavat ärhäkästi saksillaan kiinni, kun niitä sieltä poimii. Elävät ravut pudotetaan voimallisesti kiehuvaan veteen, jossa vihretävänharmaa kuori saan upean, oranssisen värinsä. Elävät ravut säilyvät viileässä ja pimeässä 2-3 päivää. Ravut voi säilyttää esimerkiksi ämpärissä, jossa on ruohoa tai raparperin lehtiä.

Itse keittelen ravut lapsuuteni perinteisellä reseptillä, jossa myös ravut saavat huikan. Olutta nimittäin.

Tuijottava katse.

Rapujen keitto

5 litraa vettä
1 1/2 dl merisuolaa
1 sokeripala vesilitraa kohden
pullo olutta
kruunutilliä ja tillin varsia

Mittaa aineet kattilaan ja kuumenna vesi kiehuvaksi. Anna kiehua n. 5 minuutin ajan, jotta keitinliemi saa makuja tillistä. Lisää ravut yksitellen kiehuvaan veteen. Jos vesi lakkaa välillä kiehumasta, odota, että se kiehuu jälleen ja jatka taas rapujen lisäämistä. Kuolleet ravut erotat joukosta liikkumattomuudesta ja siitä, että niiden pyrstö on suorana. Heitä nämä pois. Elävänä keitetyn ravun pyrstö vetäytyy värin punastuessa kippuraan.

Ravut kypsyvät n. 8-10 minuutin keittämisen jälkeen, koosta riippuen. Kypsän ravun erottaa kuoren ja pyrstön väliin tulevasta raosta. Tätä itse aina käytän merkkinä. Kun ravut ovat kypsiä, jäähdytä ne mahdollisimman nopeasti keittoliemessä, josta olet poistanut keitetyn tillin ja lisännyt tilalle tuoreita varsia. Hyvä tapa on laittaa ravut tiskialtaaseen kattiloissa ja laskea altaaseen kylmää vettä sekä lisätä joukkoon jääpaloja. Sitten siirto jääkaappiin, kun liemi on viilentynyt.

Ravut keitetään edellisenä päivänä ja niiden annetaan maustua tilliliemessä n. vuorokauden verran, ruokailuun asti.

Victory.

Saa maiskuttaa

En tiedä, mikä mahtaa olla oikeaoppinen tapa syödä rapuja. Mutta isojen saksien ystävänä irrotan ensin sakset. Saksien sisällä oleva liha saadaan terävän rapuveitsen avulla ulos halkaisemalla sakset. Tätä ennen katkaistaan päät saksista ja imeskellään saksista tulevaa lientä. Seuraavaksi otetaan käsittelyyn pyrstö, jossa isoin liha löytyy. Se irroitetaan vääntämällä. Pyrstöä ei käsitellä vielä, vaan sitä ennen irrotetaan vatsa ja jalat erilleen panssarista ja raaputellaan selkäpanssarista mahdollinen rapuvoi. Kovin suurta saalista ei todennäköisesti tule.

Sitten pyrstön kimppuun. Parhaiten pyrstölihan saa ulos leikkaamalla rapuveitsellä pyrstön reunan auki. Pyrstö kuoritaan ja suoli poistetaan. Ja muista! Rapuja nautiskellessa on lupa imeskellä ja maiskutella sydämensä kyllyydestä. Tämä on enemmän seremonia kuin varsinainen mahan täyttävä ateria. Ja tietysti, ensimmäiselle pyrstölle juodaan snapsi. Ja snapsilaulut kaikaavat.

Taistelupari.

Kesän loppu

Mutta takaisin Fisuun. Nautinnollista se on syödä rapuja ravintolassakin. Paahdettua leipää ja lämpimiä käsipyyhkeitä käydään tarjoamassa tuon tuosta. Lasiin lorotellaan mainiosti rapujen kanssa sopivaa Sancerreä. Palvelu pelaa ja on vielä erittäin ystävällistä.

Kymmenen ravun setti per pää täytti sopivasti. Mutta keittiöstä tulvi sen verran hyviä kalan tuoksuja, että pakko oli tilata pääruokaakin. Listalla on monenmoista kalaa monenmoisesti valmistettuna. Vaikea valinta. Pietarsaaren savustettu siika päätyi pöytään. Puisessa laatikossa. Pari yksinkertaista lisuketta – mutta oi, tämä oli superhyvää.

Edellisestä käynnistä Fishmarketissa oli aikaa. Tällä välin ravintola on mielestäni kehittynyt hyvään suuntaan. Pilkut, vaahdot ja täpät on poissa. Tilalla aidon makuista, yksinkertaista ja yksinkertaisesti herkullista ruokaa. Miljööstä olen aina pitänyt. Nyt oli kaikki kohdallaan. Ei muuta kuin pää humisten kotia kohti. Kuulokkeissa soi kaikin puolin superupea Lana del Rey ja superhaikea Summertime Sadness. Rapujen myötä kesä siirtyy ehtoopuolelle. Väistämättä.