Sitruunainen uunirisotto on yhtä keväinen kuin tämä päivä. Maku on kypsän sitruunainen ja pinta vihertää parsasta.
Edellinen uunirisottoni – uunirisotto peurabolognesella – herautti vedet kielelle, mutta se on melko talvinen, kun sisältää lihaa. Mieleen juolahti, että jospa tekisin jonkin kivan keväisen version tästä herkusta ja kaivoin sitruunat esiin. Ja parsatkin pääsivät mukaan. Tällä sitruunaisella uunirisotolla on kevättä rinnassa.
SITRUUNAINEN UUNIRISOTTO
6 hengelle
1 keltasipuli hienonnettuna
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
nokare voita + 1 rkl oliiviöljyä
2 dl valkoviiniä
3 dl Carnaroli-risottoriisiä
8 dl kananlientä
1 prk mascarponea
100 g parmesaania hienoksi raastettuna
½ tl mustapippuria
1 pieni sitruuna
Päälle:
100 g pikkuparsoja
100 g keltaisia kirsikkatomaatteja
100 g aromikasta juustoraastetta (Comte, Gouda tai emmental)
- Freesaa sipuleita pannulla voi-öljyseoksessa, kunnes ne pehmenevät. Lisää pannulle riisi, pyörittele pannulla, kunnes riisi on läpikuultavaa.
- Lisää viini ja anna sen imeytyä. Lisää kaksi desilitraa kanaluentä, anna kiehua viiden minuutin ajan ja lisää loput liemestä ja anna kiehua toiset viisi minuuttia.
- Lisää lopuksi mascarpone, parmesaani ja mustapippuri. Raasta sitruunasta kuori ja purista mehu. Lisää ne risottoon. Tässä vaiheessa risoton tulisi olla hyvin nestemästä.
- Voitele matala uunivuoka kevyesti ja kaada risotto vuokaan. Kypsennä uunirisottoa 200 asteisessa uunissa 15 minuutin ajan.
- Pyöräytä sillä aikaa miniparsat nopeasti kuumalla pannulla öljyssä ja leikkaa tomaatit puoliksi.
- Nosta vuoka uunista ja ripottele päälle juusto. Lisää parsat ja tomaatit uunirisotn pinnalle. Jatka paistamista vielä 10 – 15 minuuttia. Nauti heti.
Viinivinkki:
Olen tällä hetkellä erityisen ihastunut eteläisen Burgundin Pouilly-Fuissé-apellaation valkoviineihin. Kyseessä on kuiva, chardonnay-rypäleistä valmistettu, erittäin runsas ja täyteläinen valkoviini. Viini, joka sopii lämpöä orastelevaan kevääseen ihastuttavasti. Kevään valkoviinissä saa olla hyvin rakennetta, kesällä maistuvat kepeämmät valkkarit.
Valikoima Alkossa ei päätä huimaa ja hinnaltaan Pouilly-Fuissét eivät ole sieltä edullisimmasta päästä, mutta todellakin maistelemisen väärtejä. Viinejä, jotka nosta pöytään herkullisen aterian yhteydessä. Tässä kaksi hinta-laatusuhteeltaan mainiota. Molemmat iäkkäiden köynnösten viinejä.
La Soufrandise Pouilly-Fuissé Vieilles Vignes, 25,09 euroa
Herkullisen paahteinen, runsaan hedelmäinen ja kypsää sitruksen aromia tarjoileva viini. Tätä pöytään myös silloin, kun tarjoilet parsan kanssa kylmäsavulohta ti hyvää italialaista kinkkua ja holladaisea.
Domaine Jean-Pierre Sève Pouilly-Fuissé Vieilles Vignes, 36, 42 euroa Erikoiserän viini, saatavilla tällä hetkellä vain Arcadian Alkosta
Kypsän sitruunainen, raikkaan ananaksinen suunmyötäinen viini, jossa kevyt tammen puraisu vaniljaisen maun muodossa. Kerta kaikkisen ihastuttava viini. Olin aivan myyty. Maistelin viiniä myös sitruunaisen uunirisoton jämistä tehtyjen arancinipallon kanssa ja kombo lähes itketti. Mutta tosiaan, viinin saatavuus on heikko.
Vinkkejä:
Sitruunainen uunirisotto on herkullinen ateria sellaisenaan, mutta mainio lisuke myös paistetulle vaalealle kalalle. Mitäpä, jos yllättäisit äidin tällä kombolla äitienpäivänä.
Parsat voit myös keittää erikseen, vaikka ne toki tekevät risoton pinnasta korean sen päälle aseteltuna. Myös keitetty tai grillattu valkoinen parsa maistuu sitruunaisen uunirisoton kanssa.
Ja viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäpätöisimpänä vinkkinä se, että jos sitruunaista uunirisottoa jää, niin se ei enää sellaisenaan lämmitettynä ole niin hyvää kuin juuri uunista pöytään nostettuna. Mutta älä nakkaa jämiä roskiin, vaan pyöräytä niistä arancinipallot. Seuraa tattiaranciniohjetta.
Ja vielä puristeille tiedoksi. Risoton voi valmistaa myös uunissa. Italiassa Liguriassa näin tupataan toisinaan tekemään. Joten go for it!
Aurinkoa & herkullisia kattauksia viikonloppuun!
Maista myös: