Jotain maukasta

ruokablogi

Kun löytää sen oikean

by

Korkki kiiltää pimeässä.

Tummanpuhuvan ja tuoksuvan. Ryhdikkään ja täyteläisen. Pehmeän ja silkkisen. Vierailta mailta.

Pyörin  yhtenä syksyisenä päivänä Kampin Alkossa. Tiesin tarkkaan, mitä makumaailmaa etsin. Silti mieleen ei tullut yhtään viiniä, joka istuisi toiveisiini. Näytin eksyneeltä, harhailin hyllyjen välissä.  Mutta apu oli lähellä. Alkon myyjä nappasi hihasta kiinni. Missään, ei niin missään kaupassa saa yhtä paneutuvaa palvelua. Peukku tästä, Alko.

Illan ilostuttaja.

Kerroin, että haluaisin viinin, jossa on runsaasti vaniljaa ja tammitynnyrien tuntua. Sekä maussa että tuoksussa. Viinin, jota voi nautiskella isosta lasista ilman ruokaa, pyöritellen ja aromia tuoksutellen. Ja joka myös sopisi pihvin kumppaniksi.  Ja löytyihän se. Siellä se pullo oli Espanja-hyllyssä. Myyjä ei epäröinyt. Tilausvalikoiman pullo,  Baron De Ley, Riojasta. Pullo täynnä vaniljaa ja tulvillaan pähkinää. Pehmeä ja silkkinen, miellyttävä viini.

Pian maa muuttuu valkeaksi.

Tätä tummanpuhuvaa ja viinikiviä lasinpohjalle jättävää viiniä nautiskellaan Paloma Faithin 30 Minute Love Affairin soidessa. Vaikka kyllä tämä on hieman pidempi rakkaussuhde. Baron De Ley Gran Reserva 2004 on pokannut ykkössijan lempiviinilistallani. Ainakin toistaiseksi. Lempiviinini. Juuri se oikea. Ainakin siihen asti, kunnes löydän yhtä mehukkaan kilpailijan.

Kalkkunaa ja kakkuja

by

 

Pure piparia.

Klaus K:ssä on säpinää. Amerikkalaista joululounasta käynnistellään. Omistajan poika tanssii. Ja kun joulu on lakaistu ulos, astutaan viihtyisään olohuoneeseen.

Tyylikäs design-hotelli Klaus K tarjoilee hieman erilaista joulukattausta. Kattausta jenkkityyliin. Kutsu kävi maistiaisiin.

Hauska fiilis, kun ulkona oli synkkää ja pimeää ja ripsi vettä, mutta Klaus K:ssa oli jo joulu. Piparit kiikkuivat katossa, kuusi törötti nurkassa ja glögi tuoksui. Ja noutopöydät notkuvat.

Alkupalatarjonta on raikas eikä liian mittava. Tarjolla hieman kalaa, kuten korianterin säväyttämää kuhacevicheä, hieman leikkeleitä, kuten kalkkunaa karpalohillokkeella ja  paahtopaistia ja muutama mehevä salaatti, kuten jouluisa endiivi-vuohenjuustosalaatti.

Koiven jälkeen kakkuja.

Pääruoaksi voi valita kalkkunaa, entrecotea, ribsejä tai lohta. Nämä tarjoillaan pöytiin annoksina, mikä on joulukattauksessa mukavaa – ei pääse tulemaan liian ähky. Saimme maistiaiset kaikista näistä pääruoista ja etenkin entrecote jäi mieleen.

Niin, ja ne ribsit. Mutta vähän eri syystä. Yritin nätisti syödä ribsejäni haarukalla ja veitsellä sillä lopputuloksella, että yksi ribsin luu sinkoutui valkoisen, kankaisen lautasliinan kautta jonnekin viereisen pöydän hollille. Oi voi. Mä kyllä syön mun ribsit mieluiten kesällä ja käsin.

Viinivalikoima oli kokonaisuudessaan ja teeman sopien Ameriikan maalta.

Kaupungin kattavin kakkumenu?

Ja sitten jälkiruokiin. Muhevia kakkuja oli sen seitsemän sorttia: suklaakakkua, jumalaista juustokakkua, hyytelökakkua, pecanpähkinäkakkua, porkkanakakkua ja juustoa, hilloja, karkkeja ja konvehteja. Yltäkylläistä, kyllä. Kävi mielessä, että makean nälkään olisi näppärää, jos voisi käydä nauttimassa pelkistä jälkiruokapöydän antimista..

Kun jouluherkut on nautittu, Ilmattaren ravintola ja osa Ahjo-baarista pyyhkäistään pois ja tilalle aukeaa Klaus K Living Room joskus helmikuun hollilla. Uusi ravintola on nimensä mukaisesti olohuone takkoineen ja olohuoneeseen sopivine tarjoiluineen. Idea rakentui avoimen suunnittelukilpailun kautta yksityisen ihmisen ehdotuksen pohjalta. Mielenkiintoista, jäädään odottamaan, tuleeko olohuoneesta yhtä suosittu kuin muinainen Kurki-baari oli.

Mutta se tanssiva poika? Klaus K on Mia ja Mark Skvorcin luotsaama perheyritys. Heidän 9-vuotias poikansakin tupsahti paikalle kesken jouludinnerimme ja vetäisi karkkipalkalla meille justintimberlake-tyylisen tanssiesityksen puolivoltteineen.

Perheyritys? Kyllä. Ja positiivisella tavalla.

Pihvi edellä

by

Maestro itse.

Tai kabanossi. Jos Stefan Richteriltä kysytään.

’Rakastan Lapin kultaa, suomalaisia naisia, kabanossia ja Helsinkiä’, Stefan hehkuttaa. Ei siis ihme, että hän on täällä.

Suomalaissyntyinen Top Chef – huippukokki Stefan Richter toteutti haaveensa. Oma ravintola Helsinkiin. Nyt sellainen on Korkeavuorenkadulla. Stefan’s Steakhouse. Ja siellä syödään lihaa.

Kokeilla oli kiire.

Tähän kuvioon solahtaa sujuvasti myös meidän oma Top Chef-lihamies Aksu Herlevi, joka on ollut asiantuntijana mukana suunnittelemassa ja käynnistämässä Stefan’s Steakhousea.  Aksu kertoo, että listan pihvit ovat samat kuin Turun ja Tampereen pisteissä, mutta muilta osin hänen kättensä jälki näkyy listan tuotteissa.  ’Lihat tulee meille parhailta tuottajilta ja laatuun panostetaan’,  Aksu toteaa.

Aksu ja villiintynyt kutsuvieras.

Eilen ravintola oli täynnä konseptia ihmetteleviä kutsuvieraita. Ja hyvältähän tuo vaikutti. Pienet maistiaiset listalta olivat herkullisia, lista on innovatiivinen ja kunnianhimoinen eikä ollenkaan tylsä, niin kuin monien pihvipaikkojen  listat herkästi tuppaavat olemaan. Entinen Mecca-Glöd on muuttunut tunnelmalliseksi tweedruutuiseksi pihvipaikaksi.

Tweediä siellä..

Tämä on Stefanin kahdeksas ravintola. Stefan’s Steakhouse on jo Turussa ja Tampereella.  Jenkeissä hänellä on viisi ravintolaa. Homma on siis hyvin hanskassa, tämä ei ole mitään harjoittelua ja se näkyy. Kaikessa. Yksityiskohdissa, ruoassa ja tunnelmassa.

Tweediä täällä..

Ja tunnelma. Se oli lämmin, jopa kuuma. Herkkupaloja jonotettiin. Aksu myhäili tyytyväisenä. Stefan suorastaan pursusi iloa. Poukkoili pitkin ravintolaa. Kätteli vieraita. Oli onnellinen. Hän oli selkeästi kotonaan. Täällä Suomessa.

Tarjolla Uuden-Seelannin ihme.

Tällaiset osaavat ja sydämellä työskentelevät miehet kun tässä on kyseessä, niin ei kai sitä voi kuin onnistua. Mä ainakin palaan pian ja haluan sen järjettömän maukkaan Pulled Pork Burgerin. Isona versiona tällä kertaa.

Kiitos Stefan, kiitos Aksu. Pian nähdään!