ruokablogi
Se on perjantai. Ja pikkujouluaikaa.
Tänään klo 15-18 kokkaan Helsingin Stockan Herkussa maistiaisia Sitä parempi soppa -kirjasta teemalla ’tarjottavaa pikkujouluihin’.
Tule maistamaan, miltä maistuu ruokaisa lehtikaali-pecorinosalaatti ja joulun väreissä hehkuva kvinoa-mansikkasalaatti.
Nähdään siis siellä!
Kaikki.
Olin varautunut pidempään eroon tästä ihanaisesta. Mutta nyt sitä taas saa!
Koko talven rouskin menemään ulkomaalaista lehtikaalia. Kesäkuussa sitten karu totuus iski vasten kasvoja. Kaupan täti kertoi, että seuraavan kerran tätä supervihannesta saa syksyllä. Syksyllä?! Mutta mähän syön lehtikaalia harva se päivä. Mitä mä nyt teen? Täti kohautteli hartioitaan ja jatkoi tomaattien hyllyttämistä.
Kyllä se kirpaisi, sillä käsitin, että syksy tarkoittaisi todella syksyä – syyskuuta tai jotain. Mutta täti taisi vain haluta pelotella. Ensimmäiset kotimaiset lehtikaalit pussitettiin jo heinäkuussa. Niitä sai jopa mökkipitäjän piskuisesta kaupasta silloin. Halleluja! Terve, arki! Terve taas, lehtikaali.
Sormet syyhysivät monenmoisiin kokeiluihin. Mutta kun kaapista löytyi sopivasti ainekset tähän rustiikkiseen syyspastaan, niin sen sitten tein. Vaikka tässä helteessä pastan syömisessä ei juurikaan ole järkeä. + 30 astetta varjossa, aurinko siivilöity puiden lomasta ja pasta ei jäähtynyt kuvatessakaan. Sellaista meininkiä tänään täällä.
Ilman pulloa.
Säästä siis resepti syksyyn. Siihen hetkeen, kun sade rummuttaa kattoa, mieli halajaa lasillista ja perusteellinen nälkä mouruaa mahassa. Sitten tämä on napakymppi valinta. Siis oikeasti, mikä makuyhdistelmä näistä aineksista syntyykään. Ja miten helpolla.
Ilman lautasta. Minkä syöt?
Jos joku vihannes toimii inspiraation lähteenä, niin se on kyllä tämä superterveellinen, superherkullinen, aito superruoka. Lehtikaali, kalalalalallalallallaa!
Kirjassakin jokunen mokoma lehtikaalireseptejä, arvatenkin..
Kesän kotitekoista pikaruokaa.
Täällä purraan nachoksia. Entä siellä?
Aivan käsittämätön kesä tästä kehkeytyi. Aamusta alkaen kuumaa kuin Meksikossa. Päivän rutiinit kulkevat samaa rataa. Ylös, kun muut vielä nukkuvat ja nautinnollinen uintihetki lämpimässä paisteessa. Kuivattelua, kesän kauneuden ihmettelyä. Kun muita pörröpäisiä kesänviettäjiä alkaa vaellella pihamaalla, on aika lähteä laittamaan aamiaista. Se katetaan laiturille, jos joku jaksaa kantaa tarjoilut sinne asti. Välillä jäädään puolitiehen.
Sitten otetaan hyvä asento kohti aurinkoa tai varjosta, miltä nyt sattuu tuntumaan. Sitten tulee lounasaika. Kuumuudesta johtuen tämäkin keittiöenkeli on laiskistunut ja ei oikein hellan äärellä jaksa kauaa seistä. Ja johtuuko säästä, mutta koko ajan tekee mieli meksikolaista mättöä. Suolan takia, varmaan.
Eilen latasin uunin kestävään paistinpannuun nachoksia ja raastoin päälle syvän oranssia cheddaria. Sitten vähän jalopenoja, oliiveja ja itse tehtyä tomaattisalsaa ja perinteinen nachos-annos saapui pöytään.
Rapea kuori, juustoinen sisus.
Marjaisia margaritoja on nautittu viilennykseksi. Toissa päivänä lounasaikaan paistoin rapeita, täytettyjä tortilloja. Ja voi sitä iloa, kun kaupasta taas löytyi lehtikaalia. Tuoretta, kotimaista vielä! Joten nämä paistetut tortillat saivat lehtikaalia mausteeksi. Mmm..rapea, nachosmainen kuori ja pehmeän juustoinen sisus. Kyllä kelpasi!