Jotain maukasta

ruokablogi

Omenoita ja muuttohommia – omena-mazariinipiirakka

by

omenapiirakka, omena-mazariinipiirakka

Muutto. Mikä ihana tekosyy syödä kaikkkea käteen sattuvaa ja epäterveellistä. Mutta eihän mazariinitäytteinen omenapiirakka ole epäterveellistä? Ihanaa se ainakin on kuuman kahvin kera. Hetken pysähdys ennen kantamista, tyhjentämistä, asettelua ja tavaroiden etsimistä.

Mun lempiomenapiirakka on rakkaan isoäidin reseptikätköistä. Siinä leivotaan ohuen ohut taikinapohja rahkasta, voista ja vehnäjauhoista. Kaikkia tulee saman verran. Taikina kaulitaan laihaksi levyksi ja peitetään happamien omenoiden siivuilla. Päälle tupsutellaan reippaasti kanelia, sokeria ja siirappia. Ja piirakkaa paistetaan kuumassa uunissa kunnes reunat ovat ruskeat ja rapeat. Isoäiti leipoo tätä aina pelillisen kerrallaan. Ja siinä ei ollut palaakaan liikaa. Kaikki syötiin samoin tein.

Oma reseptini on piirakkamaisempi ja muheva. Siinä murotaikinapohjan päälle tehdään pehmeä mazariinitäyte. Ja piirakka tarjoillaan paksun vaniljakastikkeen ja kinuskin kyydittämänä. Ja mikä parasta. Tämä kakku säilyy mehevänä viisikin päivää. Makoisan mazariinin ansiosta. Mutta nyt muuttohommiin. Tässä resepti viikonlopun omenaherkkuun.

Matkalla uuniin ruskettumaan.

Omena-mazariinipiirakkapiirakka

Pohja: murotaikina omasta suosikkireseptistä tai kaupan pakastealtaasta, mitä kiireinen muuttaja suosii.

Mazariini:

150 g mantelijauhetta
150g pölysokeria
yhden vaniljatangon siemenet
2 valkuaista

Lisää lopuksi:

75g voita
2 keltuaista
2 tippaa manteliaromia

Päälle:
3-4 hapakoa omenaa viipaleina
1/2 tl kardemummaa
2 tl kanelia
2 rkl ruokosokeria

Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää vaniljatangonsiemenet ja lopuksi sekoita aineksista itsetehty marsipaanimassa. Voit käyttää myös kaupan marsinaanitankoja ja raastaa ne, mutta itsetehty marsipaani on aivan jotain muuta.. Pari tankoa tähän tarvitset, jos kaupan hyllyllä käyt.

Paista 200 asteisessa uunissa n. 15 minuutin ajan. Ohjeesta tulee halkaisijaltaan parinkymmenen sentin piirakka.

Pyhää meditaatiojuomaa Toscanasta

by

Avaruusmaisemaa meditaatiokupissa.

Tuijottelen lasinpohjalle. Sieltä katselevat syksyn värit. Poltettua oranssia, okraa ja kylmän puremaa keltaista. Ulkona pimenee jo nopeasti. Syyskuu on harppauksen päässä.

Vinsanto-jälkiruokaviinit eivät aiemmin ole koskettaneet mun makuhermoja. Sillä tavalla. Että tekisi mieli ylistää tätä juomaa.

Vin Santo on toscanalaista makeaa jälkiruokajuomaa, jonka rypäleet kellivät sadonkorjuun jälkeen ruokomatoilla lämmössä kuivumassa. Tätä mäkin haluaisin vielä tehdä, kelliä lämmössä, mutta vääjäämättä kesä on jo ehtoopuolella. Pyhän viinin nimi juontaa juurensa siitä, että tätä makeaa viiniä on tarjoiltu uskonnollisissa messuissa.

Lohtua syksyyn.

Vaikka tämä pyhä viini valmistetaan jälkiruokaviinien tavoin, löytyy makeusasteita kuivasta todella sokeriseen meditaatiojuomaan. Ja tähän nyt törmäsin. Aiemmat juomani Vin Santot ovat olleet ensikosketukseltaan kiusoittelevan makeita, mutta jälkimaku on ollut yllättävän lattea ja meditointi on jäänyt pahasti kesken.

Mutta Sangallo Vinsanto Di Montepulciano ei jätä kesken. Se on paksua, makeaa ja syksyn keltaisissa väreissä sykkivää lohtujuomaa syksyyn. Ihanaa sellaisenaan. Nautinnolliseen meditointiin. Tai siemailtuna syksyn marjaisten ja makeiden jälkiruokien kanssa. Sangallo lasiin tuijotellessa, kultaisia sävyjä ihaillessa, sain niskalenkin syysangstista ja perjantaista tuli astetta pyhempi. Sangallo Vin Santon kera. Alkosta. Parikymmentä euroa. Se on vähän. Pyhästä perjantaista.

Kesä pakettiin – punaherukkamuffinssit

by

Melkein voi haistaa nenässään raparperien kirpsakan tuoksun.

Raparperit pakkaseen. Punaviinimarjoista muffinsseja. Entä luumut?

Hieman haikeaa. Aloitin tämän kesän kirjoitukset raparperista. Syntyi suussa sulava piirakka. Nyt keräilen viimeisiä raparperin varsia ja pilkon ne pakkaseen. Pussiin sopivan kokoisina paloina ja odottamaan sitä, että jonain talvipäivänä mieli tekee imelän-karvasta raparperi-kaurapaistosta.

Punaviinimarjat loistavat vihreän takapihan keskellä kuin tummat, pulleat rubiinit. Niistä leivoin satsin ilmavia muffinsseja. Kirpeän makeita nekin. Pienet, siisteimmät tertut sujautin jääpala-astiaan jäätymään syksyn boolimaljan koristeeksi.

Punaiset pallot täynnä makua.

Punaviinimarjamuffinssit
n. 16 muffinssia

8 munaa
3 dl + 1 dl sokeria
3 dl jauhoja
100 g sulaa voita
n. 4 dl punaviinimarjoja

Joku ehti jo viedä palasen.

  1. Vatkaa valkuaiset ja 3 dl sokeria tuhdiksi vaahdoksi. Vatkaa toisessa kulhossa keltuaiset ja 1 dl sokeria vaaleankeltaiseksi vaahdoksi vesihauteessa kiehuvan veden päällä. Näin saat vaahdosta mahdollisimman kuohkeaa.
  2. Nostele keltuaisvaahto kevyesti valkuaisvaahdon joukkoon, lisää kevyesti sekoitelleen jauhot ja lopuksi sulatettu voi. Voitele muffinssipellin vuoat voilla.
  3. Täytä muffinssi vuoista 1/3, ripottele päälle reilusti punaviinimarjoja ja lisää pari lusikallista taikinaa päälle. Paista muffinssit kypsiksi miedossa lämmössä max. 175 astetta  15-20 minuutin ajan, kunnes taikinaan painettuun tikkuun ei enää tartu taikinaa. 

Matkalla pakkaseen.

Boolimaljan koristuksia puinaviinimarjoista tekee käden käänteessä. Marjat huuhdotaan, jääpalalokerikko täytetään vedellä ja jokaiseen lokeroon laitetaan puolikas terttu punaviinimarjoja. Nämä jääpalat uivat syksyn kirkkaassa boolissa koristeina.

Älä putoa päähän.

Ja ne luumut? Ne ovat vielä yhtä vihreitä kuin lehdetkin eli vielä on syksyn satoa korjattavissa. Ja mikä biisi paremmin kuvaa näitä alkusyksyn tunnelmia kuin Mama’s and Papa’sin vanha hitti ’California dreaming’. All the leaves are brown and the sky is grey..