Tuijottelen lasinpohjalle. Sieltä katselevat syksyn värit. Poltettua oranssia, okraa ja kylmän puremaa keltaista. Ulkona pimenee jo nopeasti. Syyskuu on harppauksen päässä.

Vinsanto-jälkiruokaviinit eivät aiemmin ole koskettaneet mun makuhermoja. Sillä tavalla. Että tekisi mieli ylistää tätä juomaa.

Vin Santo on toscanalaista makeaa jälkiruokajuomaa, jonka rypäleet kellivät sadonkorjuun jälkeen ruokomatoilla lämmössä kuivumassa. Tätä mäkin haluaisin vielä tehdä, kelliä lämmössä, mutta vääjäämättä kesä on jo ehtoopuolella. Pyhän viinin nimi juontaa juurensa siitä, että tätä makeaa viiniä on tarjoiltu uskonnollisissa messuissa.

Vaikka tämä pyhä viini valmistetaan jälkiruokaviinien tavoin, löytyy makeusasteita kuivasta todella sokeriseen meditaatiojuomaan. Ja tähän nyt törmäsin. Aiemmat juomani Vin Santot ovat olleet ensikosketukseltaan kiusoittelevan makeita, mutta jälkimaku on ollut yllättävän lattea ja meditointi on jäänyt pahasti kesken.

Mutta Sangallo Vinsanto Di Montepulciano ei jätä kesken. Se on paksua, makeaa ja syksyn keltaisissa väreissä sykkivää lohtujuomaa syksyyn. Ihanaa sellaisenaan. Nautinnolliseen meditointiin. Tai siemailtuna syksyn marjaisten ja makeiden jälkiruokien kanssa. Sangallo lasiin tuijotellessa, kultaisia sävyjä ihaillessa, sain niskalenkin syysangstista ja perjantaista tuli astetta pyhempi. Sangallo Vin Santon kera. Alkosta. Parikymmentä euroa. Se on vähän. Pyhästä perjantaista.