Jotain maukasta

ruokablogi

Se olis kukkakaalia nyt

by

Jos joka maanantai olisi näin värikäs.

Jos joka maanantai olisi näin värikäs.

Keittomuodossa tällä kertaa. Hempeää, niin hempeää.. Mutta mikäs oranssi tuolla vilkkuu.

Polkaisen arkiviikon käytiin pehmeänmakuisella kukkakaalikeitolla. Kohta toripöydät notkuvat niitä nyrkinkokoisia, ensimmäisiä. Tämä kaali ei ollut vielä tuota kategoriaa, vaan iso kaali, puolikas jalkapallosta. Ei muuta kuin keitoksi.

Ja vink, vink. Tätä keittoa kannattaa tehdä melkein pelkästään tämän keiton kanssa tarjoiltavien rapsakoiden juustolastujen takia. Maista, niin ymmärrät.

Kukkakaalikeitto

1 kukkakaali
ison sipulin puolikas
2 isoa valkosipulinkynttä
5 dl vettä
2 rkl kanafondia
2 tl maldonia
1,5 dl maitoa
oliiviöljyä
mustapippuria

Leikkele kukkakaali paloiksi. Kuori ja pilko puolikas isohko sipuli ja purista valkosipulinkynnet.  Freesaa sipulisilppua ja valkosipua, kunnes on pehmenneet. Lisää vesi, fondi, suola ja kukkakaalinpalat. Keitä kypsäksi. Tämä vie noin 15 minuuttia. Ota kattila pois liedeltä ja soseuta kukkakaali pehmeäksi, sileäksi keitoksi. Lisää maitoa sen verran, että koostumus on sopiva, n. vajaan parin desin verran. Tarkista vielä suola ja mausta mustapippurilla.

Cheddarsipsit. Järjettömän helppoa ja järjettömän herkullista. Ja mikä väri. Sitä syö silmillään.

Tänne mulle heti kaikki.

Cheddarsipsit

aitoa, englantilaista cheddaria
savupaprikaa tai paprikajauhetta

Raasta cheddar karkeaksi raasteeksi. Laita raastetta pellille ohuelti, n. ruokalusikallinen per lastu. Ja jätä leviämisvaraa. Laita juustokeot uuniin 200 asteeseen ja paista n. 6-8 minuutin ajan. Ainoa, missä pitää olla tarkkana, on se, että lastujen tulee säilyttää alkuperäinen väri.

Jos oranssi väri muuttuu terrakotaksi, ovat sipsit päässeet liian kypsiksi ja maku on  kitkerä. Huomioi myös se, että lastut kypsyvät vielä kuumalla pellillä uunista tulonsa jälkeen.

Täytyy vaan pitää itsensä oikein kurissa, ettei vedä koko peltiä tyhjäksi ennen kuin keitto ehtii lautaselle. Niin namia. Ihan perjantairuokaa. Mutta kun tekee kukkakaalikeittoa lisäksi, saa näitä raksuja syödä luvan kanssa jo maanantaina..

Se on ruoste

by

Kuvassa valkoviini.

Kuvassa valkoviini.

Tästä viinistä tuli vahva mielleyhtymä. CMX. Ja ruoste.

Edelleenkin odotan kevättä. Tai edes hippusen verran lupausta terassikeleistä. Ja siksi etsiskelin hapokuutta elämään. Roséviinillä. Mutta löytyi ruosteenruskea valkoinen.

Piti oikein käydä Alkon-tädilta kysymässä, että mitä tämä rosé tekee valkoviinihyllyssä. Tämä Tommasin Il Grigio Ramato. Täti siihen totesi, että ei ole rosé. On valkoviini. Tarkalleen ottaen Pinot Grigio.

Jopas nyt jotain. Ja älkää nyt huijatko. Mutta kyllä, kyllä, viini on vain ollut kuorikosketuksessa normaalia pidempään. No niin on. Valkoviinini on ruostunut! Pakko maistaa.

Ja hyvä, että maistoin. Oli kerrassaan mukiinmenevä valkoinen. Tai valkoviini rosén häivähdyksellä paremminkin. Tästä viinistä löytyy molempien sävyjen parhaat puolet. Ja väriä kuin ruostuneesta haarniskasta. Kirvoittaa varmasti kielenkannat illallispöydässä.

Korkkia kohti

Korkkia kohti.

Sillä illallispöytään tämä viini kannetaan. Suolapaahdetun siian kanssa tai voimakassavuisen lohen kera. Tästä Tommasin viinistä kun löytyy sopivasti happoja ja hienostuneisuutta. Hedelmääkin. On viini herkullista sellaisenaan, CMX:n kanssa tai yksinkertaisesti vain kaunis katsella. Enemmän tällä viinillä on luonnetta ja särmää kuin roséilla. Ei ole mikään hupakko. Väristä huolimatta,

Mutta edelleenkään en pääse irti CMX-muisteloista. Vieläkö joku muistaa tämän biisin? Mä muistan. Mutta kyllä noi taitelijat vähän värittää näitä sanoituksia. Ei se Yrjänä mitään pihallaan polttanut. Siellä se tamppasi mattoja Lauttasaaressa. Naapureita kun oltiin. Silloin joskus.

Minä kerään kaiken pihalle ja poltan.

Minä kerään kaiken pihalle esiin ja poltan.

Kuuntele. Kokeile. Maista.

hei
katso kuinka hiljaa
kaikki käy
mutta vuodet on lyhyet
ja kun kuu ja aurinko ovat yhdessä taivaalla
minä kerään kaiken pihalle esiin ja poltan

niin
kirjat ja paperit
ehkä myös
huonekalut ja muistot
kaikki valheet jotka tulevat elämän tielle

kaikki hyvä mikä estää näkemästä
se on ruoste

savu nuolee raunioita
tiedäthän miltä tuntuu
lämmittää käsiään
palaneiden kotien tuhkassa

hei
katso kuinka hiljaa
sataa taas
tomu vuotten ylle
ehkä nämäkin murhaajankädet etsivät päätä
jota silittää ja tuntea maailman paino
se on ruoste

A. W. Yrjänä

Lintujen ruokaa?

by

Supppperia.

Supppperia.

No ei sitten ollenkaan. Vaikka siemenistä onkin kyse. Kvinoa on superruokaa. Ja hyvää sellaista.

Hirveä nälkä. Nyt ruoka. Pastaa, riisiä, ääh, ei. Jotain terveellistä, mieluiten. Uudenvuodenlupauksena päätin kokeilla kaikkea terveellistä tässä muun ruoanlaiton sivussa. Paras tuttavuus tähän mennessä on tämä kvinoa. Nykyään en syö salaatin salaattia ilman näitä piskuisia, maukkaita siemeniä.

Kvinoaa salaatissa, paahdettua kvinoaa, rapeita vihanneksia ja sieniä. Ja pestoa. Sillä pestoa kvinoa rakastaa. Vai olenkohan se minä? Sekoitan joukkoon vihreää tai punaista, aivan sama. Hyvää tulee. Kvinoa saa muuallakin suitsutusta. Supervilja, proteiinipommi, terveysruoka. Mutta se eroaa kaikesta tylsän terveellisestä siinä, että se on aidosti maukasta. Ja monipuolinen käyttää.

Pienet ja rupuiset.

Pienet ja rupuiset.

Erikoista, mutta nämä kvinoan siemenet ovat pinaatin sukulaisia. Kvinoa ei siis ole vilja, vaikka siitä puhutaan samassa lauseessa kuin kokojyvätuotteista. Ja mikä parasta, se kypsyy nopeasti. Eilen olin kuolla nälkään kokojyväbasmatia keitellessä. Vartti mennyt, vartti vielä. Oi voi. Kvinoa kypsyy vajaassa vartissa.

Kvinoapesto
2 hengelle

1 dl kvinoa (määrä triplaantuu keitettäessä)
1/2 prk vihreää pestoa (n. 125 g)
puolikuivattuja tomaatteja tai aurinkokuivattuja purkista koristeeksi

Huuhtele kvinoa ja keitä ohjeen mukaan suolavedessä. Sekoita pesto kvinoaan ja koristele annos mehevillä puolikuivatuilla tomaatinlohkoilla.

Seisovaan pöytään olen jo muutamaan otteeseen tehnyt ruokaisan ja kaikissa väreissä hehkuvan kvinoasalaatin. Vieraat tykkää. Uusi löytöni on muuten myös tuo cosmopolitansalaatti, todella vihreää ja rapeaa. Pysyy raikkaana ja narskuvan rapeana, vaikka odottaisikin vieraita hetken jo valmisteltuna.

Käykääs kimppuun.

Käykääs kimppuun.

Kvinoasalaatti
8 -10 hengelle

3 dl keitettyä kvinoaa
1/2 prk punaista pestoa
2-3 cosmopolitan tai 5 caesarsalaattia
vuonankaalia tai muita salaattiseoslehtiä
1 parsakaali
1 iso keltainen paprika
pari kourallista puolikuivattuja/aurinkokuivattuja tomaatteja
1 porkkana
nippu retiisejä

Sitruunakastike:

1 osa sitruunamehua, n. 1/2 dl
2 osaa hyvää sitruunalla maustettua oliiviöljyä, n. 1,5-2 dl dl
1 rkl Dijon-sinappia
ripaus sokeria
Maldon-suolaa
mustapippuria
hieman raastettua sitruunan kuorta

Kaikkea vehreää.

Kaikkea vehreää.

Sekoita keitettyyn kvinoaan punainen pesto ja anna seoksen jäähtyä. Leikkaa salaatti suikaleiksi ja paprika kuutioksi. Höylää juustohöylällä porkkanasta ja retiisesistä ohuita lastuja. Leikkaa parsakaalin varsi renkaiksi ja irroittele nuput pieninä kimppuina. Kokoa salaatti laakeaan vatiin, alle ensin salaatteja, sitten paprikaa ja parsakaalia, muutama porkkana- ja retiisilastu, lisää salaattia ja päälle lopuksi kvinoaa, puolikuivattuja tomaatteja, vuonankaalia, parsakaalinnuppuja ja porkkana- sekä retiisilastuja. Tarjoa sitruunaisen salaatinkastikkeen kanssa. Kastike valmistuu sekoittamalla sinappiin mausteet, sitruunan mehu ja sen jälkeen lisäämällä vähitellen öljy kastikkeen joukkoon, samalla koko ajan sekoittaen.

Tämä salaatti hehkuu noutopöydän värikkäänä niittynä ja sopii erinomaisesti savustetun lohen kanssa. Vielä vähän tuoretta leipää kylkeen ja muutama juusto. Kevään noutopöydän antimet on kasassa.

Kun johonkin ruokaan tykästyn, tuppaan laittamaan sitä viikottain. Tai ehkäpä jopa joka toinen päivä? Ei kenties niin mukavaa muille ruokailijoille. Tällä hetkellä joka tuutista tulee kvinoaa ja ah, chili con carnea.. Onneksi tämä on ohimenevää. Kyllä mä kohta kyllästyn..