Jotain maukasta

Kylmä kosketus – mansikkasabayon

10.5.2013 by Mari

Pullotettua mansikkaa.

Vaikka kevät tuntui olevan myöhässä, niin jo voi haaveilla kesästä, marjoista ja meiningistä.

Ja kun meininkiä on, niin silloin tarvitaan herkullista ruokaa ja suussa sulavaa jälkkäriä. Tällä reseptillä verestin jälkiruokataitojani vappua silmällä pitäen. Fresitaa juon ihan sellaisenaankin mielelläni, mutta voi kuinka suloisen kylmän sabayonen siitä saa. Värikkäiden marjojen kaveriksi.

Kesän meininkiä.

Ensin poimitaan marjat. Kaikki käy, koska makea sabayon taittaa happamuutta. Mukaan haluaa ainakin mustikka, mansikka ja vaaleanpunainen vadelma. Jotain rouskuvaa myös. Marenki passaa mainiosti. Sitä siis. Kuten kuvasta näkyy, kesä on vielä kaukana. Marjat on poimittu kaupasta. Mutta onhan tämä silti jälkiruoka vailla vertaa.

Poimi kuvasta mansikka.

Kylmä Fresita-sabayon

4 isoa keltuaista
1 1/4 dl Fresitaa
1 1/4 dl sokeria
1 1/4 dl kuohukermaa
mansikoita
vadelmia
mustikoita

Kuin kylmää kuplajuomaa. Ja enemmän.

Riko munat kulhoon, lisää sokeri ja vatkaa munien rakenne rikki. Kuumenna kattilassa vesi kiehuvaksi, lisää munaseoksen joukkoon Fresitaa pienissä erissä ja vatkaa sähkövatkaimella koko ajan, kunnes kastikkeen määrä moninkertaistuu. Älä anna kulhon pohjan koskettaa kiehuvaa vettä, ettei tule makeaa munakasta. Ota kulho pois vesihauteesta ja vatkaa vielä pari minuuttia. Laita sabayonkulho pakastimeen ja anna kylmentyä n. tunnin ajan, kunnes se hieman jähmettyy. Vatkaa tällä välin kerma kuohkeaksi vaahdoksi ja pilkot mansikat. Sekoita kermavaahto kylmään sabayoneen ja laita vielä hetkeksi pakkaseen, kunnes kulhossa on kylmää, makeaa sabayonea.

Jättikö kokki muuta kuin kuplat?

Kokoa tarjoiluastiaan marenkia ja marjoja, lusikoi hieman jähmettynyt, pehmismäinen kastike marjojen päälle ja äkkiä syömään. Loput Fresitat nautitaan jälkkärin kanssa, jos kokki on jotain pullon pohjalle jättänyt. Nams!

Älä äiti itke – sitruunainen parsakeitto

9.5.2013 by Mari

Ne ekat raparperit!

Vaikka saatkin äitienpäivänä parsaa ja raparperia. Etkä kuumaa kinuskikakkua. Sulavalla kermavaahdolla.

Leipomisgeeni. Se joko on tai sitä ei ole. Mun DNA-kierre on varmaan vispilän muotoinen.

Ja leipomisesta tämä kaikki lähti. Jo ennen kouluikää. Etsin aina syytä ja lupaa. Kakun pyöräyttämiselle. Piirakan paistamiselle. Mureille muffinsseille. Makeanhammaskin taitaa olla viallinen. Kun sitä on kolottanut alinomaa. Ja paras syy leipomishommiin löytyi läheltä. Äiti.

Nakuiksi vaan.

Äitienpäivä. Vatkain lauloi kukonlaulun aikaan. Äiti-parka. Muistatko vielä? Kovin salaa ei täytekakkupohjaa koneellisesti vatkata. Ääni kiiri varmaan naapuriin asti .

Äidille tarjoiltiin uunituoretta kinuskikakkua suoraan sänkyyn. Kieli keskellä suuta. Kermavaahtoruusukkeet kun luistelivat vielä kuuman kinuskin päällä. Mutta mikä aamiaisruoka! Meille kokeille varmaan tärkeämpi kuin uniselle äidille.

Nyt äidin annetaan nukkua aamulla. Pöytä katetaan koreaksi vasta lounasaikaan. Kevään airueilla. Milläs muilla!

Kannattaa kokeilla keittonakin.

SITRUUNAINEN PARSAKEITTO
6 hengelle

1 kg parsaa
2,5 dl sipulisilppua (hopeasipuli tai shalotti)
voita
4 dl kasvis- tai kanalientä
2 tl sitruunasormisuolaa
1 rkl raastettua sitruunankuorta
1/2 sitruunan mehu
3 dl creme fraichea
2 dl kermaa
mustapippuria

Leikkaa parsojen puiset perät pois. Ota kunnolla, ainakin reilut 5 senttiä. Kuori varret sileältä osalta ja pätki parsat paloiksi.

Freesaa sipulisilppua ja parsan pätkiä kattilassa, kunnes sipuli on pehmeää. Lisää kasvisliemi ja keitä parsat pehmeäksi. Tämä vie vajaan vartin. Soseuta vihannekset sileäksi, lisää mausteet, sitruunanmehu ja kuori sekä kerma. Lisää kasvislientä, mikäli keitto on mielestäsi liian paksua. Kuumenna kuumaksi ja lisää lopuksi creme fraichea 3 desilitran verran.

Koristele keitto lusikallisella creme fraichea, johon olet sekoittanut sitruunankuorta, ripauksen sokeria ja suolaa. Ripottele lisäksi päälle yrttejä tai värikkäitä salaatinlehtiä.

Ja sitten se jälkiruoka. Pannacotta on silkkistä ja suloisen makeaa. Jugurtilla taitettuna siitä tulee raikkaampaa. Pannacotta twistillä. Ja kun tähän yhtälöön lisää vielä rapsakat, tuoreet raparperin varret, niin jo vain. Odotan aina keväällä parsa-aikaa, mutta ehkä vielä hieman enemmän niitä ekoja, omasta maasta pukkaavia raparpereja. Ihan ykkösjuttu.

Ehkä ei ihan kotimaista?

Raparperi-jugurttipannacotta
6 -8 hengen annos

5 dl kermaa
3 tl liivatejauhetta
4 dl turkkilaista jugurttia
1 vaniljatanko
3/4 prk tiivistettyä maitoa

Koristeeksi:
2-3 dl raparperia paloina
3/4 dl sokeria

Sekoita liivatejauhe 1/2 dl kylmää kermaa. Lisää loppuun kermaan vaniljatangon siemenet ja itse tanko. Kuumenna kerma kiehumispisteeseen, ota pois levyltä ja lisää kerma, johon on sekoitettu liivate. Sekoita hyvin ja anna kerman jäähtyä haaleaksi. Lisää turkkilainen jugurtti ja maista seoksen maku. Lisää tiivistettyä maitoa, mikäli haluat makeutta lisää.

Kaada seos kauniisiin laseihin, peitä pinnat foliolla ja laita jääkaappiin 3-4 tunniksi tai anna niiden levätä yön yli.

Varrellisia.

Raparperin palat kypsennetään varovaisesti pannulla koristepaloiksi. Ei muusiksi. Kaada paistinpannulle 3/4 dl sokeria koko pannun leveydelle. Leikkaa raparperinvarret (n. 2-3 dl) ohuiksi paloiksi ja levitä yhtenä kerroksena pannulle sokerin päälle. Kuumenna keskilämmöllä, älä sekoita, vaan anna palojen kypsyä paikoillaan. Näin se säilyttävät muotonsa eivätkä hajoa raparperisilpuksi. T’ämä vie noin kymmenisen minuuttia.

Tarjoiluvaiheessa lusikoi varoen kypsiä raparperinpaloja pannacottan päälle ja vie herkku tarjolle. Ihana sweet ’n’ sour -yhdistelmä, tämä keväinen raparperi-jugurttipannacotta. Jopa parempaa kuin kuumana tarjoiltu kinuskikakku..

Herkkiä äitienpäivähetkiä kaikille äideille!

Best of Barcelona

6.5.2013 by Mari

Tällaisia kivoja.

Barcelona. Tee ainakin nämä.

Pidän Barcelonasta. Siitä kertonee se, että olen ollut kyseisessä kaupungissa niin monta kertaa, että menen laskuissa sekaisin. Mutta ydin on tiivistynyt. Enää ei tehdä yhtään turhaa liikettä. Barcelona on silkkaa nautintoa.

Tämä kahvi maistaa.

Aamun cafe solo nautitaan Cappikccino-kahvilassa. Vaikka Via Laietana 23:ssa. Tämä on kahvia. Siis kunnon kahvia. Kitalakeen jää sikarin aromi. Ja pää on kartalla kerta laakista. Mutta ei se pelkkään kahviin täällä jää. Itsepuristettu appelisiinimehu on raikasta ja kirpsakkaa. Suklaacroissantit ja muut makeat maistuvat kahvin kanssa.

Kahvin jälkeen suunnataan La Ramblalle, reilun kilometrin pituiselle kävelykadulle. Mutta tätä katua ramblataan (rambla-sanasta on kuulemma jo muodostunut verbi Espanjassa jatkuvasti katua vellovasta ihmismassasta johtuen) vain siksi, että La Ramblan varrella on La Boqueria, kiivaassa rytmissa elävä kauppahalli. Aina pullollaan ihmisiä. Muuten La Ramblaa vältän. Siellä on taskuvarkaita ja äkisti seisahtelevia turisteja. Yksinkertaisesti ahdasta.

Ihmettele vaikka keittobanaaneja.

Jos onni suosii, olen liikkeellä niin aikaisin, että saa paikan La Boquerian tiskiltä. Kauppahallin kiertäminen on tehnyt janoiseksi. Nälkäkin kaivertaa. Pari tapasta ja lasi cavaa. Ja matka jatkuu taas.

Vielä on tilaa yhdelle?

Hyvin aamutuimaan tai sunnuntaisin sukelletaan joko Ravaliin tai Borniin, tutkailemaan vapaana rehottavaa katutaidetta. Upeaa, mielestäni.

Katutaidetta sunnuntaisin, kun kaupat ovat kiinni.

Taiteilijoita vapaalla jalalla.

Tai sitten nautiskellaan Bornin trendikkäästä tunnelmasta, kauniista yksityiskohdista sekä Santa Marian katedraalin komeudesta. Lue ihmeessa Idefonso Falconeksen Meren katedraali. Voit kulkea Barcelonan kujia Idefonson silmin.

Vaikuttava. Upea. Onkohan se kirja totta?

Rustiikkista tunnelmaa Bornissa.

Jos aikaa on useampi päivä, kannattaa ottaa juna Figueresiin ja jonottaa Dali-museoon. Olen sen kerran kokenut, joten ei tällä kertaa, mutta hullun neron luomukset ovat puolen tunnin junamatkan väärti.

The crazy man.

Taas alkaa olla jano. Ja hieman hiukookin. Nyt ollaan Bornissa. Täältä löytyy vaikka mitä. Mennään tunnelmalliseen La Vinya del Senoyriin lasilliselle. Tai parille. Kun siellä on vaikka mitä. Ja pientä purtavaa myös.

Joko se kohta aukeaa?

Ei voi tulla sisään karmit kaulassa.

La Vinyaan voisi uppotua loppupäiväksi, mutta kun ei syöty mitään, niin nyt suunnataan muualle lounaalle. Se nautitaan joko ikisuosikissa Ciutat Comtalissa tai Cerveceria Catalanassa. Sisarravintoloita, sama tarjoilu. Mutta mene ajoissa, klo 13 maissa tai varaudu jonottamaan. Muutkin pitävät näistä tapaksista. Eikä suotta. Palvelu on myös erinomaista, kiireistä tosin. Pudotin viimeksi, terassipöydän vinoudesta johtuen, tapashaarukkani kolme (!) kertaa maahan. Jotenkin tarjoilija aina silmäkulmastaan näki ahdinkoni ja toi uuden haarukan tuota pikaa. Kolmannella kerralla tosin tokaisi, että ’No worries madame, we have lots of these’.

Tänne kaikki paikalliset tunkee.

Kattava lista Catalonian herkkuja.

Noin. Päivä alkaa olla illallista vaille pulkassa. Tietysti jossain välissä vähän shoppailua. Ostoksia voi tehdä siellä sun täällä. Itse panostan El Corte Inglesiin. Siellä paikallisten suunnittelijoiden pikkuputiikkeja. Samat, jotka löytyy juoksemalla kilometrejä ympäri kaupunkia. Kaikki saman katon alla. Alakerrassa on kiinnostava ruokakauppa, herkkukauppa sekä viinimyymälä. Ei enää jaksa juosta siellä sun täällä shoppaamassa. Täältäkin saa. Ja sitten voi keskittyä oleelliseen.

Illallinen. Niin, se on tärkeää. Rennon illan viettäisin ehdottomasti Passadis del Pepissä. Ravintolassa, jossa ruokalistaa ei ole, vaan cava virtaa ja annoksia kannetaan pöytään. Kaikki aitoa, yksinkertaista merenelävää. Gambaksia, seepia-valkosipulirisottoa, merietanoita, lumirapuja. Puhtaita meren makuja. Ja vähän jamon ibericoa, tammenterhoja syöneen possun kuivattua kinkkua. Aivan taivaallista. Pähkinäistä. Oi.

Hiekka rapise, mutta ei se mitään. On NIIN namia.

Hiekka rapisee, mutta ei se mitään. On NIIN namia.

Petit Comité Eixamplessa oli uusi tuttavuus, ei hassumpi. Taas sitä tammenterhopossua ja mikä jälkiruoka! Kuohkeaa, vaahtomaista Crema Catalanaa. Sanat katosivat. Yksikertaisesti erinomaista.

Sieltä trendikkäämmästä päästä. Kuten Eixamplessa yleensä.

Barcelonaan on osunut kymmeniä tähtiä herra Micheliniltä. Kaksi kertaa on pitänyt mennä muutama testaamaan. Kaksi kertaa on tullut harmittava este. Joten näihin ainakin vielä menen.

Lasarte
Moments
Cinc Sentits

Barcelonalla on siis vielä, kymmenenkin kerran jälkeen, annettavaa. Syitä mennä takaisin. Onneksi.

Tämä retki ja nämä tunnelmat ovat keväältä 2013.

Vielä lisää Barcelonasta? Täältä löytyy!