Tällaisia kivoja.
Barcelona. Tee ainakin nämä.
Pidän Barcelonasta. Siitä kertonee se, että olen ollut kyseisessä kaupungissa niin monta kertaa, että menen laskuissa sekaisin. Mutta ydin on tiivistynyt. Enää ei tehdä yhtään turhaa liikettä. Barcelona on silkkaa nautintoa.
Tämä kahvi maistaa.
Aamun cafe solo nautitaan Cappikccino-kahvilassa. Vaikka Via Laietana 23:ssa. Tämä on kahvia. Siis kunnon kahvia. Kitalakeen jää sikarin aromi. Ja pää on kartalla kerta laakista. Mutta ei se pelkkään kahviin täällä jää. Itsepuristettu appelisiinimehu on raikasta ja kirpsakkaa. Suklaacroissantit ja muut makeat maistuvat kahvin kanssa.
Kahvin jälkeen suunnataan La Ramblalle, reilun kilometrin pituiselle kävelykadulle. Mutta tätä katua ramblataan (rambla-sanasta on kuulemma jo muodostunut verbi Espanjassa jatkuvasti katua vellovasta ihmismassasta johtuen) vain siksi, että La Ramblan varrella on La Boqueria, kiivaassa rytmissa elävä kauppahalli. Aina pullollaan ihmisiä. Muuten La Ramblaa vältän. Siellä on taskuvarkaita ja äkisti seisahtelevia turisteja. Yksinkertaisesti ahdasta.
Ihmettele vaikka keittobanaaneja.
Jos onni suosii, olen liikkeellä niin aikaisin, että saa paikan La Boquerian tiskiltä. Kauppahallin kiertäminen on tehnyt janoiseksi. Nälkäkin kaivertaa. Pari tapasta ja lasi cavaa. Ja matka jatkuu taas.
Vielä on tilaa yhdelle?
Hyvin aamutuimaan tai sunnuntaisin sukelletaan joko Ravaliin tai Borniin, tutkailemaan vapaana rehottavaa katutaidetta. Upeaa, mielestäni.
Katutaidetta sunnuntaisin, kun kaupat ovat kiinni.
Taiteilijoita vapaalla jalalla.
Tai sitten nautiskellaan Bornin trendikkäästä tunnelmasta, kauniista yksityiskohdista sekä Santa Marian katedraalin komeudesta. Lue ihmeessa Idefonso Falconeksen Meren katedraali. Voit kulkea Barcelonan kujia Idefonson silmin.
Vaikuttava. Upea. Onkohan se kirja totta?
Rustiikkista tunnelmaa Bornissa.
Jos aikaa on useampi päivä, kannattaa ottaa juna Figueresiin ja jonottaa Dali-museoon. Olen sen kerran kokenut, joten ei tällä kertaa, mutta hullun neron luomukset ovat puolen tunnin junamatkan väärti.
The crazy man.
Taas alkaa olla jano. Ja hieman hiukookin. Nyt ollaan Bornissa. Täältä löytyy vaikka mitä. Mennään tunnelmalliseen La Vinya del Senoyriin lasilliselle. Tai parille. Kun siellä on vaikka mitä. Ja pientä purtavaa myös.
Joko se kohta aukeaa?
Ei voi tulla sisään karmit kaulassa.
La Vinyaan voisi uppotua loppupäiväksi, mutta kun ei syöty mitään, niin nyt suunnataan muualle lounaalle. Se nautitaan joko ikisuosikissa Ciutat Comtalissa tai Cerveceria Catalanassa. Sisarravintoloita, sama tarjoilu. Mutta mene ajoissa, klo 13 maissa tai varaudu jonottamaan. Muutkin pitävät näistä tapaksista. Eikä suotta. Palvelu on myös erinomaista, kiireistä tosin. Pudotin viimeksi, terassipöydän vinoudesta johtuen, tapashaarukkani kolme (!) kertaa maahan. Jotenkin tarjoilija aina silmäkulmastaan näki ahdinkoni ja toi uuden haarukan tuota pikaa. Kolmannella kerralla tosin tokaisi, että ’No worries madame, we have lots of these’.
Tänne kaikki paikalliset tunkee.
Kattava lista Catalonian herkkuja.
Noin. Päivä alkaa olla illallista vaille pulkassa. Tietysti jossain välissä vähän shoppailua. Ostoksia voi tehdä siellä sun täällä. Itse panostan El Corte Inglesiin. Siellä paikallisten suunnittelijoiden pikkuputiikkeja. Samat, jotka löytyy juoksemalla kilometrejä ympäri kaupunkia. Kaikki saman katon alla. Alakerrassa on kiinnostava ruokakauppa, herkkukauppa sekä viinimyymälä. Ei enää jaksa juosta siellä sun täällä shoppaamassa. Täältäkin saa. Ja sitten voi keskittyä oleelliseen.
Illallinen. Niin, se on tärkeää. Rennon illan viettäisin ehdottomasti Passadis del Pepissä. Ravintolassa, jossa ruokalistaa ei ole, vaan cava virtaa ja annoksia kannetaan pöytään. Kaikki aitoa, yksinkertaista merenelävää. Gambaksia, seepia-valkosipulirisottoa, merietanoita, lumirapuja. Puhtaita meren makuja. Ja vähän jamon ibericoa, tammenterhoja syöneen possun kuivattua kinkkua. Aivan taivaallista. Pähkinäistä. Oi.
Hiekka rapisee, mutta ei se mitään. On NIIN namia.
Petit Comité Eixamplessa oli uusi tuttavuus, ei hassumpi. Taas sitä tammenterhopossua ja mikä jälkiruoka! Kuohkeaa, vaahtomaista Crema Catalanaa. Sanat katosivat. Yksikertaisesti erinomaista.
Sieltä trendikkäämmästä päästä. Kuten Eixamplessa yleensä.
Barcelonaan on osunut kymmeniä tähtiä herra Micheliniltä. Kaksi kertaa on pitänyt mennä muutama testaamaan. Kaksi kertaa on tullut harmittava este. Joten näihin ainakin vielä menen.
Barcelonalla on siis vielä, kymmenenkin kerran jälkeen, annettavaa. Syitä mennä takaisin. Onneksi.
Tämä retki ja nämä tunnelmat ovat keväältä 2013.
Vielä lisää Barcelonasta? Täältä löytyy!