Vaikka kevät tuntui olevan myöhässä, niin jo voi haaveilla kesästä, marjoista ja meiningistä.
Ja kun meininkiä on, niin silloin tarvitaan herkullista ruokaa ja suussa sulavaa jälkkäriä. Tällä reseptillä verestin jälkiruokataitojani vappua silmällä pitäen. Fresitaa juon ihan sellaisenaankin mielelläni, mutta voi kuinka suloisen kylmän sabayonen siitä saa. Värikkäiden marjojen kaveriksi.
Ensin poimitaan marjat. Kaikki käy, koska makea sabayon taittaa happamuutta. Mukaan haluaa ainakin mustikka, mansikka ja vaaleanpunainen vadelma. Jotain rouskuvaa myös. Marenki passaa mainiosti. Sitä siis. Kuten kuvasta näkyy, kesä on vielä kaukana. Marjat on poimittu kaupasta. Mutta onhan tämä silti jälkiruoka vailla vertaa.
Kylmä Fresita-sabayon
4 isoa keltuaista
1 1/4 dl Fresitaa
1 1/4 dl sokeria
1 1/4 dl kuohukermaa
mansikoita
vadelmia
mustikoita
Riko munat kulhoon, lisää sokeri ja vatkaa munien rakenne rikki. Kuumenna kattilassa vesi kiehuvaksi, lisää munaseoksen joukkoon Fresitaa pienissä erissä ja vatkaa sähkövatkaimella koko ajan, kunnes kastikkeen määrä moninkertaistuu. Älä anna kulhon pohjan koskettaa kiehuvaa vettä, ettei tule makeaa munakasta. Ota kulho pois vesihauteesta ja vatkaa vielä pari minuuttia. Laita sabayonkulho pakastimeen ja anna kylmentyä n. tunnin ajan, kunnes se hieman jähmettyy. Vatkaa tällä välin kerma kuohkeaksi vaahdoksi ja pilkot mansikat. Sekoita kermavaahto kylmään sabayoneen ja laita vielä hetkeksi pakkaseen, kunnes kulhossa on kylmää, makeaa sabayonea.
Kokoa tarjoiluastiaan marenkia ja marjoja, lusikoi hieman jähmettynyt, pehmismäinen kastike marjojen päälle ja äkkiä syömään. Loput Fresitat nautitaan jälkkärin kanssa, jos kokki on jotain pullon pohjalle jättänyt. Nams!