Tartarpihvi on lempiruokaani. Piste.

Lempiruoka. Ja lempipäivä. Nämä molemmat mahtuivat tälle viikolle.

En erityisemmin nauti ikävuosien kertymisestä, mutta juhlista ja juhlimisesta olen aina pitänyt. Vanheneminenkin tuntuu paljon vähemmän raastavalta, kun syntymäpäiviä viettää rakkaiden kanssa juhlien.

Eilen sain synttäriyllätyksen. Olen pienestä asti halunnut selvittää kaikki yllätykset. Odottaminen ei kai kuulu hyveisiini. Taitaa olla tyypillistä huhtikuun lapsille. Kiipeilin kaapeissa, etsin syntttäri- ja joululahjoja ja sittemmin olen yrittänyt lypsää (= kysyn suoraan, että mitäs kivaa saan lahjaksi). Tällä kertaa lypsäminen ei onnistunut ja yllätys pysyi yllätyksenä Kaisaniemeen asti.

Kaisaniemessä sijaitsee nimittäin yksi Escape Roomin tila, jossa sut suljetaan huoneeseen, tunti aikaa ratkoa ongelmaa, että miten täältä pääsee ulos. Suoritimme Space Boundin, ja astelimme polleina ulos huoneesta niin, että aikaakin jäi vielä nelisen minuuttia. Älyttömän kivaa ja aivoja mukavasti rassaavaa.

Ja sitten olikin jo nälkä. Olin miettinyt pääni puhki, että minneköhän mennään syömään ja onhan siellä paikassa hyvät viinit. Mutta suunta ei ollutkaan ravintolaan, vaan Ruttopuiston viinikellariin, jossa laadukkaimmat viinimme hiljakseen kypsyvät.

Siellä sain istua pöytään ja nauttia eteeni kannetuista herkuista ja kellarimme aarteista. Poron sisäfile, salviaperunat ja La Rioja Altan Gran Reseva 890 vuodelta 2001. Melkein olisin voinut tirauttaa kyyneleen. Niin herkullista oli.

Täytyy myöntää, että tällainen syntymäpäivälahja teki tämän vuoden syntymäpäivistä ihan lempipäivän. Ja alkuviikosta nautin lempiruokaani. Ei yhtään hassumpi viikko, siis.

Tartar. On käsittämätöntä, kuinka pehmeä ja mieto raa’an lihan maku on. Viitseliäin pilkkoo tartarlihan veitsellä hienoksi. Tällaisen pihvin rakenne on mielyttävän irtonainen. Mutta hyvän saa myös lihamyllyllä tehden, kunhan ei liiaksi jauha. Hyvin ’liisterimäiseksi’ sekoitettu tartarpihvi ei ole mieleeni. Tällaisia tosin saa monissa paikossa, jopa Champagnen bistroissa.

Paras tartarpihvi ei huku muihin makuihin. Joukkoon lisätään kapriksia tuomaan suolaisuutta, vähän Woscestershire-kastiketta ja lempeää sipulia. Keltuaisen ja Dijon-sinapin voi sekoittaa lihan joukkoon tai tarjoilla keltuaisen pihvin päällä ja Dijonin erikseen. Itse teen puolivälimallin eli keltuiaiset lihan joukkoon ja Dijon erikseen.

Ja se aivan paras tartarpihvi? Se syntyy, kun valmiin pihvin päälle raastetaan tuoretta piparjuurta, annos nautitaan maalaisranskalaisten ja kirpsakan vinegrettikastikkeella pirskotellun, yksinkertaisen lehtisalaatin kera.

Itsestään selvää lie, että lasiin kaadetaan punaista Burgundin alueelta. Ja voi että. Kyllä elämä hymyilee. Lempiruoan äärellä.