Herkullista, konstailematonta ruokaa. Sanoinkuvaamattoman loistavia viinejä. Tulitikkulaatikon kokoinen ruokailutila. Ja rento meininki. Niistä näyttää olevan Muru tehty.
Helsingin ravintolakulttuurissa jo pitkään vallalla olleisiin, lautasella oleviin pilkkuihin ja vaahtoihin kyllästyneelle Muru on iloinen poikkeus. Kuten he sivuillaan lupaavat, turha kikkailu on jätetty pois.
Maukasta ja simppeliä
Murun ruoka on simppeliä – ulkonäöltään kuin kotikeittiön osaavissa käsissä valmistettua. Lautaset ovat eri paria ja sisustus on yksinkertaisen huomaamaton. Mutta raaka-aineet ovat tuoreita, laadukkaita ja annosten yhdistelmät maukkaita.
Me maistelimme neljän lajin illallisellamme ( 48 euroa) rapeaksi paistettua kampasimpukkaa siian kera, tiivisaromista peuracarpacciota ja täyteläistä, tuoksuvaa hummeririsottoa. Aitoja perusmakuja ilman turhaa säätöä.
Viinien viemänä
Ja entä sitten ne viinit? Jos joku asia saa positiivisen kiihtymyksen valtaan, niin se on osaavan sommelierin käsissä oleminen. Ja Samuil Angelov osaa työnsä.
Hummeririsoton kanssa joimme hyvähappoista Sancerreä. Siika-annosta kyyditti Karl Schaeferin hedelmäinen Riesling. Suolaisen Goudan kanssa maisteltu supertoscanalainen oli punaviiniä parhaimmillaan.
Koska viinit olivat maistuvia, pulloja olisi ollut kiinnostavaa hieman hypistellä ja tutkia. Tähän ei ollut mahdollisuutta, kun tarjoilija kiikutti pullot pois vauhdilla lasit täytettyään. Välillä piti oikein erikseen nykäistä kiireistä tarjoilijaa hihasta ja tiedustella, että mitä se olikaan, mitä lasiin kaadoit.
Sauternesin sisar?
Jälkiruokana ollut savariini ei herättänyt suuria intohimoja seurueessamme, mutta se jälkiruokaviini.
Illallisen makea päätös.
Angelov suositteli savariinin kanssa Sauternesin -kaltaista, mutta keveämpää Jurançon Cuvée Marie Kattelinia. Tässä jälkiruokaviinissä maistuivat kaikki etelän hedelmät ja viimeisenä suuhun jäi viipyilemään poltetun sokerin maku. Täydellistä? Kyllä.
Illallisen ihana päätös
Viinit olivat niin herkullisia, että ei olisi malttanut lähteä ennen jotain viimeistä, spesiaalia herkkua. Samuil kuuli toiveemme ja palasi pian pienen pullon kanssa.
Pullo osoittautui yhdeksi lempijälkiruokaviinikseni. Kevään Piemonten matkalla nautin kuplivaa ja kauniinpunaista Brachetto D’ aquita ja nyt sain sitä onnistuneen illallisen päätteeksi Murussa. Hymyilytti.
Tämä olikin se viimeinen vahvistus sille, että voin sydämestäni sanoa, että pidin Murusta. Enkä ole ainoa. Ravintola purjehtii nyt aallon huipulla. Siitä kertoo edellisenä päivänä varaajalle kotiin tullut puhelu, jossa ystävällisesti tiedusteltiin, onhan kuuden hengen seurueemme tulossa lauantai-iltana paikalle. Jonoa on.
Muru on kaupungin puheenaihe. Ansaistusti. Tällaisia lisää.
7.2.2012 Suomen Gastronominen Seura valitsi Murun vuoden 2012 ravintolaksi. Onnea Muru!
