Jotain maukasta

ruokablogi

Hei, artisokka – ajetaanpas parta ja syödään sormin

by

Kuvaukselliset.

Artisokalla on kova kuori ja lehdissä terävät piikit. Mutta älä anna uhmaavan ulkokuoren hämätä, artisokalla on pehmeä, partainen sydän. Artisokka on mitä mainioin herkku. Sormisyötävää parhaimmillaan.

Artisokkaa löytyy ainakin tähän vuodenaikaan ruokakaupoista. Jos vain purkkiartisokka on tuttua, niin testaa ihmeessä aito artisokka. Sen maku on hienostunut ja koostumus pehmeän parsamainen. Ei sitä purkkiserkukseen edes tunnista.

Klassisesti keitettynä

Klassisin tapa nautiskella artisokkaa on keittää se kypsäksi ja kastaa meheviä lehtiä erilaisiin kastikkeisiin.  Ja näin se on kyllä todella hyvää. Jos mietit, että mitä tarjota rapujuhlissa kasvissyöjille tai muuten vain rapuja karsastaville, niin artisokka on oiva vaihtoehto. Ainakin sen parissa saa puuhailla kuin rapujen konsanaan – sillä artisokka on sormiruokaa.

Keittämisen jälkeen artisokan paksut ja alaosastaan mehevät lehdet irtoavat helposti.  Lehden paksu pää kastetaan sitruunavoihin, hollandesekastikkeeseen tai aioliin ja lehden tyven pehmeä osa vedetään hampailla suuhun.  Lopulta jäljellä on vain kasa syötyjä lehtiä ja paras makupala, karvapäällysteinen artisokan sydän. Karvat poistetaan ja herkullinen sydän nautitaan dipin kanssa.  Niin herkullista!

Kypsät ja kauniit.

Klassinen artisokka

1 artisokka per syöjä
vettä
suolaa
1 sitruunan mehu

Leikkaa artisokan päästä parin sentin matkalta kärkeä pois. Saksi myös jokaisesta lehdestä puolisen senttiä pois. Hiero leikkauspinnat sitruunanpuolikkaalla, koska artisokka tummuu herkästi muuttuen ikävänväriseksi.

Laita artisokat kiehumaan suolalla maustettuun sitruunaveteen matalaan pannuun, jossa ne pysyvät pystyssä. Voi laittaa pienemmän kannen pitämään niitä paikoillaan. Artisokkien koosta riippuen keitä niitä 20-30 minuuttia, kunnes paksut lehdet irtoavat helposti vetämällä.

Anna jäähtyä hieman ennen tarjoilua ja kanna pöytään dippikastikkeiden kera. Liilat lehdet ja artisokan parta jätetään syömättä ja vain mehevät lehdet syödään.

Sitruunavoi

voita
sitruunamehua

Sulata voi, mausta se makusi mukaan sitruunamehulla ja vie tarjolle pienessä annoskulhossa artisokan kanssa.

Hollandesekastike

3 keltuaista
2 rkl valkoviiniä
200 g voita
suolaa

Vatkaa keltuaisia vesihauteessa, kunnes seos paksunee. Lisää valkoviini ja sulatettu voi kokoajan voimakkaasti vatkaten, kunnes seos on kuohkeaa ja kauniin vaaleankeltaista. Lisää ripaus suolaa. Halutessasi voi maustaa holladesen Dijonilla –upean makuista myös kalan kanssa- tai yrteillä makusi mukaan. Lisää nämä ainekset, kun kastike on valmista.

Aioli

 Jos tämä kaikki on jo tuttua puuhaa, niin halkaise keitetty artisokka ja gratinoi se uunissa maukkaan täytteen kanssa.

Artisokka tuli uunista.

Gratinoitu artisokka
4 hengelle

4 siivua parmankinkkua (tai kasvisversioon ½ sipuli, pari rkl silputtua aurinkokuivattua tomaattia ja silputtua timjamia tai basilikaa)
1 dl leivänmuruja
½ raastettu sitruunankuori
½ solovalkosipulia
1 dl raastettua parmesanjuustoa
mustapippuria
oliiviöljyä

Keitä artisokat ohjeen mukaan ja leikkaa ne pystysuunnassa keskeltä halki. Poista liilat lehdet sekä artisokan parta eli keskeltä löytyvät kukkuidut. Ne irtoavat helposti lusikalla kaapimalla.

Leikkaa parmankinkku pieniksi paloiksi ja murskaa valkosipuli. Raasta sitruunankuori. Paista oliiviöljyssä pannulla ainekset parmesanjuustoa  ja kasvisversion timjamia lukuun ottamatta rapeaksi seokseksi.  Mausta seos rouhaisulla mustapippuria. Kasvisversiossa korvaa parmankinkku sipulilla, aurinkokuivatulla tomaatilla ja timjamilla.

Laita halkaistut artisokat matalaan uunivuokaan ja täytä kolot täytteellä. Raasta tuoretta parmesania ja lisää sitä reilusti jokaisen artisokan päälle. Gratinoi artisokat uunissa, n. 10 min. 200 astetta.

Artisokka ei välttämättä ole meille suomalaisille niin tuttu vihannes tuoreena. Itsekin yllätyin, kuinka paljon artisokka kukkiessaan kauniin liilana muistuttaa suomalaista rikkakasvia ohdaketta.  Ja on se artisokka terveellinenkin: artisokan kerrotaan muun muassa parantavan ruoansulatusta, lisäävän ruokahalua ja sapen tuotantoa.

Artisokkaa klassisesti nautiskellessa, on hetki varmasti kohdallaan ja ystäviä ympärillä. Siksi silloin ei voi kuin kuunnella jotain ilmavaa ja iloista, kuten on Freyn Happiness.

Silver Lake -viini on hämmentävä seikkailu

by

Formularatojen valkoviini.

Dekadentti ja erikoinen. Ja mikä ihmeellinen tuoksu. Tässä on viini, joka ei ainakaan jätä kylmäksi, vaikka mielipiteitä se saattaa jakaa. Tämäkin Itävällan ihmeitä Willi Opitzin pieneltä tilalta.

Maistelin joku aika sitten Willi Opitzin Pinot Noiria ja kiinnostus tämän viininviljelijän viineihin heräsi. Alkon tilausvalikoimiin on löytänyt tiensä myös Opitzin Mc Laren-tiimille tehty nimikkoviini, Pinot Cuveé Silver Lake. Opitzin viiniviljelytilaa ympäröi kolmisenkymmentä järveä ja nimi juontanee juurensa tästä. Viini on Pinot Blancin ja Pinot Grisin sekoitus eli hyvältä kuulosti.

Ja se viini sitten? Viini on spätleseä eli hieman myöhemmin korjatuista rypäleistä valmistettua ja se näkyy kaunissa, syvän keltaisessa värissä. Ensinuuhkaisu lasista saa melkein perääntymään. Mitä ihmettä mulla on lasissa? Mutta sitten mielenkiinto herää. Mikä on tämä poikkeuksellisen erikoinen tuoksu? Tovin tuumailun jälkeen se paikallistuu ylikypsän hedelmän tai parhaat päivänsä nähdeen liljan voimakkaaksi tuoksuksi, joka välillä houkuttaa ja välillä on jopa luotaantyöntävä.

Maku ei vastaa voimallista tuoksua, vaan se on hunajainen ja hedelmäinen, mutta raikkaalla tavalla. Tuoksun lupaamaa jälkiruokaviiniä tässä ei siis todellakaan juoda. Jälkimaku jättää suuhun kuivan, sherrymäisen aromin. Silver Lake muistuttaa Ranskan Juran-alueen Vin Jaunea sekä väriltään että maultaan. Aion hankkia tätä parinkympin Limited Editionin-viiniä vielä yhden pullon varastoon. Ja kun sen avaan, tarjoan seurana maa-artisokkakeittoa, jonka päälle on ripoteltu voimakassavuista kylmäsavulohta. Voisi toimia.

Mielenkiintoinen tuttavuus tämä Silver Lake. Viini kirvoitti keskustelua, eikä ollut helppo, mutta kyllä se mieleen jäi. Kuten suuret persoonat yleensä tuppaavat tekemään.

Pure Berlin – tuhkaa, savua ja sirkushuveja

by

Banaania ja ananasta a la Pure Berlin.

Sympaattinen Chef & Sommelier-ravintola viime viikonloppuna kello 19.00: parikymmentä odottavana istuvaa kulinaristia, pieni ruokasali ja vielä pienempi keittiö. Ja keittiöön ahtautuneena ainakin seitsemän raavasta miestä antaen parastaan saksalaiseen Pure Berlin -konseptin East & West-menuseen. 11 ruokalajia edessä. Jännittävää.

’Have fun’ oli oli chefien toivotus meille. Ja kyllä, hauskaa oli. Välillä ehkä ruoankin kustannuksella. Mutta olihan se hauskaa, kun löysi vahingossa verimakkarapurkin alta vielä yhden makupalan. Ja kun babypunajuuri tuli pöytään savuavien hiilien saattelemana tuhkakasassa. Ja olihan sitä hupaisaa katsella, kun keittiömestari kiersi hyöryävän yrttivadin kanssa ympäri C & S :n pientä ja intiimiä ravintolasalia ja lumoutuneet ruokailijat uppoutuivat vadista nousevan höyryn nuuhkimiseen.

11 kujeilevaa ruokalajia. Lautaselta löytyi milloin popcornmurskaa, osteri vihreässä teessä, sinappijäätelöä ja paljon sellaista, mitä sai kummastella. Lisäksi ruokailijoita yllätti jälkiruoka, joka ei ollutkaan makea ja tietysti otsikossakin mainittua savu ja syötävä tuhka eli kekseliäästi seepian mustella värjätty marenkimurska. Kohokohtina mieleen jäivät kuitenkin vähiten kikkaillut liharuoat eli maukkaan rapeaksi paistettu sianvatsa ja vasikanposki. Molemmat todellisia herkkupaloja ja nautintoa syvensi maukas Pinot Noir Badenista.

Innovatiivista? Kyllä. Paljon hullunhauskoja ideoita ja myös muutama käyttökelpoinen. Mutta ilta olisi ollut pelkkää hassuttelua ilman Johan Borgarin valitsemia loistavia viinejä. Laseihin kaadettiin nuukailematta toinen toistaan maukkaampia viinejä. Olen jälleen todella onnellinen siitä, että Helsinkiin on syntynyt pieniä ja kunnianhimoisia ravintoloita, joissa huippusommelier ja loistochef ovat lyöneet hyttyyt yhteen ja perustaneet ravintolan. Näin ruoka ja viini kulkevat käsi kädessä ja ovat yhtä tärkeä osasia illallisessa.

Kaksi viiniä oli ylitse muiden ja sellaisia, mitä toivoisin lasiini uudestaan: Moselin laaksosta tulevan Immich-Batteriebergin kerrassaan nautinnollinen riesling ja Shelter Wineryn spätburgunder. Jo pelkästään näiden ansiosta illallinen jäi mieleen. Sekä osaava sommelier. Kunhan Johan vielä muistasi jättää pullon hetkeksi pöytään tutkittavaksi..

Pure Berlin oli kuin ruokailun Cirque de Soleil. Elämys, joka on hauska kokea. Kerran. Kuitenkin omaa ruokafilosofiaa lähempänä on simppeliys, aitous ja hyvä maku. Siksi mulla onkin jo seuraava varaus C & S:ään, jotta pääsen tutustumaan Sasu Laukkosen keittiön saloihin -joka toivoakseni on aitoutta ilman suurempaa kikkailua.

Mutta Pure Berlinin maailmanvalloitus 2012 jatkuu. Helsinki ja Chef & Sommelier sai kunnian aloittaa, edessä vielä monta maata maailmalla. Olen nyt yhtä ruokaelämystä rikkaampi. Kiitos siitä.