Luomuilua ja perinteisiä raaka-aineita. Pieni sali täynnä tunnelmaa. Paneutuvaa palvelua lähes kädestä pitäen. Ja juureksia. Niistä on Chef & Sommelier tehty.
Kun Sasu Laukkonen kumartuu pöytämme ylle ja puhuu silmät loistaen, kuinka annoksen perunankuorikiemura on tehty mekaanisella hyrrällä, ei voi kuin sisäisesti hymyillä. On ihanaa nähdä, kuinka ihminen työskentelee sisäisellä palolla ja intohimolla. Silloin ei voi kuin onnistua.
Kun juurekset maistuvat juureksilta
Chef & Sommelierin tuote. Se on herkkää, hienostunutta ja lempeää. Se on luomua. Se on annoksia, joissa annetaan raaka-aineen oman maun loistaa. Siis todella loistaa. Ilman ylimääräisiä mausteita, kastikkeita ja kikkailuja. Pakko myöntää, että välillä hiukan kaipasin sormisuolapurkkiani syventääkseni näitä hentoja makuja.
Eniten itseäni viehättää se, että makuvivahteita ja vaihtelevuutta annoksiin tuodaan käsittelemällä raaka-ainetta eri tavoin samassa annoksessa. Keittiön tervehdyksessä palsternakkaa voi löytyä annoksesta rapeana lastuna ja pureena, kukkakaali tulee kalan kanssa lehtinä, soseena sekä paistettuna ja juurisellerin kuoretkin löytävät käyttötarkoituksen koristeellisena, tummana jauhona.
Chefin sen seitsemän sortin illallinen
Koko pöytäseurueemme päätyi maistelemaan kierroksen keittiön herkkuja eli tilasimme seitsemän lajin menun, 65 euroa per henkilö. Annoimme osaavalle sommelierille, Johan Borgarille viinivalinnat omiin käsiin. Vai annoimmeko? Yksi pyysi italialaista viiniä, toinen halusi jotain Itävallasta ja mä halusin vain loistavaksi todettua Immich-Batteriebergin rieslingiä.
Dinneri antoi läpileikkauksen ravintolan keittiöön. Lautasilla oli milloin hanhen kivipiiraa, hauen mätiä, lampaan kylkeä, perunatatteja sekä tietysti värikkäitä luomuvihanneksia annoksen kruununa. Kaikki oli pieteetillä tehtyä ja taidolla valmistettua. Annokset olivat tyylikkäitä taideteoksia. Raaka-aineet kiinnostavia. Ja palvelu ensiluokkaista.
Oman polkunsa kulkijat
Yritän koko ajan miettiä, mitä rakentavaa kritiikkiä voisin antaa. Mutta se on vaikeaa. C&S on kulkee niin omia polkujaan ja toteuttaa omaa filosofiaansa tinkimättä. Sitä on paha lähteä kritisoimaan. Maut ovat tarkoituksellisesti hentoja ja Chef & Sommelieriin mennään ihastelemaan suomalaisten juuresten aitoa makua.
Mutta jos mielesi tekee pihviä ja suolaa, niin että tuntuu, Chef & Sommelier ei ole oikea osoite. Jos normiravintola on kuntosali, niin C & S on hathajoogatunti. Henkistävä kokemus. Mutta mua herkistely Huvilakadulla viehättää. Eli nähdään taas joku kerta, Sasu, Johan & co.
——-
Jotain maukasta –ruokablogi katselee maailmaa kuplien läpi.