Jotain maukasta

ruokablogi

Jos metsään haluat mennä nyt..

by

Hupsista.

Niin muista ainakin pukeutua punaiseen. Ettei käy hassusti. Hirvenmetsästyskausi on alkanut.

Heräsin  lauantaiaamuna puoli kuuden aikaan. Pitkästä aikaa mökillä. Polte päästä metsään oli kova. Puoli kasin maissa huomasin, että säätiedotus ei ollut osunut kohdalleen. Ulkona orasteli aurinkoinen päivä. Sateesta ei tietoakaan.

Kahdeksalta painelin jo pitkin lehtien värittämää hiekkatietä tavanomaisella aamulenkilläni. Koirien haukuntaa kuului heti aamusta. Mietin, mikä lähinaapurin koiria niin hermostutti.

Lämmin ja kanelinen aamu.

Tapaan aina lenkin päätteeksi paluumatkalla puikahdella metsään. Haluan nuuhkia syksyä, poimia viimeisiä sieniä ja vain ihastella luonnon rauhaa. Nyt joka puolella ratisi ja koirat haukkuivat. Rauhasta ei tietoakaan. Ja ääk, kuului myös paukahduksia. Jossain ammutaan. Samassa mulle valkeni, että hirvenmetsästyskausi on alkanut ja tämä mökkipitäjä on täynnä aktiivisia hirvenmetsästäjiä.

Liukkaasti puikkelehdin mustassa verkkariasussani  pois metsästä tielle. Saalina vain yksi iso herkkutatti. Ei muuta kuin kotia kohti. Sienestyskausi on siis tältä vuodelta päättynyt. Punatakit ovat vallannet metsän.

Aamusta päivä alkaa.

Mutta ei se mitään. Maltan tuskin odottaa, kunnes saan tuoretta hirvenlihaa. Teen ainakin rakastamiani hirvipullia piparjuuriperunamuusilla ja suussa sulavaa hirveä uunissa tattimuhennoksella. Ja tietysti täynnä syksyn makuja – sieniä ja puolukoita – olevaa hirvipataa.  Ja ihan mahtavan herkullista suomiburgeria eli hirvenlihahampurilaista, joka resepti onkin vielä tänne kirjaamatta. Ja sitten, kun haluan pois perinteisten hirviherkkujen maailmasta niin lautaselle päätyy pihvi ja juusto.

Aamulenkin jälkeen pulahdin järveen. Kyllä, kylmää oli. Mutta mukavasti olo lämpeni kanelisia köyhiä ritareita ja kahvia nautiskellessa. Päivä päivältä alan taas pitää syksystä.

Kaikki meni – silmänräpäyksessä.

Kaneliset köyhät ritarit

4 palaa pullaa
2 dl maitoa
1 muna
1/2 tl kardemummaa
pari tl kanelia
1 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
voita paistamiseen
vaahterasiirappia nautiskeluun

Tein nämä köyhät ritarit jäljelle jääneistä, pakastetuista pull apart-pullan paloista eli tulos oli extrakanelinen. Mutta hyvää tulee ihan tavallisenkin pullapitkon siivuista.

Sekoita maitoon kevysti yksi kanamuna ja lisää mausteet sekoitellen joukkoon. Liota pullanpaloja reilun aikaa maitoseoksessa molemmin puolin, näin ne meheytyvät sisältä asti. Paista palat runsaassa voissa kuumalla pannulla niin, että palat ruskettuvat kauniisti. Vie tarjolle ja tupsauta päälle vielä kanelia. Valuta ritarien päälle vielä vaahterasiirappia ja köyhä aamupala on kyllä kaukana tästä. Tällä lähtee lauantai maukkaasti käyntiin.

Syksyinen Lappi on lempeä

by

Nokipannusta iltakahvit kodassa.

Enkä puhu nyt rakkaudesta. Vaan siitä lämpimästä tunnelmasta, minkä ruskaan koristautunut Pyhä jätti mieleeni. Lempeä, keltainen Pyhä.

Edeltävä kokemus Lapista oli karu. Levillä mittari näytti -34 astetta. Lumilaudan kanssa kohti hissiä surffaillessa pakkanen paukautti siteet poikki. Mutta nyt koin Lapin ruska-aikaan. Pyhätunturin kupeessa. Ja sain rakkaudella tehtyä ruokaa. Poroa kaikissa muodoissaan. Keitossa korvasienten kanssa. Keitossa maa-artisokan lempeyttämänä. Kielenä, kylmäsavuna ja kuivattuna. Poromina ja maksana. Sisäfileenä ja munakkaassa. Korvasienet vaanivat poropiirakassakin – sienisato oli kuulemma runsas.

Joukossa vielä vähän vihreää.

Kaikki ruoat olivat perinteisiä Lapin ruokia. Ja todella taidolla valmistettuja. Puuha-akka pitopalvelu kestitsee vieraita sen seitsemän lajin herkuilla. En muista ihan hetkeen syöneeni näin herkullisia ruokia perä jälkeen jokaisella aterialla. Mieleen jäivät ainakin mehevän muheva poro-sienipiirakka, sopivan suolainen Lapin ukon porokeitto ja vedet kielelle herauttava untuvainen poro-maa-artisokkakeitto. Puuha-akankin käyttämiä poro- ja Lappi-reseptejä on koottu paliskunnat.fi -sivustolle. Kokeilemisen arvoisia kaikki.

Lumen sijasta sumuvuori.

Maaruska on punainen.

;

Kermassa ei säästellä.

Pyhätunturi loisti maaruskassa. Ylhäällä tosin oli niin sumuista, että viehättävästä Tsokka-ravintolasta ei nähnyt ulos. Eipä tuo haitannut, kun tarjolla oli jyrkkää tai loivaa jallukaakaota tai perinteisempää mintulla. Oli se Pyhä myös kermainen. Kermaa keitoissa, kermaa kaakaoissa..

Olisinko muutenkaan?

Pyhäjärvi on matala reunoiltaan. Joten kirpaisevan raikkaaseen järveen ei sukelleta. Savusauna lämmitti kohmeisia jalkoja ja mieli lepäsi.

Savua saunassa ja savua kodassa.

Ja illan pidot päättyvät tunnelmalliseen kotaruokailuun. Jossa lohi loimuttuu, puikulat nappaavat väriä pintaan valurautapannulla ja snapsi kyydittää alkupalalautasen herkkuja. Savu tarttuu hiuksiin, mutta tämä on vain jatkumoa iltapäivän savusaunalle. Jälkiruoka leipäjuustoineen ja lakkoineen tuudittaa lievään nirvanaan.

Kota kukki keltaisena.

Tämän matkan jälkeen tiedän, että mun Lappini on syksyinen, keltainen ja värikäs. Enkä sanonut hyvästi, vaan näkemisiin.

Kantarelli-rapurisotto – vakavaan sienikuumeeseen

by

Tunnelmointia leikkuulaudalla.

Kantarelli-rapurisotto syntyi, kun yhsitin kaksi alkusyksyn herkkua. Ja sienikuume se vain nostaa päätään.

Oireet alkavat näkyä jo. Töpäkät herkkutatit. Kellanoranssit kanttarellit. Kutsuvat mua kovaan ääneen metsästä. Jonne suuntaankin joka syksy. Paarmoja pelkäämättä. Punkkeja uhmaten. Ja karhuille musiikkia soittaen.

En ole marjastajatyyppiä. Kykkiminen mustikkamättäiden äärellä ötököiden syötävänä tuntitolkulla ei ole mua varten. Edes puolukkaryppäät ei saa mua innostumaan. Mutta sienet, niitä en voi vastustaa. Varsinkin kun omassa sienimetsässä kasvaa kolmen tähden ruokasieniä koppakaupalla.

Sitä ei osaa selittää. Sitä tunnetta, kun näkee nurmen joukosta pilkottavan kantarellipesäkkeen. Tai kuusikon alla piilottelevan tattiperheen. Ja vähän matkan päässä lisää.  Ja tuollakin näkyy. Sienikuumeesta kärsivä vaeltaa yhä syvemmälle metsään. Kunnes kori on täynnä. Ja sitten ihmetellään, mistä oikein tulin. Ja mihin nyt menen.

Sen verran sysimetsissä sienestän, että karhuja saattaa olla liikkeellä.  Joten metsässä soitetaan sienimusiikkia. Kantarellien metsästysretkellä  Atomic Swing, 90-luvun superhauska, ankkapukuihin pukeutuva ruotsalaisbändi viihdytti mua ja mahdollisia metsän eläimiä muun muassa Stone me into the groove-biisillä. Mihinhän muuten kaikki hyvät bändit lopulta katoaa?

Kantarellit ja ravut tuppaavat tarjolle samaan aikaan vuotta. Ennen ensimmäisiä rapukekkereitä teki mieli vähän maistaa rapuja. Ja kun kanttarellejakin löytyi, tein kanttarelli-rapurisottoa. Väri- ja makukylläistä herkkua.

kantarelli-rapurisotto

Rapu ui risottoon.

KANTARELLI-RAPURISOTTO
Alkupala neljälle

Liemi:

2 rkl voita
4 ravun kuoret
1/2 l hummerifondilientä
tillinoksa

1 shalotti
2 dl riisiä (arborio)
1/2 dl viiniä
1 1/2 dl parmesanraastetta
1 dl ravunlihaa (suolaveteen säilöttyjä ravunpyrstöjä)
4 ravun lihat (kuoret liemeen)
1 dl kanttarellisilppua
1 tl sitruunasormisuolaa
50 g voita
Kokonainen rapu per syöjä

Valmista ensin liemi risottoon. Sulata voi pienessä pannussa ja pyörittele ravunkuoria voissa, kunnes voi hieman ruskettuu. Tee hummerifondista puoli litraa lientä kattilaan, lisää voi ja ravun kuoret sekä yksi tillinoksa mausteeksi. Kaada nestettä risoton joukkoon siivilän läpi, jotta kuoria ei päädy ruokaan.

Silppua salotti ja kantarellit hienoksi silpuksi ja freesaa niitä wokissa tai muussa syvässä pannussa. Lisää risottoriisi ja sekoittele, kunnes riisi kiiltää. Lisää viini. Jatka nesteen lisäämistä aina kauha kerrallaan koko ajan sekoittaen. Kun riisi on sopivan kypsää, lisää joukkoon raastettua parmesania, voita ja lopuksi ravunlihat. Tarkista maku ja ripauta kantarelli-rapurisoton joukkoon hieman sitruunaista sormisuolaa, mikäli tarvis.

Laita risotto tarjolle pieniin kulhoihin ja laita joka kulhoon koristeeksi yksi keitetty, suomalainen rapu sekä silputtua tilliä. Kaada lasiin vaikkapa uuden maailman Pinot Grisiä, Sileni toimi hienosti tämän lempeänmakuisen risoton kanssa

Nykyisen mökkipitäjän metsässä en ole harmikseni törmännyt mustatorvisieniin. Jotka ehkä ovat lempisieniäni. Niistä saa sherryllä aateloiden mitä maukkainta keittoa. Entä ne kovaääniset herkkutatit? Ne pilkotaan suussa sulavaan risottoon. Tai paistetaan voissa  rapeiksi ja ruskeiksi. Ja tarjotaan tujun punaviinin ja kunnon pihvin kyytipoikina.

Nyt on kantarellit poimittu. Parin viikon päästä alkaa herkkutatteja putkahdella esiin. Silloin on sienikuume pahimmillaan. Mutta loppuu tämäkin aikanaan. Kun punatakkiset hirvestäjät valtaavat lähimetsät, on sienestykset tältä vuodelta sienestetty. Ja sitten kokataan jotain ihan muuta.

Muita sieniherkkuja: