Enkä puhu nyt rakkaudesta. Vaan siitä lämpimästä tunnelmasta, minkä ruskaan koristautunut Pyhä jätti mieleeni. Lempeä, keltainen Pyhä.

Edeltävä kokemus Lapista oli karu. Levillä mittari näytti -34 astetta. Lumilaudan kanssa kohti hissiä surffaillessa pakkanen paukautti siteet poikki. Mutta nyt koin Lapin ruska-aikaan. Pyhätunturin kupeessa. Ja sain rakkaudella tehtyä ruokaa. Poroa kaikissa muodoissaan. Keitossa korvasienten kanssa. Keitossa maa-artisokan lempeyttämänä. Kielenä, kylmäsavuna ja kuivattuna. Poromina ja maksana. Sisäfileenä ja munakkaassa. Korvasienet vaanivat poropiirakassakin – sienisato oli kuulemma runsas.

Kaikki ruoat olivat perinteisiä Lapin ruokia. Ja todella taidolla valmistettuja. Puuha-akka pitopalvelu kestitsee vieraita sen seitsemän lajin herkuilla. En muista ihan hetkeen syöneeni näin herkullisia ruokia perä jälkeen jokaisella aterialla. Mieleen jäivät ainakin mehevän muheva poro-sienipiirakka, sopivan suolainen Lapin ukon porokeitto ja vedet kielelle herauttava untuvainen poro-maa-artisokkakeitto. Puuha-akankin käyttämiä poro- ja Lappi-reseptejä on koottu paliskunnat.fi -sivustolle. Kokeilemisen arvoisia kaikki.

;

Pyhätunturi loisti maaruskassa. Ylhäällä tosin oli niin sumuista, että viehättävästä Tsokka-ravintolasta ei nähnyt ulos. Eipä tuo haitannut, kun tarjolla oli jyrkkää tai loivaa jallukaakaota tai perinteisempää mintulla. Oli se Pyhä myös kermainen. Kermaa keitoissa, kermaa kaakaoissa..

Pyhäjärvi on matala reunoiltaan. Joten kirpaisevan raikkaaseen järveen ei sukelleta. Savusauna lämmitti kohmeisia jalkoja ja mieli lepäsi.

Ja illan pidot päättyvät tunnelmalliseen kotaruokailuun. Jossa lohi loimuttuu, puikulat nappaavat väriä pintaan valurautapannulla ja snapsi kyydittää alkupalalautasen herkkuja. Savu tarttuu hiuksiin, mutta tämä on vain jatkumoa iltapäivän savusaunalle. Jälkiruoka leipäjuustoineen ja lakkoineen tuudittaa lievään nirvanaan.

Tämän matkan jälkeen tiedän, että mun Lappini on syksyinen, keltainen ja värikäs. Enkä sanonut hyvästi, vaan näkemisiin.