Sieniä ja riistaa, mitä sitä ihminen muuta tarttee. Paistettu sorsanfilee on syksyruokaa parhaimmillaan.
Tein viime viikonloppuna mökillä sorsanrintafileitä mielettömän herkullisella sieni-spelttilisukkeella ja kirsikkakastikkeella. Ei ollu pahaa ei.
Joku varmaan siellä miettii, et eihän sorsan rintafileitä saa mistään. No suurin osa menee ravintoihin, mutta inkoolaiselta Viltgårdenilta saa tilattua tätä herkkua. Ja he toimittavat muuallekin kuin pk-seudulle. Samoin heiltä saa puolikkaan tai kokonaisen peuran ja muutamaan otteeseen olen tällaisen hommannut, sillä pyrin pääsääntöisesti syömään poroa tai riistaa silloin kun lihaa syön.
PAISTETTUA SORSANFILEETÄ, SIENI-SPELTTILISUKE JA KIRSIKKAKASTIKE
4 hengelle
4 sorsan rintafileetä
mustapippuria
suolaa
Sieni-spelttilisuke:
1 litra metsäsieniä (sikurirouskuja, nokirouskuja, kantarelleja, suppiksia, vaaleaorakkaita)
1 keltasipuli
2 vslkosipulinkynttä
2 1/2 dl speltinjyviä
4 lehti- tai mustakaalin lehteä
oliiviöljyä
pari nokaretta voita
Kirsikkakastike:
1 sipuli
2 porkkanaa
1 palsternakka
loraus oliiviöljyä
pari laakerinlehteä
muutama maustepippuri.
1 plo punaviiniä
1 prk (250g) demiglacetiivistettä
2-3 rkl mustaherukkahyytelöä
1 rkl voita
suolaa, mustapippuria tarvittaessa
- Ota sorsanrinnat hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Suolaa ja pippuroi ne.
- Valmista kastike jo hyvissä ajoin, sillä se vaatii aikaa. Freesaa pilkotut vihannekset voissa. Lisää punaviini, kirsikat ja demiglace. Anna tiivistyä puoleen. Siivilöi ja laita takaisin kattilaan. Anna porista hiljaisella lämmöllä, kunnes kastiketta on jäljellä n. 3 desiä. Lisää hyytelö ja voi. Maista maku ja lisää tarvittaessa suolaa tai mustapippuria. Tai jos makeutta tarvitsee lisää, herukkahyytelöä.
- Paista sienistä nesteet pois pannulla. Silppua lehtikaali, heitä lehtirangat pois. Hienonna sipuli ja raasta valkosipuli.
- Keitä speltinjyvät ohjeen mukaan.
- Lsita pannulle nokare voita ja loraus öljyä, lisää sipulit, freesaa hetki. Lisää sienet ja paista pari minuuttia. Lisää keitetty, valutettu speltti ja lehtikaali. Paista seosta 10-15 minuutin ajan niin, että speltti hieman rapeutuu. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
- Paista sorsafileet pannulla n. 45 sekuntia per puoli. Kääri fileet hetkeksi folioon. Leikkaa fileet siivuiksi. Nosta lautaselle sieni-spelttilisuketta ja nosta sorsasiivut päälle. Kruunaa kastikkeella.
Viiniksi vinkkaan tämän ikisuosikkini eli Loiren laakson punaisen chinonin, La Noblaie Les Temps de Cerises punaviinin, 23,60 euroa.
Tämä viini on ihanan metsäinen, muhevan marjaisa viini ja ennenkaikkea keskitäyteläinen ja -tanniininen. Liian napsakat tanniinit ei sorsan kylkeen nimittäin istu. Ja kun kastikkeessa on kirsikkaa, sitä löytyy sopivasti myös tästä viiniherkusta.
MAISTA MYÖS: