KAUPALLINEN YHTEISTYÖ
En tiedä parempia joululahjoja kuin itse tehdyt. Niistä kun saa iloa lahjan tekijä ja saaja. Joulusilliä kannattaakin tehdä kerralla isompi satsi ja antaa osa lahjaksi.
Äitini tekee vuosittain monta lasipurkillista perinteistä, herkullista lasimestarin silliä. Onnekas olen, kun tällaisen lahjan saa ja ei itse tarvitse kaikkia jouluherkkuja tehdä. Olen ehkä siitä outo, että tykkään, että sillit ovat sitä parhaita kalapöydän antia, ei niinkään graavilohi tai mäti.
- 3 pkt matjessilliä
- 1 pieni punasipuli
- 1 appelsiini
- 2 pientä raitajuurta
- 2 porkkanaa
- 3 dl vettä
- 1 1/2 dl ruokosokeria
- muutama tuore laakerinlehti
- 2 pientä kanelitankoa
- 1 tl kokonaisia neilikoita
- 1 tl kokonaisia mustapippureita
- 1 rosmariininoksia
- 1 dl etikkaa
- Kiehauta marinadin ainekset etikkaa lukuun ottamatta. Lisää etikka ja anna liemen jäähtyä.
- Huuhtele kalat ja leikkaa ne parin sentin pätkiksi. Leikkaa vihannekset ohuiksi viipaleiksi ja ota appelsiinista kuorisuikaleita.
- Lado sillipalat kerroksittain purkkiin juuresviipaleiden, sipulin ja appelsiinin kanssa. Kaada päälle jäähtynyt liemi, josta on poistettu kanelitanko. Anna sillin maustua vähintään muutaman päivän ajan jääkaapissa ennen tarjoilua.
- Sulli säilyy viileässä reilun viikon ajan eli sen voi valmistaa jo hyvissä ajoin joulukiireitä ja lahjahuolia helpottamaan.
Sillit ovat herkullisia, mutta moni tuskailee kalapöydän viinihankintojen edessä. Vaikeaa on, myönnetään. Vaatii paljon viiniltä, että se kestää kalapöydän etikkaiset kalat sekä makeat kastikkeet. Harvoin yksi viini sopii koko kalapöydälle, jos tarjolla on runsas kirjo erilaisia kalaisia herkkuja.
Osallistun taannoin viinitastingiin, jossa maisteltiin kymmenkunta eri viiniä – rapsakkaasta samppanjasta runsaasti jäännössokeria sisältävään puolimakeaan valkoviiniin – joulukalojen kanssa. Kun kyse oli sillesitä, niin mitä makeampaa – puolikuivaa tai puolimakeaa – viiniä oli tarjolla, sitä paremmin viini istui näille etikkaisen sokerisille kalaherkuille. Makeamman makuisen viinin ja suolaisen ruoan yhdistelmä on toisinaan todellinen täysosuma. Mieti vaikkapa juustoja ja suolaisia lihoja.
Tässä tastingissa samppanjan herkullisuus oli huipussaan graavisiian ja mätimoussen kera, mutta tämä eloisa kuplajuoma kuoli täysin etikkaisten kalojen ja makeaan taittuvan sinappikastikkeisen lohen kanssa. Kuiva valkoviini maistui yksinkertaisesti kovalle, kun ruoassa on näinkin paljon makeutta kuin joulusilleissä tai joulun kalakastikkeissa tuppaa olemaan. Lempiviinisi saattaa joulupöydässä muuttaa luonnettaan – eikä siihen mukavaan suuntaan ollenkaan.
Maistelin australialaista Plan B Rieslingiä tämän joulusillin kera ja sen pyöreä maku jaksaa kantaa tämän tarjottavan. Viini kun on puolimakea, mutta sisältää kuitenkin kivasti happoja. Riesling yleensäkin aromaattisena ja hyvähappoisena on mainio viini kalojen kanssa nautittavaksi.
Viinivalitoja kannattaa funstia kerran , jos toisenkin. Ja tulee myös muistaa, että makuasioista ei kannata kiistellä. Yksi tykkää yhdestä, toinen toisesta. Joulun isoin ongelma on kuitenkin se, että ruokalahjaideoita on niin paljon ja aikaa on rajatusti. Joten mitä tehdä?
Omia bravuurejani ovat vuosien varrella olleet sinapit, etenkin tämä punajuurisinappi on näyttävä lahja, leivät –saaristolaissellainen tai perinteisempi joululimppu – sekä kakut, ihana on sitruuna-polenakakku – sekä erilaiset joulufudget vaniljafudgen ollessa suosikkini.
Syntyykö keittiössäsi ruokalahjoja jos jonkinmoisia vai hoidatko lahjaostokset mieluiten simppelisti ostaen?
Lisää Jotain maukasta ?
Instagram / Facebook / Twitter
Yhteistyössä Hartwa-Traden kanssa.