Jotain maukasta

Tulisi pirtelö

17.3.2013 by Mari

Sininen enkeli?

Tein karhunvatukkajugurttijäätelöä. Josta kuitenkin tuli pirtelö. Ja hyvä sellainen.

Jäätelökone surraa tuon tuosta meillä kotona. Ihan siitä syystä, että itsetehty jäätelö on taivaallista. Pitkään oli hautunut mielessä, että karhunvatukoista ja jugurtista tulisi onnistunut parivaljakko. Jugurttijäätelöistä kun pidän. Sitä siis tehtiin. Mutta, mutta. Samana päivänä uunissa kohosi myös suklaafondant, ja se se vasta herkkua onkin. Jugurttijäätelö jäi vähän kakkoseksi. Ja unohtui pakkaseen.

Ihan aivokylmää.

Mutta löytyi se sieltä viikon päästä ja kaupasta haettiin paketillinen karhunvatukoita lisää. Tehtiin kauniin siniliilaa pirtelöä. Ja se se vasta herkkua olikin.

Ei yhtä ilman toista.

Karhunvatukka-jugurttipirtelö
isot mukit kahdelle

1/2 l vaniljajäätelöä
1 dl turkkilaista jugurttia
1/2 vaniljatangon siemenet
1 pkt (n. 1 dl) karhunvatukoita
1 rkl sokeria
n. 1 dl maitoa/tarpeen mukaan

Anna jäätelön sulaa hetki huoneenlämmössä. Aja kaikki ainekset pirtelöksi tehosekoittimessa. Lisää sokeria, mikäli tarpeen. Itse pidän hyvin paksusta, täyteläisestä pirtelöstä, joten annan jäätelön hieman sulaa ja lisään maitoa pirtelöön vähän, vain sen verran, kun tarvitaan, että seos menee tehosekoittimessa sekaisin. Sitten vaan posket lommolla imutellaan..

Musta tuntuu

15.3.2013 by Mari

Onkohan edes parempaa?

Tuntuu siltä. Siltä, että voisin syödä sieniä joka aterialla.

Aamu alkaisi raikkaanvärisellä kanttarellimunakkaalla. Lounaaksi syntyisi makoisa herkkusienipasta. Välipalaksi napostelisin friteerattuja sieniä. Ja illallisella pöytään marssitettaisiin sieniä sen seitsemässä muodossa. Jälkiruokana sienipommi..

Joten ei varmaan ole yllätys, että tässä päivänä eräänä sekoittelin shiitakerisoton. Ja kaapissa on täyttämistä odottamassa mitä sievimmät, beessilakkiset herkkutatit. Ja että eilen, hyväksi kohutussa Antto Melasniemen luotsaamassa Putte’s pizzeriassa söin hyvässä seurassa funghi pizzan.

Kylmähyllystä poimittuja.

Pizza oli maukasta, kyllä. Reunat kohoilivat rapeina, ruskettuneina vuoristoina ja sienen aromikas maku oli pääosassa. Mutta silti. Ravintola tuntui siltä kuin olisi kengät väärissä jaloissa. Miksi pizza ja viini pitää tilata tiskiltä kuin työmaaruokalassa? Ja vielä kovinkin töykeältä tarjoilijalta. Mitä, jos viini maittaa ja haluan toisen lasillisen? Liittynkö illan myötä alati kasvavan jonon perään lasi kourassa ja ostan toisen kupposen taskulämmintä viiniä? Ei, näin en tehnyt. Söin pizzani, kiitos oli hyvää ja siirryin viereiseen viinibaariin nauttimaan herkullisia viinejä hyvällä palvelulla.

Tai vaihtoehtoisesti sienihimossa voisin keitellä kotona tätä kermamaista risottoa, jonka salaisuutena on viini, valkkari ja voi.

Tuli näemmä tuo viini kahteen kertaan. Mutta oikeastaan se kuvastaa hyvin tämän risoton ytimen. Paljon viiniä, paljon voita ja paljon parmesania. Tällä ohjeistuksena ei voi epäonnistua. Tai voi, jos keittää risottoa liian unohtaen kaikki höpinät al denteilystä ja hyvästä suuntuntumasta.

Aito risotto ei koskaan pönötä lautasella selkeässä kasassa – tällöin valmistuksessa on epäonnistuttu -, vaan se valuu kohti reunoja kuin laiska poika koulunpenkillä. Ja viihtyy parhaiten syvässä kulhossa. Taitolaji, tiedän. Päästin kerran toisen kauhan varteen risottoa tekemään. Turvonnut, tahmea risotto vei risottohalut kahdeksi vuodeksi. Onneksi ei ollut sienistä tehty. Tuolla kertaa.

Tästä oppineena teen aina risotot itse. Ja voin huoletta sanoa, että olen siinä hyvä. Anna mulle mitä tahansa risottoaineksia, vähän viiniä – ja kokille kanssa – niin teen elämäsi risoton.

Lopputulos on löysä.

Shiitakerisotto
2 hengelle

2 rkl oliiviöljyä
2 shalottia
2 dl Arborio- tai Carnaroli-riisiä
3 dl Sauvignon Blanc-valkoviiniä
2 pkt shiitakkeita
50 g voita
2 dl raastettua parmesania
sormisuolaa
mustapippuria
7-8 dl kasvislientä ( 2 rkl kasvisfondia ja 8 dl vettä)

Freesaa sipulit oliiviöljyssä kuultaviksi. Lisää riisi, sekoittele ja anna riisin imeä öljyä itseensä. Lisää viini, ensin puolet ja pannulta nousee jumalainen tuoksu. Sekoittele ja lisää loppu viini, kun edellinen satsi on imeytynyt. Paista toisella kädellä sohien pilkotut shiitalkeet viereisellä pannulla kypsiksi voiruokalusikallisen kanssa, suolaa, pippuroi ja jätä odottamaan loppuvaiheita. Älä unohda sekoittaa risottoa toisella kädellä saman aikaa..

Kun viini on imeytetty riisiin, lisäile kasvislientä desin parin annoksissa risottoa koko ajan sekoitellen.

Kun risottoja tekee useasti, alkaa erottaa sen hetken, milloin risotto alkaa olla sopivimmillaan ja on aika lisätä voi ja parmesan. Tällöin neste on alkanut muodostaa kermaisuutta riisiseokseen, riisit ovat pehmenneen näköisiä, mutta sisältä vielä napakoita. Jos silmällä mittailu ei toimi, voin sanoa, että tähän tilanteeseen pääsy vie parikymmentä minuuttia.

Ja sitten on kiire. Risotto ei saa ylikypsyä. Tässä vaiheessa huudetaan apureille, että onhan rucola huhdeltu, kuumassa vedessä lämpenemässä olleet ruokailukulhot jo kuivattu ja viini laseissa! Risotto ei odota.

Itse lisään tässä vaiheessa risottoon ison köntin voita, paljon parmesania ja maistan suolatarpeen. Ja vielä rouhin mausteeksi mustapippuria. Lisäksi vielä testataan, onko suuntuntuma sopiva. Ja ehkä hieman lientä lisää ?

Sitten risotto lusikoidaan kulhoihin ja päälle laitetaan koristeeksi rapeaa rucolaa. Sitten vain ruokarauhan muille suon.

Lakki nurin

12.3.2013 by Mari

Illalinen häämöttää tuolla jossain.

Ja täytettä päälle. Syntyy pieni pizza. Ei Pekkaa pahempi.

Vaikka pizzataikina tästä pizzasta uupuukin. Muuten on maukkaat täytteet ja pizzan maut kohdillaan. Ihan pellillistä pizzaa ei portobelloista saa. Mutta herkullisia hattuja kyllä tarjolle. Lisäksi ei tarvitse muuta, kun punaisen puoleista viiniä ja salaatin rucolasta.

Hieno portobellohan se siellä.

Sieniaika on vielä kaukana. Tällaiselle sienihöperölle on lääkettä se, että voi käydä kaupan hyllyllä poimimassa herkkuja koriinsa. Sieltä löytyy helpotusta pahimpaan tuskaan. Kuten nämä isolakkiset portobellosienet. Portobellosienet on jotenkin ylväitä. Laakea lakki, tumman suklaan sävyisillä heltoilla. Mieto maku ja kuivakka, kestävä runko. Ei näitä olisi raaskinut edes käyttää, mutta olisivat pahentuneet, penteleet, joten pizzaksi vain.

Pizzanhimo iskee usein perjantaisin. Arkiviikko takana, nyt punaviini lasiin huljumaan ja pientä hyvää tarjolle. Täytteenkin voi tehdä jo torstaina valmiiksi, niin perjantaina ei tarvitse kuin huljutella sitä viiniä sillä aikaa, kun pizzat paistuu. Itse huljuttelisin lasissa ravintola Murussa alun alkujaan nauttimaani Nicole-viiniä. Tai Tommasin Ripasso on myös aina herkullinen.

Basilika pyytää vettä.

Portobellon pizzat
Pieni iltapala neljälle

1 punasipuli
2 valkosipulin kynttä
4 portobellosientä
1 rkl tuoretta rosmariinia
10-12 minitomnaattia
2 rkl tuoretta basilikaa
100 g chorizomakkaraa
2 palloa mozzarellaa
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä paistamiseen
koristeeksi chilihiutaleita

Täytteet pieniksi.

Silppua punasipuli ja sienten jalat pieneksi silpuksi. Purista valkosipuli. Freesaa näitä pannulla hetki. Lisää neljään osaan pilkotut minitomaatit, pyörittele puolisen minuuttia ja ota pannu pois liedeltä. Lisää basilika ja rosmariini sekä mausteet. Anna jäähtyä ja lisää pieneksi pilkottu chorizo. Kaavi portobellojen tummat heltat lusikalla varovasti pois. Voitele sienten lakki ulkopuolelta, laita lakit uunipellille ja täytä tällä herkullisella täytteellä. Ihan maan mainio vegeversio syntyy ilman chorizoa. Leikkaa 2 mozzapalloa puolen sentin paksuisiksi siivuiksi. Laita neljä keskipalaa pizzojen päälle ja syö loput palat. Ripottele hiukan chilihiutaleita mozzarellan päälle ja paista pizzat 200 asteessa, kunnes juusto hieman ruskettuu ja sulaa ja sieni kypsyy. Tämä ei vie 10 minuuttia kauempaa.

Ja valmiita ollaan, kohti uunia.

Laita lisäksi tarjolle rucolasalaattia, jossa muutama siivu tuoretta viikunaa, vähän balsamicoa ja oliiviöljyä. Perjantaisin elämä tuntuu aina parhaimmila, kepeältä ja onnelliselta. Siksi soimaan laitetaan OneRepublicin Good Life, kun uudempaa tuotantoa saa vielä hetken odottaa.. ’We have so much to feel good about.’

Mutta vielä on matkaa. Perjantaihin. Tiistaita puskee päälle. Mutta aina voi haaveilla.