Jotain maukasta

ruokablogi

Mene metsään!

by

Tämän vuoden..

Tämän vuoden..

Siellä on sieniä. Enemmän kuin koskaan!

Olin loman jälkeen puolitoista kuukautta dallannut asvalttia. Polte päästä metsään oli kova. Sieniaika on päällä. Toissa viikonloppuna sitten pääsin. Hyvä, etten perjantai-iltana sännännyt hämärään metsään, vaikka vain katsomaan, että onko siellä tänä vuonna tatteja.

Mökkiseudulla on yleensä muikeat tattisadot. Maltoin muitenkin mieleni ja vasta kahdeksalta lauantaiaamuna lähdin kori käsivarrella keikkun kohti metsästä kuuluvaa, vienoa sienten laulua. Kun pääsin apajille, niin ai että ne lauloivat. Tällaista tattisatoa en ole vielä minään vuonna nähnyt. Kolmessa vartissa kaksi isoa koria, parikymmentä litraa siis,  täynnä herkkutatteja. Ihan pöyristyttävää.

..tattisato on..

..tattisato on..

Sienikuume oli kova, mutta nyt lääke oli sen verran tuhti, että melkein jäi se löytämisen ilo kokematta. Niitä sieniä vaan oli. Joka puolella. Ja paljon.  

En tiedä, korreloiko tattisadon määrä myös hirvikärpäsiin. Koskaan aiemmin en ole niihin tuolla Etelä-Savossa tärmännyt – mutta nyt niitä oli. Ikäviä tyyppejä kyllä. Olin saunonut jo parisen tuntia, sukeltanutkin ja vielä tämän kaiken jälkeen kaivelin yhden kaverin päästäni möyrimästä. Eihän niitä saa edes listittyä. Ötökän rumat kompurajalat vain heiluivat kiivaasti, vaikka oli sitä liiskannut, kopauttanut vichypurkilla päähän ja tiputtanut sen maahan. Kova on kaveri, ja epämiellyttävä.

..aivan pöyristyttävän runsas.

..aivan pöyristyttävän runsas.

Mökillä alkoikin sitten varsinainen tattishow. Puhdistamista, siivutusta, paistamista, purkitusta ja pakastamista. Nyt olisi kuivurille ollut käyttöä. Miksiköhän ei ole tullut tuota vekotinta hankittua. Nyt on vähän myöhäistä.

Muuten,  tähän sienestysaikaa kerrassaan oivaa luettavaa on Saimi Hoyerin ja Petri Salmelan ’Sieniä & ihmisiä’ -kirja. Kirja on varsin mittava lukupaketti runsaine vinkkeineen, innovatiivisine ja vähän erilaisine resepteineen sekä viehättävinen kuvineen.

Kirjaa on mukava lukea, vaikka harrastaisi sienestystä vain mielessään, sohvannurkasta käsin. Tällaista sienikirjaa ei ennen ole ollut tai en ole vain siihen törmännyt. Kirja on tervetullut lisä niihin perinteisien oppaiden rinnalle. Ja jokaisen sienifanaatikon hyllyyn tämä kirja kuuluu.

Tykkään!

Muita juttuja sienistä:

Tattirisotto
Keitto mustista torvisienistä
Suppilovahverokeitto
Kanttarelli-kesäkurpitsapasta
Kanttarellikeitto

Kyllä kelpaa!

by

Kuuman keltainen viini, viileä lasi.

Kuuman keltainen viini, viileä lasi.

Nämä viinilasit. Tämä viini. Ja Etelä-Suomen Sanomien arvostelu kirjastani.

Yksi kesäloman loppupäiviksi vaalimani viini on tuttavallisesti Domaine de la Bongran-viinitalon nimen mukaan pelkästään Bongraniksi kutsumani vanha ja voinen chardonnay. Viinillä on hieno nimi, Vire Clessé Cuvée J.F Thevenet.

Olen joskus saattanut mainita, että tällä hetkellä makuhermoja kutkuttaa eniten hieman jäännössokeria sisältävät rieslingit, jota useimmiten nautin lempibaarini upottavilla sohvilla löhöillen sekä nämä vanhat chardonnayt, joiden maku on niin kiehtova. Ei ole toista samanlaista makua.

Kuuluu kuin veden solinaa.

Kuuluu kuin veden solinaa.

Tämä ’Bongran’ on yksi harvoja Alkosta löytyviä tällaisia viinejä ja joskus silloin tällöin kuin juuri ja juuri raaskin, ostan pullollisen tätä ja nautin se juuri oikeassa hetkessä. Nyt kävin ennen lomaa yhden pullon noutamassa ja nautin sen mökkiterassilla istuskellen, kuumaa kesää iltaa ihmetellen.

Juoma on niin makurikas ja täyteläinen, että ehkä tällainen superkesän ilta ei ole se aivan ideaali lämpötila viinin nauttimiseen. Mutta kyllä tämä viini hartaaksi vetää. Siinä on kaikki, muitä makunystyräni viiniltä haluavat. Se vain maistuu.

Lasillinen..

Lasillinen..

Viininautintoani lisäsi entisestään Nature’s Designin Calix-viinilasit, joista nämä paremmat kesäviinini tänä kesänä – ja myös tulevina – nautin. Lasi muistuttaa jonkun mielstä pullean toukan vartaloa, omasta mielestäni siinä on jotain vesiputousmaista. Jotain mystistä ja kiinnostavaa.

Hyvä yhdistelmä. Tämä viini ja tämä lasi. Lasia löytyy käsinpuhallettuna ja koneellisesti valmistettuna ja pitkän Riedel-vaiheen jälkeen tämä persoonallinen lasi puhuttelee ja haluaa joukolla lasikaappiini. Tulee myös pääsemään.

Ja kun tässä nyt käydään läpi asioita, jotka kelpaavat, niin kirjani selkeästi kelpasi Etelä-Suomen Sanomien toimittajalle ja hänen kirjasta kirjoittamansa arvostelu kelpaa myös tälle kotikokille kirjan takana. Kuinka toimittaja osasikin tiivistää kirjan idean – maukasta turhaan hienostelematta, mutta persoonallisella otteella ja inspiroivasti. Kiitos kaunis. Mukavaa, että ensimmäinen arvostelu oli sieltä positiivisesta päästä – vaikkakin sekin itketti..

..lempiviiniäni.

..lempiviiniäni.

Kirja on nyt kauppojen hyllyillä. Toivottavasti sieltä löytyy inspiraatiota sinne ruudun taakse, kotikeittiöihin.

Muuten, se toinen kesälomien loppupäiviksi vaalimani viini oli punainen, Parés Baltàn Gratavinumin Priorat-viini, 2 Pi R. Ihastuttava viini, kerta kaikkiaan, mutta sattuipa somasti, että juuri tässä yksilössä oli korkkivika. Lautasella oli grillistä tullutta poroa, naurissosetta, kanttarellia ja viinikaapissa ei enää muita punkkuja ollut. Sen pituinen se.

Yhteistyössä Nature’s Designin kanssa.

Viineistä ja autoista

by

Kesätunnelmointia.

Kesätunnelmointia.

Tämän viinin etiketti on viehättävä. Ja sillä on merkistystä.

Hankalan nimen omaava (onneksi ei tarvitse tiskiltä käydä enää ripaisessa ostamassa) puupulloksi ristimäni espanjalainen punkku,  Garnacha Salvaje del Moncayo:n pullo huokuu metsäistä tunnelmaa.  Tahi juurevuutta, melkein tunnen nenässäni mullan tuoksun, vaikka tässä tapauksessa se taitaa olla lakritsin tuoksu..

Joku varmaan tälle tuhahtelee, mutta mielestäni kaunis viinipullo on viinin maun lisäksi myös tärkeä. Sehän on vähän sama asia, kun autofriikit ostavat autoa, niin pitäähän muotoilun olla kunnossa suorituskyvyn lisäksi.

Itse en autoista ymmärrä tuon taivaallista. Ajan sujuvasti automaattivaihteilla, istun mielelläni apukuskin paikalla kommentoimassa ja silmääni miellyttää sellaiset hassut autot kuin Klein bussit, madalletut kuplavolkkarit ja ne, vanhat pompannapit, joilla edesmennyt isoisäni ajeli meille kyläilemään. 

Viineistä ymmärrän vähän enemmän.  Tai no, ainakin olen niistä huomattavasti enemmän kiinnostunut. Autohan on vain kulkuväline siinä missä  nuhjaantunut Jopokin. Viini taas on monta tuhatta vuotta vanha nautintoaine. Osa eurooppalaista sivistystä.

Koko viininjuomistilanne on osien kokonaisuus: seura, tilaisuus, ilman lämpötila, oma fiilis, pullo ja sisältö. Kaikki vaikuttavat kokonaisuuteen ja kokonaisnautintoon. Kun yksi osanen puuttuu, makukin muuttuu. Näin se vain menee.

Jokainen on varmaan kokenut tilanteen, jossa rentouttavalla ulkomaanmatkalla on nauttinut jotain supersuperherkullista viiniä (kruununkorkillista, kuumalla hiekkarannalla, pelikorttia pelaten) ja se on tuntunut sillä hetkellä siltä maailman parhaalta juomalta. Tätä viiniä sitten kääritään likapyykkiin, kuorrutetaan muovikassilla, sullotaan täyteen matkalaukkuun ja halutaan viedä palanen taivasta takaisin kotimaahan. Kotimaassa pullo avataan, kun tilanne on juuri se oikea, jalat hieman irti maasta ja tunnelma juhlava.

Mutta voi itku, urkki purkista tavataan. Mitä kuraa sitä onkaan tullut kotomaahan raahattua. Olisi pitänyt vain ostaa vielä ne yhdet kengät ja jättää viinit lähikaupan hyllylle.

Metsän ja meren tunnelmaa, marjan makua.

Metsän ja meren tunnelmaa, marjan makua.

Mutta palataan tähän puupulloon. Garnacha Salvaje del Moncayo tulee Espanjasta, Aragonin ja Navarran rajamailta Ribera del Queilesista. Viini on keskitäyteläinen, mutta ei todellakaan mikään lussukka, vaan voimallinen, marjaisa ja sinertävän punainen viini, joka kyllä haluaa ruokaa seurakseen. Kaikki grillissä kärissyt tai muhevan maukas ruoka lempeyttää viinin makua ja luo maukkaita makuelämyksiä. Ja kuinka kauniin kattauksen pullon ympärille voikaan rakentaa.

Olen sitä mieltä, että suurin osa viinipulloista on hieman valjuja, tylsiä ja värittömiä. Toimivan ulkoisen ja sisäisen kauneuden omaavan juoman löytäminen vaatiikin paljon tutkimista ja maistelua. Ihan elämän mittainen homma, kyllä.

Ihailen muuten ravintola Tocan omistajan Elinan taitoa tässä lajissa. Hän myös kiinnittää huomiota pullon ulkonäköön maun lisäksi – ei ikinä sen kustannuksella –  ja onnistuu tässä hyvin. Parhaiten Elinan löydöistä on jäänyt mieleen Messin pelipaidan muotoisella etiketeillä koristeltu Leo-viinipullot sekä Grinder Pinotage.

Omista löydöistä mieluisa ja silmää miellyttäviä kokonaisuuksia ovat Bodegas Hablan pysäyttävän yksinkertaiset Habla-viinit, Andre Clouetin Millesime 2008 :n leopardikaulainen, turkoosietikettinen pullo sekä Parés Baltàn naissukulaisten nimiä kantavat tyylikkäät viinipullot. Sekä nyt tämä metsän sävyjä toistava Garnacha.

Huomasin muuten, että koko kesäni on tämän viinipullon värinen. Kuvat jutussa ovat kännykkäräpsäisyjä tältä kesältä. Vihreää, sinistä. Metsässä hortoilua, meren katselua. Huomaatko värimaailman yhdenmukaisuuden?

Nyt, kun asiaa tässä tarkemmin mietin, niin näissä kaikissa mainitsemissani pulloissa on myös jotain sellaista sympaattista, hieman hassua ja persoonallista, mitä on myös noissa autoissa, joista tykkään. Löytyykö tässä yhteys? Automaku = viinimaku?

Millaisesta viinistä mahtaa pitää Ferrari-kuski? Entä mitä löytyy Toyota-miehen takaluukusta? Pitääkö Porschella ajava jäännössokerisesta Rieslingistä?

Tätä sopii tutkia edelleen..