Älä viitsi, rakas.
Meillä on viha-rakkaussuhde. Pohdin tätä Muskatellerin äärellä.
Kaunishan tuo koivu on. Ja tuulen havina koivunlehdissä kielii kesästä. Ja vihta. Kovin rakas saunakaveri. Mutta siitepölyaika. Se pistää suhteen katkolle.
Olen tässä odotellut, että milloin koivuallergia iskee päälle . Mutta eihän se enää iskekään. Kukinta alkaa olla ohi. Viime vuonna samaan aikana imin astmapiippua – ensimmäistä ja toivottavasti viimeistä kertaa – hartaasti. Nyt koivut eivät jaksaneet hyvän satovuoden jälkeen lykätä norkoja. Henki kulkee. Ihanaa.
Laittaa ukon tanssimaan.
Uskalsin myös taittaa koivunoksan tämän viikon perjantaipullon, Loimerin Muskatellerin rekvisiitaksi. Se sopii hyvin tähän hemaisevaan Itävaltalaiseen viiniin.
Itävalta on viinimaana kiintoisa. Villinpuoleinen viljelijä Willie Opitz häärii siellä ja on tuonut tarjolle mielenkiintoisia punaisia ja valkoisia. Jälkiruokaviinejä unohtamatta. Viinimaana Itävalta on pieni, mutta sitäkin persoonallisempi. Rypäleille rankka ilmasto tuottaa omintakeisia viinejä. Sokkona Italia-hyllystä napattu viini osuu herkemmin harhaan kuin Itävalta-hyllystä mukaan poimittu.
Mitä jäljelle jää.
Ja Grüner Veltliner-maana Itävalta on pettämätön. Nämä ovat sellaisia kepeän olon viinejä, hyvän hapokuutensa ansioista raikkaan kuplivan oloisia ja hienosti ruokaan sointuvia viinejä.
Ja nyt tämä Muskateller. Ei juurikaan tarvinnut pohtia, että maistanko tätä Itävallan täyttä luomua olevaa uutuutta vai en. Enkä pettynyt. Loimer oli mieluisa löytö. Raikas ja hieman kukkainen maku. Kuitenkin viini on kevyt, kuiva eikä ollenkaan liian parfyyminen, mihin muskatellerit voivat joskus syyllistyä.
Loimer on jälkeen hyvä esimerkki siitä, että aina ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan, kun etsii sopusointuista vaaleaa.
Perjantaipullon kanssa soi 30 Seconds to Marsin uutukaisen levyn helmi ’Bright lights, Big city’. Ja taas mennään. Otetaan siis lasillinen. Kahisevalle koivulle ja kesälle!
