Jotain maukasta

ruokablogi

Hemmetin hyvää?

by

H&H? Kyllä.

H&H? Kyllä.

Herkkää ja hienostunutta? Hillittyä ja hunajaista?

Vaiko vain Henley Hill? 

Tällä hetkellä pidän todella paljon vanhoista, paahtuneista chardonnaysta tai hieman jäännössokeria sisältävistä rieslingeistä. Ne uppoavat makumaailmaani kuin veitsi voihin. Tämän tyyliset chardonnayt ja rieslingitkin ovat tosin Alkossa vähissä ja kallimmanpuoleisia. Siksi ilahduin, kun löysin nuoren, edukkaan, mutta mieluisan tuttavuuden.

Isosta lasista nautittuna.

Isosta lasista nautittuna.

Tämä Henley Hill, Aussie-chardonnay on miellyttävän paahteinen, syvän kullankeltainen ja tuoksuva. Miellyttävä viini kalan kanssa. Kun tarjolla on voinen ja maukas kala-ateria -kuhaa, lohta, nieriää – tämä viini toimii hienosti. Sitruunaisemmalle kala-aterialle valitsisin sitten jotain aivan muuta.

Loppiaisdinnerillä tarjosin inkiväärikuhaa ja mikä makujen sinfonia siitä syntyikään H&H:n kanssa. Jos lauantai-illallisellasi lautasellasi on kalaa, niin kokeilepa tätä. Ihan hemmetin hyvää, jos saan sanoa. 

Muita hyviä valkoviinejä?

Maalainen kaupungissa

by

Mistä on hyvä perjantai tehty?

Mistä on hyvä perjantai tehty?

Tämä Auxerrois-rypäleestä tehty viini on pullotettu tylsäetikettiseen pulloon. Viinipullo on vähän kuin maalainen kaupungissa muiden koreilevaetikettisten joukossa. 

Mutta annas olla, kun kaadat tätä luxembourgilaista, Bernard-Massard Auxerroisia, runsaan hedelmäistä viiniä lasiin ja otat ensisiemauksen. Pyöreä, pehmeä, kevythappoinen, ilahduttava ja raikas. Kuin pulahdus kukkapellolle. Ihanaa!

Itseasiassa asiaa hieman tarkemmin tutkittuani ymmärsin, miksi tämä viini niin miellytti. Rypäleet ovat kasvaneet Moselin laaksossa ja  viini on puolikuiva eli jäännössokeria pullosta löytyy. Mutta ei kuitenkaan liiaksi, ei tämä mikään makea viini ole. Tämän tyyliset rieslingit ovat vahvasti makuuni istuvia. Viinissä on samoja kaikuja, mutta enemmän hedelmää ja kukkia.

Auxerrois on oikein mukiinmenevä sellaisenaan, vaikka hetkenä, jolloin muuten korkkaisit kuohuviinin. Ihan vain hyvää oloon. Tai sitten tämä on juuri se oikea, aurinkoisen lauantaipäivän viini, joka korkataan juuri ennen kokkailua.

Ja kun se on niin seinäruusun näköinen, tekisin sille jotain rustiikkista, värikästä ja makeaan vivahtavaa. Eiköhän oivan perjantain ainekset saa kasaan punajuurigalettella ja lasillisella tätä vaaleaa?

Ainakin palasesta tätä.

Ainakin palasesta tätä.

Punajuurigalette
4 hengelle

4,5 grahamjauhoja
2 vehnäjauhoja
1 tl suolaa
175 g voita
1 muna
1 rkl kylmää vettä

Täyte:

3 punajuurta
2 rkl hunajaa
suolaa
salviaa
200 g vuohenjuusto
oliiviöljyä

Valmista taikina nyppimällä huoneenlämpöinen voi ja jauhot sekä suola muruiksi. Lisää muna, sitten vesi ja puristele tasaiseksi. Laita hetkeksi kylmään. Leikkaa tällä välin punajuuret ohuen ohuksi siivuiksi. Murenna vuohenjuusto ja silppua  salvian lehtiä silpuksi, n. 1 ruokalusikallinen riittää.

Syksy on kaunis.

Syksy on kaunis.

Nosta taikina pellille leivinpaperin päälle ja kauli se hieman soikionmuotoiseksi. Reunoja ei tarvitse saada sileiksi tai siisteiksi, nyt on maalaismeininki kyseessä. Levitä ohueksi kaulitun taikinan päälle juustomurut, silputtu salvia ja asettele lopuksi päälle punajuuripalat.  Nostele reunat leivinpaperia apuna käyttäen osittain piirakan täytteen päälle. Valuta vielä päälle hunajaa ja oliiviöljyä sekä ripottele päälle hyppysellinen sormisuolaa. Paista 50 minuuttia 200 asteessa, kunnes punajuuret ovat läpipehmeät ja reunat kauniit ruskeat.

Nauti galette lämpöisenä, laita vielä päälle vaikka lusikallinen creme fraichea ja muutama salvianlehti. Ja sitten taas maistellaan tätä Moselinlaakson maalaista..

P.S Papuperjantai siirtyi #perjantaipullon tieltä, mutta älä huoli, kyllä ne Meksikon herkut vielä tänne tulee.

R-A-K-A-S koivu, koivusein

by

Älä viitsi, rakas.

Älä viitsi, rakas.

Meillä on viha-rakkaussuhde. Pohdin tätä Muskatellerin äärellä.

Kaunishan tuo koivu on. Ja tuulen havina koivunlehdissä kielii kesästä. Ja vihta. Kovin rakas saunakaveri. Mutta siitepölyaika. Se pistää suhteen katkolle.

Olen tässä odotellut, että milloin koivuallergia iskee päälle . Mutta eihän se enää iskekään. Kukinta alkaa olla ohi. Viime vuonna samaan aikana imin astmapiippua – ensimmäistä ja toivottavasti viimeistä kertaa – hartaasti. Nyt koivut eivät jaksaneet hyvän satovuoden jälkeen lykätä norkoja. Henki kulkee. Ihanaa.

Laittaa ukon tanssimaan.

Laittaa ukon tanssimaan.

Uskalsin myös taittaa koivunoksan tämän viikon perjantaipullon, Loimerin Muskatellerin rekvisiitaksi. Se sopii hyvin tähän hemaisevaan Itävaltalaiseen viiniin.

Itävalta on viinimaana kiintoisa. Villinpuoleinen viljelijä Willie Opitz häärii siellä ja on tuonut tarjolle mielenkiintoisia punaisia ja valkoisia. Jälkiruokaviinejä unohtamatta. Viinimaana Itävalta on pieni, mutta sitäkin persoonallisempi. Rypäleille rankka ilmasto tuottaa omintakeisia viinejä. Sokkona Italia-hyllystä napattu viini osuu herkemmin harhaan kuin Itävalta-hyllystä mukaan poimittu.

Mitä jäljelle jää.

Mitä jäljelle jää.

Ja Grüner Veltliner-maana Itävalta on pettämätön. Nämä ovat sellaisia kepeän olon viinejä, hyvän hapokuutensa ansioista raikkaan kuplivan oloisia ja hienosti ruokaan sointuvia viinejä.

Ja nyt tämä Muskateller. Ei juurikaan tarvinnut pohtia, että maistanko tätä Itävallan täyttä luomua olevaa uutuutta vai en. Enkä pettynyt. Loimer oli mieluisa löytö. Raikas ja hieman kukkainen maku. Kuitenkin viini on kevyt, kuiva eikä ollenkaan liian parfyyminen, mihin muskatellerit voivat joskus syyllistyä.

Loimer on jälkeen hyvä esimerkki siitä, että aina ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan, kun etsii sopusointuista vaaleaa.

Perjantaipullon kanssa soi 30 Seconds to Marsin uutukaisen levyn helmi ‘Bright lights, Big city‘. Ja taas mennään. Otetaan siis lasillinen. Kahisevalle koivulle ja kesälle!