Jotain maukasta

ruokablogi

Tule työskentelemään huippublogien pariin!

by

Näitä. Ja sinut.

Näitä. Ja sinut.

Ja huolehtimaan Suomen Blogimedian 17 uniikista blogista. Levittämään blogien ilosanomaa. Asiakkaille.

Tämä ei ole resepti. Vaan wanted-ilmoitus. Mutta läheltä liippaa blogiani.

Jotain maukasta -ruokablogi kuuluu laadukkaan Suomen Blogimedian blogikatraaseen. Aika näyttää kypsältä. Blogimedia tarvitsee tehokasta lisävoimaa media-alan ammattilaisesta.

Siis näin:

Suomen Blogimedia on viime kesäkuussa perustettu blogiyhteisö, jonka kirjoittajiin kuuluu jo nyt maamme arvostetuimpia ja ammattitaitoisimpia bloggaajia. Mukana on tällä hetkellä 17 bloggaajaa kaikilta elämän osa-alueilta, tavoittaen viikoittain noin 130 000 uniikkia lukijaa. Suomen Blogimedia kasvaa vauhdilla ja haemme nyt riveihimme vastaavaa tuottajaa, jonka vastuulla tulee olemaan mediamyynti ja sen kehittäminen.

Lue täältä lisää ja heitä Suomen Blogimediaan hakemus!

Ei oo iisii

by

Ei hiustenkuivaajaa.

Ei hiustenkuivaajaa.

Valokuvauksenopettajani totesi, että suklaan kuvaaminen on vaikeaa.

’Pienten lasten kuvaaminen on vaikeaa’, hän jatkoi. ’Ja isojen johtajien kuvaaminen on varsinkin vaikeaa.’ (Menevät kuulemma samaan kategoriaan kuin pienet lapset). Selvä.

Olen tässä lähiaikoina yrittänyt kuvata sekä siskoni 3- ja 5-vuotiaita poikia että pariin otteeseen suklaata. Ja ymmärsin, mitä opettaja tarkoitti. Ei ole helppoa, ei.

Suklaa näyttää harmaapintaiselta, ikävältä. Lapset eivät koskaan ole siellä, missä pitäisi. Näytti takaraivo etsiytyvät enemmän kohti kameraa kuin kasvopuoli.

Suklaan kuvaamisessa auttaa hiustenkuivaaja. Sillä vähän lämpöä suklaaseen ja jo tulee sävyjä. Lasten kuvaamiseen ei taida olla muita keinoja kuin kärsivällisyys. Ja se, että on onni matkassa.

Ja pomot, saa ilmoittautua vapaaehtoisiksi. Teitä en ole vielä kuvannutkaan..

Bliniaika!

by

Odotusta ilmassa.

Odotusta ilmassa.

Se on nyt. Tee ne itse tai syö muualla. Mutta syö.

Viime vuonna sain oppia blinin paistoon ravintola Perhossa, uutena vuotena herkuttelin itsetehdyillä spelttiblineillä. Nyt on ulkona ruokailun vuoro.

Matka vei hieman keskusrtan ulkopuolelle, Munkkiniemessä sijaitsevaan ravintola Meritorppaan *. Mutta matka oli käymisen väärti.

Joku oli pilkillä.

Joku oli pilkillä.

Ravintola on meren äärellä. Tunnelmaa riittää. Lista melko kattava, mutta konstailematon. Suomalaista kalaa, riistaa ja jopa kaksi jälkiruokaa jossa spelttiä. Olin otettu.

Sieltä ne tuli.

Sieltä ne tuli.

Bliniosastolla on tarjolla iso ja kuohkea blini joko lohi-, poro- tai mätitäytteellä. Kaikki erinomaisia. Ja se blini. Se oli ihana. Joskun tattarin maku puskee blinistä ulos voimalla, aivan liian voimalla. Mutta tämä blini oli hienovaraisen makuinen ja niin pehmeä. 

Kaunis se oli.

Kaunis se oli.

Lista kiinnosti muutenkin, joten maistoin poron sisäfileannoksen. Ei mitään nokan koputtamista. Todella herkullista.  Seuralainen söi nieriää. Annos oli todella kaunis, ja kuuleman mukaan maukas sekin.

Mitään jälkkäriä ei olisi enää jaksanut, mutta spelttikakkua oli pakko maistaa ja seuralainenkin lupautui kärsimään yhden suklaafondantin verran. Ja hyvä, että kärsimme. Suussa sulavaa oli jälkiruokaosastokin.

Maalaus lautasella,

Maalaus lautasella.

Olin jotenkin hämmentynyt, mutta tyytyväinen. Näin priimaa ruokaa, hieman syrjässä ja arki-iltana hieman hiljaisessa ravintolassa. Pitäisikö useamminkin suunnata keskustan ulkopuolelle?

Suurkiitokset keittiöön Anssille, Ninalle ja Raimolle.

*Yhteistyössä Hilton Kalastajatorpan kanssa.