Valokuvauksenopettajani totesi, että suklaan kuvaaminen on vaikeaa.

‘Pienten lasten kuvaaminen on vaikeaa‘, hän jatkoi. ‘Ja isojen johtajien kuvaaminen on varsinkin vaikeaa.’ (Menevät kuulemma samaan kategoriaan kuin pienet lapset). Selvä.

Olen tässä lähiaikoina yrittänyt kuvata sekä siskoni 3- ja 5-vuotiaita poikia että pariin otteeseen suklaata. Ja ymmärsin, mitä opettaja tarkoitti. Ei ole helppoa, ei.

Suklaa näyttää harmaapintaiselta, ikävältä. Lapset eivät koskaan ole siellä, missä pitäisi. Näytti takaraivo etsiytyvät enemmän kohti kameraa kuin kasvopuoli.

Suklaan kuvaamisessa auttaa hiustenkuivaaja. Sillä vähän lämpöä suklaaseen ja jo tulee sävyjä. Lasten kuvaamiseen ei taida olla muita keinoja kuin kärsivällisyys. Ja se, että on onni matkassa.

Ja pomot, saa ilmoittautua vapaaehtoisiksi. Teitä en ole vielä kuvannutkaan..