Ei hiustenkuivaajaa.
Valokuvauksenopettajani totesi, että suklaan kuvaaminen on vaikeaa.
’Pienten lasten kuvaaminen on vaikeaa’, hän jatkoi. ’Ja isojen johtajien kuvaaminen on varsinkin vaikeaa.’ (Menevät kuulemma samaan kategoriaan kuin pienet lapset). Selvä.
Olen tässä lähiaikoina yrittänyt kuvata sekä siskoni 3- ja 5-vuotiaita poikia että pariin otteeseen suklaata. Ja ymmärsin, mitä opettaja tarkoitti. Ei ole helppoa, ei.
Suklaa näyttää harmaapintaiselta, ikävältä. Lapset eivät koskaan ole siellä, missä pitäisi. Näytti takaraivo etsiytyvät enemmän kohti kameraa kuin kasvopuoli.
Suklaan kuvaamisessa auttaa hiustenkuivaaja. Sillä vähän lämpöä suklaaseen ja jo tulee sävyjä. Lasten kuvaamiseen ei taida olla muita keinoja kuin kärsivällisyys. Ja se, että on onni matkassa.
Ja pomot, saa ilmoittautua vapaaehtoisiksi. Teitä en ole vielä kuvannutkaan..
Peeta sanoo
Haa, enpä olekaan tullut ajatelleeki tuota suklaa-juttua. Pidän kyllä ehdottomasti mielessä föönin jos joku kerta innostun suklaata kuvailemaan! Kaikkea sitä oppii :–)
Jotain maukasta sanoo
Joo, mä olen tosiaan saanut hauskoja vinkkejä useilta alan osaajilta ja välillä ne naurattaa, mutta on niissä pointtinsa. Kuulisitpa, mitä pattereilla tehdään..
Jonna sanoo
Valokuvausopettaja olisi mahtava. Mistä olet omasi löytänyt?
Jotain maukasta sanoo
Ei mulla ihan henkilökohtaista opettajaa ole, vaan olen viimeisen vuoden aikana käynyt sekä ulkomailla että kotimaassa useita kursseja valokuvaukseen ja spesiaalisti ruokavalokuvaukseen liittyen. Parhaillaan olen vuoden kestävässä koulutuksessa, joka päättyy näyttelyyn Kaapelitehtaalla toukokuussa. Tervetuloa, veikkaan, että mun näyttelykuvat käsittelee ruokaa..