Kahvihetki.
Teetä tai kahvia. Kaikki käy. Kevääseen on vielä matkaa.
Tee-entusiasti? Ei. Veljeni on tosin tutustuttanut mua jos jonkinlasiin, käsin keväällä Japanissa kerättyjen teenlehtien saloihin. Ja huumaavaltahan niistä uutetut kevään vehreät juomat maistuvat. Ja makueroja niissä on kuin viineissä. Kotioloissa kupissa liukenee naruinen teepussi. Vihreää nykyään, häivähdyksellä jasmiinia tai sitruunaa.
Kahvi-intoilija? Ei, ei sekään. Voin juoda latten joka päivä tai olla kuukauden juomatta. Ei mua siis voi oikein hyvällä tahdolla sanoa kummaksikaan, mutta ei kai sitä yksi ihminen ehdi kaikesta hifistellä (snobistella) ?
Ei noita papuja enää voi käyttää.
Mutta tässä on kahvi, josta saa kyllä jutun juurta aikaan. Kun kahvikone jauhaa näistä pavuista poroja ja kone tuikkasee ulos pari espressoa kuumaan maitoon, niin tätä voi aina silloin tällöin himoita. Tumma ja tuntuva maku. Pussi tuoksuu ihan sikarille ja nahalle, kun sen sisältöä syvään nuuhkaisee.
Liekö hyvän aromin syy siinä, että Caffe Mauron pavut ovat 70 prosenttia arabicaa ja 30 prosentti robustaa. Joku totesi tuosta mulle, että robusta on roskakahvia, lattialta poimittuja palaneita jäännöksiä. Eihän se ihan näin ole. Vaan makua se antaa. Vaikka sitten lattian. Se paras kahvi kun on synkkää ja tummaa. Ei se ole täydellistä, vaan siinä maistuu Barcelonan kujat ja se nostaa jokaisen ihokarvan pystyyn. Kitalakeen jää vahva sikarin tuntu. Pieni kitkeryys.
Kevääseen on vielä ainakin metri. Ei tuolla voi kahvitella.
Tällaisia tiukkoja espressoja nautin tuolla lempikaupungissani. Tämä paikallisesta Citymarketista löytynyt Caffe Mauron kahvi on lähinnä tätä samaa syvää makumaailmaa. Tätä juon ja ajatukset liitelee kaukana. Muualla. Mutta nyt täytyy mennä, kahvi jäähtyy jo!
