Kun olen töissä, olen sitä 110 lasissa. Kun olen lomalla, osaan lepäämisen jalon taidon. Tällä hetkellä olotilaa kuvailee lähinnä laulu ’mä joku päivä töitä teen’. En laske päiviä, en mieti töitä. Nyt nautin. Muun muassa savuperunamuusista.
Näin lomalla päivän tärkeimmät asiat ovat puolen tunnin aamu-uinti 26 asteisessa järvessä ja kupillinen kahvia laiturilla nautittuna uintihetken jälkeen. Tämä kuuluu loman osioon syvä rentoutuminen. Seuraavaksi tärkeintä onkin sitten perheen kanssa miettiä, että mitäs kivaa tänään syötäisiin. Tämä on päivän aktiviteettiosio. Meillä kaikki osallistuvat tähän pohdiskeluun mielellään ja jokainen osallistuu ruoanlaittoon jollain kulmalla.
Tämän loman hitti on ollut savustaminen. Viime vuonna innostuin savustamaan uusia perunoita. Tämä on edelleen varsin pätevä resepti ja suosittelen lämpimästi testaamaan, sitten kuin keitetyt alkavat tökkiä.
Tänä vuonna testiin pääsivät vanhat perunat, jauhoiset sellaiset. Ostin nimittäin loman alussa sähkösavustimen, sillä aina ei jaksa lämmittää hiiligrilliä savustusta varten, vaan nopsempi tapa kiinnosti. Ja nyt olen niin in loov mun uuden sähkösavustimen kanssa. Sen jälkeen kun tämä laite kannettiin kotiin, on joka päivä syöty jotain savun aateloimaa ruokaa. 57 euron sijoitukseksi tämä on joka pennin arvoinen! Käytännössä saat mihin tahansa raaka-aineeseen upean kullanruskean värin sekä syvän savuisen maun. Toimii niin vihannesten, lihan kuin kalankin kanssa. Ja savun maku sopii kesäruokiin upeasti.
Savustin nämä jauhoiset perunat, kaavin sisukset ulos ja tein niistä savuperunamuusia. Kiitos maan mainiosta reseptivinkistä Jarmolle!
———–
Täydellisen kesäaterian saat, kun nautit tämän aterian kanssa italialaista, Friulin valkoviiniä, Livon Friulanoa. Tämä mineraalinen, raikkaan hapokas viini raikastaa aterian vahvoja makuja ja on täydellinen valinta paistetulle kuhalle ja savuperunamuusille.
Olen syönyt joka päivä ihania kesäruokia, mutta tämä oli napakymppi ja ehdottomasti tähän astisen loman paras setti. Lämpimästi suosittelen testaamaan, kerrassaan herkullista on!
Ai niin, ne jäljelle jääneet kuoret? Ne jatkokäytettiin eli levitin sellaisenaan puolikkaina, kun pieniä perunoita olivat, pellille. Pirskotin päälle hiukan oliiviöljyä, ripottelin pottujen pinnalle sormisuolaa ja rouhin hieman mustapippuria vielä. Lopuksi raastoin päälle 50 grammaa cheddarjuustoa. Kuoret 200 asteiseen uuniin noin 10-15 minuutiksi, kunnes kuoret olivat rapeita. Nämä nautittiin salsan ja grillimakkaran kanssa. Mainiota oli, tämäkin!
Lisää Jotain maukasta ?
Instagram / Facebook / Twitter