Tämän viinin etiketti on viehättävä. Ja sillä on merkistystä.

Hankalan nimen omaava (onneksi ei tarvitse tiskiltä käydä enää ripaisessa ostamassa) puupulloksi ristimäni espanjalainen punkku,  Garnacha Salvaje del Moncayo:n pullo huokuu metsäistä tunnelmaa.  Tahi juurevuutta, melkein tunnen nenässäni mullan tuoksun, vaikka tässä tapauksessa se taitaa olla lakritsin tuoksu..

Joku varmaan tälle tuhahtelee, mutta mielestäni kaunis viinipullo on viinin maun lisäksi myös tärkeä. Sehän on vähän sama asia, kun autofriikit ostavat autoa, niin pitäähän muotoilun olla kunnossa suorituskyvyn lisäksi.

Itse en autoista ymmärrä tuon taivaallista. Ajan sujuvasti automaattivaihteilla, istun mielelläni apukuskin paikalla kommentoimassa ja silmääni miellyttää sellaiset hassut autot kuin Klein bussit, madalletut kuplavolkkarit ja ne, vanhat pompannapit, joilla edesmennyt isoisäni ajeli meille kyläilemään. 

Viineistä ymmärrän vähän enemmän.  Tai no, ainakin olen niistä huomattavasti enemmän kiinnostunut. Autohan on vain kulkuväline siinä missä  nuhjaantunut Jopokin. Viini taas on monta tuhatta vuotta vanha nautintoaine. Osa eurooppalaista sivistystä.

Koko viininjuomistilanne on osien kokonaisuus: seura, tilaisuus, ilman lämpötila, oma fiilis, pullo ja sisältö. Kaikki vaikuttavat kokonaisuuteen ja kokonaisnautintoon. Kun yksi osanen puuttuu, makukin muuttuu. Näin se vain menee.

Jokainen on varmaan kokenut tilanteen, jossa rentouttavalla ulkomaanmatkalla on nauttinut jotain supersuperherkullista viiniä (kruununkorkillista, kuumalla hiekkarannalla, pelikorttia pelaten) ja se on tuntunut sillä hetkellä siltä maailman parhaalta juomalta. Tätä viiniä sitten kääritään likapyykkiin, kuorrutetaan muovikassilla, sullotaan täyteen matkalaukkuun ja halutaan viedä palanen taivasta takaisin kotimaahan. Kotimaassa pullo avataan, kun tilanne on juuri se oikea, jalat hieman irti maasta ja tunnelma juhlava.

Mutta voi itku, urkki purkista tavataan. Mitä kuraa sitä onkaan tullut kotomaahan raahattua. Olisi pitänyt vain ostaa vielä ne yhdet kengät ja jättää viinit lähikaupan hyllylle.

Mutta palataan tähän puupulloon. Garnacha Salvaje del Moncayo tulee Espanjasta, Aragonin ja Navarran rajamailta Ribera del Queilesista. Viini on keskitäyteläinen, mutta ei todellakaan mikään lussukka, vaan voimallinen, marjaisa ja sinertävän punainen viini, joka kyllä haluaa ruokaa seurakseen. Kaikki grillissä kärissyt tai muhevan maukas ruoka lempeyttää viinin makua ja luo maukkaita makuelämyksiä. Ja kuinka kauniin kattauksen pullon ympärille voikaan rakentaa.

Olen sitä mieltä, että suurin osa viinipulloista on hieman valjuja, tylsiä ja värittömiä. Toimivan ulkoisen ja sisäisen kauneuden omaavan juoman löytäminen vaatiikin paljon tutkimista ja maistelua. Ihan elämän mittainen homma, kyllä.

Ihailen muuten ravintola Tocan omistajan Elinan taitoa tässä lajissa. Hän myös kiinnittää huomiota pullon ulkonäköön maun lisäksi – ei ikinä sen kustannuksella –  ja onnistuu tässä hyvin. Parhaiten Elinan löydöistä on jäänyt mieleen Messin pelipaidan muotoisella etiketeillä koristeltu Leo-viinipullot sekä Grinder Pinotage.

Omista löydöistä mieluisa ja silmää miellyttäviä kokonaisuuksia ovat Bodegas Hablan pysäyttävän yksinkertaiset Habla-viinit, Andre Clouetin Millesime 2008 :n leopardikaulainen, turkoosietikettinen pullo sekä Parés Baltàn naissukulaisten nimiä kantavat tyylikkäät viinipullot. Sekä nyt tämä metsän sävyjä toistava Garnacha.

Huomasin muuten, että koko kesäni on tämän viinipullon värinen. Kuvat jutussa ovat kännykkäräpsäisyjä tältä kesältä. Vihreää, sinistä. Metsässä hortoilua, meren katselua. Huomaatko värimaailman yhdenmukaisuuden?

Nyt, kun asiaa tässä tarkemmin mietin, niin näissä kaikissa mainitsemissani pulloissa on myös jotain sellaista sympaattista, hieman hassua ja persoonallista, mitä on myös noissa autoissa, joista tykkään. Löytyykö tässä yhteys? Automaku = viinimaku?

Millaisesta viinistä mahtaa pitää Ferrari-kuski? Entä mitä löytyy Toyota-miehen takaluukusta? Pitääkö Porschella ajava jäännössokerisesta Rieslingistä?

Tätä sopii tutkia edelleen..