Portobellosienet ovat kasvissyöjän lihaa. Tein Grillaus-lehteen kolme erilaista portobelloreseptiä ja välillä niitä maistellessa mietti, että tämähän on aivain lihaisan makoisaa. Eli jos kasvissyöjiä tulossa kesällä kylään, poimi portobellot lähikaupasta.
Nyt täytyy vielä hehkuttaa, ennen kuin koukkaisen itsekin lomille lomps, että Iltalehden muhkea Grillaus-lehti on nyt kaupoissa ja se on myynnissä pitkälle kesään. Lehti pullistelee monien tekijöiden mielettömän maukkaita kesäherkkuja.
Meikäläisen kädenjälki näkyy muun muassa savustus-jutussa, parhaissa grillikasviksissa, juurikin tuossa portobellojutussa sekä ihanissa kesälounaissa. Moniin ruokiin olen myös mätsännyt mukaan sopivat viinit.
PORTOBELLOVARTAAT
4 hengelle
5-6 isoa portobelloa leikattuna neliöiksi
Marinadi:
½ dl oliiviöljyä
¾ dl appelsiinin mehua (n. ½ appelsiinin mehu)
1 appelsiinin raastettu kuori
2 tl raastettua inkivääriä
1 pieni valkosipulinkynsi raastettuna
1 rkl balsamicoviinietikkaa
¾ tl suolaa
Poista sienistä kannat ja leikkaa lakit neliöiksi. Leikkaa sienistä pois myös tummat heltat. Sekoita marinadin ainekset keskenään ja anna sienten maustua marinadissa noin 15 minuuttia.
Työnnä sienipalat vartaisiin ja grillaa kauttaaltaan käännellen, kunnes sienet ovat kunnolla saaneet väriä.
Tarjoa portobellovartaat rehevän lehtisalaatin kera.
Viinisuositus: täyteläinen, mutta pehmeätanniininen ja mehukas Bonterra Zinfandel, 16, 99 euroa, Yhdysvalloista mätsää maanläheisen makuisena mainiosti grillatuille sieniaterioille ja on oiva valinta näille täyteläisen mausteisille sienivartaille.
Tässä tiiserinä lehdestä yksi makoisa portobelloresepti, loput löytyy muutamalla eurolla lähilehtikioskistasi!