Kanelichurrot. Mikä mieltä – ja sormia – lämmittävä herkku.
Olen kuulu siitä, että leivon aina vapunpäivänä tuoreet munkit. Tai ainakin leivoin. Nyt en muista leiponeeni pariin vuoteen, sillä olen ollut matkoilla. Mutta tänä vuonna munkkirasva laitetaan kiehumaan, sillä kotitekoisia munkkeja ei mikään voita!
Munkkiperinne siirtyi isoäidiltäni, joka teki maailman parhaita pikamunkkeja. Munkiien valmistus alkoi keväällä vapun korvilla, mutta ei se siihen jäänyt. Isoäiti saattoi keskellä kesääkin kärytellä padallisen munkkeja meille silkohapsille.
Munkkien valmistus keväällä onkin mielestäni tosi osuvaa, sillä munkkien aikaan ollaan ulkona ja nämä vastaleivotut herkut nautitaan rapsakassa kevät säässä. Mikäs sen mieltä lämmittävämpää olisikaan.
KANELICHURROT
15-20 kpl
1,5 dl vettä
50 g voita
0,5 tl suolaa
3 dl spelttivehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl ruokosokeria
1 tl vaniljasokeria
2 munaa
Paistamiseen:
2 l rypsiöljyä
Pinnalle:
1/4 dl kanelia
1/2 dl ruokosokeria
Mittaa kattilaan vesi, suola ja voi. Kuumenna kiehuvaksi. Siivilöi joukkoon spelttivehnäjauhot, jouhin olet sekoittanut leivinjauheen. Sekoita hyvin, kunnes taikina irtoaa kattilan reunoista.
Kaada taikina leivontakulhoon. Lisää ruokosokeri ja vaniljasokeri. Vatkaa munat taikinan joukkoon yksitellen sähkövatkaimella. Taikina on valmista, kun se on kiinteää ja sileää. Lusikoi taikina tähtityllaiseen pursottimeen.
Kaada valurautapata tai syvä kattila puolilleen öljyä ja kuumenna öljy 180 asteeseen. Pursota taikinasta tankoja suoraan öljyyn ja katkaise tangot saksilla. Paista muutama tanko kerrallaan noin minuutin ajan tai kunnes ne ovat kullanvärisiä.
Nosta valmiit churrot reikäkauhalla talouspaperin päälle valumaan. Kierittele churrot lopuksi kaneli-sokeriseoksessa. Tarjoa heti.
Churrot, nuo espanjalaiset munkit ovat itsetehtyinä tosi hyviä, ja näin kaneli-sokerissa kieriteltynä erityisen herkullisia. Parempia churroista tulee kotikonstein – Espanjassa maistelemani ovat monesti olleet jo kuivan puoleisia. siksi niitä varmaan siellä suklaaseen kastetaan.
Andaluciassa näin churromyyjän, joka oli paistanut churrot isoksi kiemuraksi, mutta se vaatinee jo kotikokilta hitusen enemmän taitoja..
Jos kotimaiset munkit kutkuttelee enemmän, nappaa alta vinkkejä:
Pikamunkit – isoäidin perintöresepti
Kinuskimunkit – dulche de leche-täytteiset munkit
Mustikkamunkit – kuorrutetut munkit
Rahkamunkit – mukavasti happamat munkkirinkilät
Hillomunkit– helppo munkkiresepti ja ohje munkkien täyttämiseen omenahillolla
Appelsiinisokerilla maustetut munkkirinkilät – munkkisokeriakin voi maustaa, oletko kokeillut?