Onkohan edes parempaa?
Tuntuu siltä. Siltä, että voisin syödä sieniä joka aterialla.
Aamu alkaisi raikkaanvärisellä kanttarellimunakkaalla. Lounaaksi syntyisi makoisa herkkusienipasta. Välipalaksi napostelisin friteerattuja sieniä. Ja illallisella pöytään marssitettaisiin sieniä sen seitsemässä muodossa. Jälkiruokana sienipommi..
Joten ei varmaan ole yllätys, että tässä päivänä eräänä sekoittelin shiitakerisoton. Ja kaapissa on täyttämistä odottamassa mitä sievimmät, beessilakkiset herkkutatit. Ja että eilen, hyväksi kohutussa Antto Melasniemen luotsaamassa Putte’s pizzeriassa söin hyvässä seurassa funghi pizzan.
Kylmähyllystä poimittuja.
Pizza oli maukasta, kyllä. Reunat kohoilivat rapeina, ruskettuneina vuoristoina ja sienen aromikas maku oli pääosassa. Mutta silti. Ravintola tuntui siltä kuin olisi kengät väärissä jaloissa. Miksi pizza ja viini pitää tilata tiskiltä kuin työmaaruokalassa? Ja vielä kovinkin töykeältä tarjoilijalta. Mitä, jos viini maittaa ja haluan toisen lasillisen? Liittynkö illan myötä alati kasvavan jonon perään lasi kourassa ja ostan toisen kupposen taskulämmintä viiniä? Ei, näin en tehnyt. Söin pizzani, kiitos oli hyvää ja siirryin viereiseen viinibaariin nauttimaan herkullisia viinejä hyvällä palvelulla.
Tai vaihtoehtoisesti sienihimossa voisin keitellä kotona tätä kermamaista risottoa, jonka salaisuutena on viini, valkkari ja voi.
Tuli näemmä tuo viini kahteen kertaan. Mutta oikeastaan se kuvastaa hyvin tämän risoton ytimen. Paljon viiniä, paljon voita ja paljon parmesania. Tällä ohjeistuksena ei voi epäonnistua. Tai voi, jos keittää risottoa liian unohtaen kaikki höpinät al denteilystä ja hyvästä suuntuntumasta.
Aito risotto ei koskaan pönötä lautasella selkeässä kasassa – tällöin valmistuksessa on epäonnistuttu -, vaan se valuu kohti reunoja kuin laiska poika koulunpenkillä. Ja viihtyy parhaiten syvässä kulhossa. Taitolaji, tiedän. Päästin kerran toisen kauhan varteen risottoa tekemään. Turvonnut, tahmea risotto vei risottohalut kahdeksi vuodeksi. Onneksi ei ollut sienistä tehty. Tuolla kertaa.
Tästä oppineena teen aina risotot itse. Ja voin huoletta sanoa, että olen siinä hyvä. Anna mulle mitä tahansa risottoaineksia, vähän viiniä – ja kokille kanssa – niin teen elämäsi risoton.
Lopputulos on löysä.
Shiitakerisotto
2 hengelle
2 rkl oliiviöljyä
2 shalottia
2 dl Arborio- tai Carnaroli-riisiä
3 dl Sauvignon Blanc-valkoviiniä
2 pkt shiitakkeita
50 g voita
2 dl raastettua parmesania
sormisuolaa
mustapippuria
7-8 dl kasvislientä ( 2 rkl kasvisfondia ja 8 dl vettä)
Freesaa sipulit oliiviöljyssä kuultaviksi. Lisää riisi, sekoittele ja anna riisin imeä öljyä itseensä. Lisää viini, ensin puolet ja pannulta nousee jumalainen tuoksu. Sekoittele ja lisää loppu viini, kun edellinen satsi on imeytynyt. Paista toisella kädellä sohien pilkotut shiitalkeet viereisellä pannulla kypsiksi voiruokalusikallisen kanssa, suolaa, pippuroi ja jätä odottamaan loppuvaiheita. Älä unohda sekoittaa risottoa toisella kädellä saman aikaa..
Kun viini on imeytetty riisiin, lisäile kasvislientä desin parin annoksissa risottoa koko ajan sekoitellen.
Kun risottoja tekee useasti, alkaa erottaa sen hetken, milloin risotto alkaa olla sopivimmillaan ja on aika lisätä voi ja parmesan. Tällöin neste on alkanut muodostaa kermaisuutta riisiseokseen, riisit ovat pehmenneen näköisiä, mutta sisältä vielä napakoita. Jos silmällä mittailu ei toimi, voin sanoa, että tähän tilanteeseen pääsy vie parikymmentä minuuttia.
Ja sitten on kiire. Risotto ei saa ylikypsyä. Tässä vaiheessa huudetaan apureille, että onhan rucola huhdeltu, kuumassa vedessä lämpenemässä olleet ruokailukulhot jo kuivattu ja viini laseissa! Risotto ei odota.
Itse lisään tässä vaiheessa risottoon ison köntin voita, paljon parmesania ja maistan suolatarpeen. Ja vielä rouhin mausteeksi mustapippuria. Lisäksi vielä testataan, onko suuntuntuma sopiva. Ja ehkä hieman lientä lisää ?
Sitten risotto lusikoidaan kulhoihin ja päälle laitetaan koristeeksi rapeaa rucolaa. Sitten vain ruokarauhan muille suon.
