Ja viiden tähden maalaisruokaa. Glogatan 4 on auki. Pöytä on katettu.

Rapeat lohennahkapalat keikkuvat aroniapensaan oksilla värikkäiden juureslastujen seuralaisena. Mullasta, pensaan juurelta kaapaistaan dippiä maukkaisiin lastuihin. Kyllä, nyt alkoi kiinnostaa. Edessä kutkuttava ilta.

Kluuvikadun hotelli Glo on saanut arvoisensa ravintolan. Huippuravintoloiden – Savoy, Chez Dominique, Noma -oppipojasta on kasvanut mestari.

Kolmekymppinen Ville Rainio on päässut purkamaan oppivuosien aikana ideoista täyttyneiden ruutuvihkojen antia ja luonut ravintola Glogatan 4:ään omannäköisensä, rustiikkiseen maalaisruokaan keskittyvän ja nyt niin trendikkään, konseptin.

Alkupalapuun myötä mukaansa temmannut jännitys säilyi onnistuneesti koko maistelumenun ajan. Kippoja ja kappoja kannettiin tarjolle. Niissä höyrysi raavasta perinneruokaa, jota voisi kuvitella syödyn silloin, kun peltoja vielä kaskettiin miesvoimin. Mutta perinteet ovat saaneet gastronomisen twistin keittiömestarin osaavissa käsissä. Annokset ovat tarkkaan mietittyjä, värikkäitä ja herkkiäkin. Se piskuinen, savuava nauris. Ja keväinen

perunasoppa muikunmädillä ja friteeratulla perunasuikerolla – aitoa silmänruokaa ja herkullisinta, mitä olen vähään aikaan lautaselta lusikoinut.

Illan aikana selvisi myös se, että en ole luuytimen ystävä. En edes friteeratun. Se vaan on liian.. No..Hmm..ydintä. Menun kliimaksi saavutettiin, kun pöytään tuli luu, puukko ja palttua. Keittiössä on temmelletty oikein toden teolla.

Glogatan 4 on elämys. Elämys, josta saa eniten irti ilman etukäteistietoja. Joten en pilaa yllätystä tämän enempää.

Maalaisruoka on tullut. Ei ehkä jäädäkseen, mutta kyllä näitä antimia syödään ravintolapöydissä vielä tovi. Silloin ollaan oikeilla jäljillä, kun joku toteuttaa omaa intohimoaan ja näkemystään. Symppiksen oloinen Ville selkeästi tekee näin. ‘Musta se vaan on tosi hyvää‘, hän totesi ykskantaan lasimestarin silakka-annoksen syntyä tiedusteltaessa.

Niinpä. Omaa tähteään tulee seurata.