Suppilovahverorisotto on aivan yhtä herkullista kuin tattirisotto. Erilaista, mutta ihanaa.
Moni on varmasti tänäkin viikonloppuna möyrinyt nenä maata viistäen, suppilovahveroita tihrustaen. Sillä tihrustaa niitä pitää. Ne piilottelevat niin hienosti sammaleiden joukossa, että monesti erehtyy seisomaan näiden sienten päällä ennenkuin huomaa apajille eksyneensä.
Itse en ole suppismetsälle vielä päässyt, mutta ehtiihän tässä. Eikö ensi viikolle luvattu tyyliin hellettä?!
—–
SUPPILOVAHVERORISOTTO
4 hengelle
1 l suppilovahveroita
1 rkl oliiviöljyä
ripaus suolaa
3 salottisipulia
2 rkl oliiviöljyä
2 dl carnaroliriisiä
2 dl valkoviiniä
8 dl kasvislientä fondista
50 g voita
100 g parmesaania
mustapippuria myllystä
½ ruukku lehtipersiljaa
sormisuolaa
Puhdista sienet ja paista niitä pannulla, kunnes neste alkaa irrota. Lisää öljy ja suola, paista vielä hetki ja nosta pannu sivuun odottamaan. Pidä lämpimänä.
Hienonna sipuli ja kuullota sitä öljyssä kattilassa. Nosta lämpö ja lisää riisit sekoittaen. Kuumenna hetki, kunnes riisi on kuullottunut. Kaada kattilaan viini ja laske lämpöä. Sekoita koko ajan ja kun viini on imeytynyt riisiin, lisää 3-4 dl lientä sekä ¾ sienistä.
Kypsennä risottoa jatkuvasti sekoittaen ja lisää nestettä, kunnes riisi on juuri ja juuri kypsää. Siirrä kattila levyltä ja sekoita joukkoon voi sekä raastettu parmesaani. Kypsennä vielä hetki, yhteensä n. 18 minuutin ajan.
Rouhi joukkoon mustapippuri ja lisää hienonnettu lehtipersilja. Lisää tarvittaessa sormisuolaa. Jaa suppilovahverorisotto lautasille ja lisää loput sienistä pinnalle koristeeksi. Tarjoa heti.
—–
Teen yleensä enemmän risottoja herkkutateista kuin mistään muista sienistä, mutta nyt oli hyvä itsellenikin muistutella, kuinka herkullista suppilovahverorisotto myös on. Siinä on ihastuttava maanläheinen maku. Siksi valitsen viiniksi tälle runsasmakuiselle risotolle myöskin maanläheisiä aromeja toistavan, kepeän Pinot Noir -rypäleestä valmistetun punaviinin eli Sancerresta kotoisin olevan, Henri Bourgeois Sancerre Les Baronnes Rougen, jota ilolla näin pimenevinä iltoina maistelee.
Muita suppisherkkuja?
Gluteeniton suppilovahveropiirakka
Vegaaninen suppilovahverokastike
Suppilovahverococktailpalat
Suppilovahverokeitto
Lisää Jotain maukasta ?